Puutarhurin suosikkieläin voi puolustautua puremalla: "Yllättävää, mutta ei vaarallista"

Vanhan uskomuksen mukaan leppäkertun iän voi laskea täplistä, mutta se ei pidä paikkaansa. Kuva: Antti Koli

Leppäkerttujen ystävät ovat alkukesän aikana joutuneet pettymään. Viileä kevät ja alkukesä ovat pitäneet ötököiden määrän tavallista vähäisempänä ympäri Suomea. Vain siellä täällä on voinut bongata pilkullisia vipeltäjiä.

Biologi ja museomestari Jaakko Kullberg Luonnontieteellisestä keskusmuseosta vakuuttaa kuitenkin, että tilanne voi muuttua hyvin nopeasti.

”Heti kun jollekin alueelle tulee kirvoja, niitä syöviä leppäkerttuja tulee perässä. Se on luonnon tapa säädellä eri lajien kantoja. Ulkomailta tulevat mahdolliset vaellukset voivat viime vuoden tapaan kasvattaa nopeasti leppäkerttujen määrää.”

Leppäkertut parittelevat yleensä touko–kesäkuussa, minkä jälkeen naaraat munivat kirvakolonioiden lähettyville. Talvehtineet yksilöt kuolevat viimeistään alkukesällä. Muutamassa päivässä munat kehittyvät toukiksi, minkä jälkeen ne alkavat metsästää kirvoja. Säistä ja ravinnon määrästä riippuen toukat koteloituvat muutaman viikon jälkeen. Uusi leppäkerttusukupolvi kuoriutuu tavallisesti heinäkuun loppupuolella.

”Yleensä lämpö ja sade laukaisevat hyönteisten kuoriutumisen. Sateiden jälkeen on enemmän ravintoa, ja uudella sukupolvella on paremmat mahdollisuudet jäädä eloon”, Kullberg kertoo.

Tänä vuonna leppäkertut ovat päässeet parittelemaan tavallista myöhemmin kylmän alkukesän takia, minkä vuoksi myös kotimainen sukupolvi kuoriutuu tavallista myöhemmin. Sitä ennen leppäkerttuja saattaa kuitenkin tulla suurina vaelluksina esimerkiksi Venäjältä tai Keski-­Euroopasta.

”Jos kanta kasvaa jollakin alueella suureksi, ruoka voi loppua. Silloin leppäkertut lähtevät joukoin vaeltamaan ja etsimään ravintoa muualta.”

Yleensä leppäkertut suunnistavat vaistonvaraisesti keväällä ja kesällä kohti pohjoista. Sopivien ilmavirtojen kannattelemina ne saattavat mantereen yläpuolella lentää Suomeen jopa satoja kilometrejä esimerkiksi Etelä-Ukrainasta tai Venäjältä. Mantereella maasta tulevat lämpimät ilmavirrat auttavat niitä nousemaan korkealle.

Leppäkertut ovat kuitenkin melko huonoja lentäjiä, eivätkä ne aina kestä pitkää meren ylitystä. Kylmän meren yläpuolella lämmittäviä nousuvirtauksia ei ole, minkä vuoksi leppäkertut saattavat suurina parvina pudota mereen.

”Viime kesänä Suomenlahden edustalle rantautui miljoonittain Venäjältä tulleita leppäkerttuja. Ne olivat kylmän meren yläpuolella pudonneet veteen ja ajelehtineet rantaan.”

Leppäkertut hengittävät ilmaputkien avulla, jotka ne pystyvät vedessä ollessaan sulkemaan. Sen takia ne voivat ajelehtia vedessä pitkiäkin aikoja. Jossakin vaiheessa leppäkertut kuitenkin yleensä ajelehtivat rantaan ja voivat silloin kerääntyä suuriksi mas­soiksi rantaveteen. Hengissä olevat yksilöt kiipeilevät sieltä rantakiville.

”Vaikka jotkut yksilöt saattavat näyttää hukkuneilta, ne voivat rannalle päästyään virota muutamassa minuutissa. Ihminen voi auttaa veden varaan joutuneita eläimiä nostamalla niitä ämpärillä vedestä pihanurmikolle kuivattelemaan. Sen jälkeen ne pärjäävät taas hyvin yksinään, Kullberg sanoo.

Viljelijöille ja puutarhureille leppäkertut ovat toivottuja vieraita. Suomessa leppäkerttulajeja on noin 60, ja useimmat niistä käyttävät ravinnokseen kirvoja, kilpikirvoja ja punkkeja, mikä vähentää tuhohyönteisten määrää viljelmillä ja muilla kasvustoilla.

”Leppäkertut näyttävät suloisilta, mutta todellisuudessa ne ovat kirvoille kuin panssarivaunuja rynniessään niiden yli.”

Kasvihuonekirvojen hävittämiseen on voinut ostaa Harmonia axyridis -lajin leppäkerttuja. Aasiasta tuotu laji on kuitenkin osoittautunut poikkeuksellisen aggressiiviseksi, ja se on kilpailussa syrjäyttänyt paikallisia lajeja.

Kullberg ei suosittele ulkomailta tuotuja lajeja viljelmien hoitoon.

”Sen sijaan on hyvä huolehtia siitä, että pihapiirissä on leppäkertuille sopivaa elinympäristöä, kuten leikkaamatonta nurmikkoa. Pitkässä ruohossa ja niityillä on aina leppäkerttujen ravinnokseen käyttämiä kirvoja. Siten kotimaiset lajit pääsevät lisääntymään.”

Leppäkertut kuuluvat kovakuoriaisiin, ja niiden peitinsiivet toimivat tehokkaana panssarina vihollisia vastaan. Vihollisen hyökätessä leppäkerttu voi vetää päänsä ja jalkansa panssarin sisään ja näytellä puolipallon muotoisena kuollutta. Viholliset, kuten muurahaiset, eivät silloin saa siitä otetta.

Uhatuksi tullessaan leppäkertut saattavat myös erittää jalkojensa nivelistä keltaista töhnää, joka haisee ja maistuu pahalle. Linnut karttavat eritettä, mikä auttaa hyönteisiä pitämään ne loitolla.

Ihmiselle leppäkertut eivät ole vahingollisia, mutta ne saattavat myös ihmisen koskettaessa erittää keltaista töhnäänsä.

”Kaikki, jotka ovat töhnää joskus haistaneet, muistavat varmasti sen karmean hajun. Joskus leppäkertut saattavat myös purra nipistäen ihmistä. Sekään ei ole vaarallista, vain hieman yllättävää. Parasta on ihailla leppäkerttuja pienen välimatkan päästä niiden arvokkaita puuhia häiritsemättä”, Kull­berg kertoo.