Ihmisen tuottama valo näkyy hyvin avaruuteen. Kuvassa satelliittikuvien perusteella laadittu Light Pollution Atlaksen kuva valosaasteesta Suomen yläpuolelta.
Valosaaste on tähtibongarin riesa – Suomen paras paikka löytyy kansallispuiston laidalta
Tutkittava ei lopu taivaankannen tarkkailijalta, sillä tähtiä arvioidaan olevan maailmankaikkeudessa yhtä paljon kuin hiekanjyväsiä kaikilla maailman hiekkarannoilla.
Kamera on vanginnut tähdet taivaalta Ylläksellä, vaikka laskettelukeskuksen valonkajo peittää niistä osan. Kuva: Juho RahkonenKäsillä oleva pimeä vuodenaika on tähtitieteen harrastajille parasta aikaa, joskin alkutalven säät tekevät toisinaan tarkkailulle tepposet.
”Muutama vuosi sitten jouduimme perumaan kaikki syyskauden tähtinäytökset tähtitornilla, kun lokakuun puolivälistä aina joulukuun puoliväliin taivas oli joka ilta pilvessä”, Tähtitieteellinen yhdistys Ursan asiantuntija Anne Liljeström sanoo.
Otollista aikaa taivaankannen tarkkailulle on usein syys-lokakuu. Vuodenvaihdetta kohti pilvipeite yhä useammin kätkee taivaan. Kun sydäntalvi selätetään, aloittavat helmikuun kirkkaat, pimeät pakkasyöt avaavat taivaankappaleiden havainnoille hyvän jakson. Sitä kestää aina kevään vaaleiden kevätöiden tuloon.
”Etelässä toukokuun alussa alkaa jo olla mahdotonta havaita syvän taivaan kohteita lisääntyneen auringon valon vuoksi”.
Taivaankannessa riittää tutkittavaa loputtomiin. Mittakaava on astronominen.
”Kukaan ei tiedä kuinka paljon tähtiä on, eikä niitä ole laskettu. Eräässä tutkimuksessa arvioitiin, että tähtiä voisi olla maailmankaikkeudessa yhtä paljon kuin hiekanjyviä maailman kaikilla hiekkarannoilla eli kvadriljoona kappaletta”.
Luvussa on 24 nollaa peräkkäin ja silti todellinen luku voi olla suurempi.
”Emme esimerkiksi tiedä, onko maailmankaikkeus äärellinen vai ääretön”.
”Paras paikka löytyy Lemmenjoen kansallispuiston pohjoispuolelta, huonoimmat taas Närpiön seudulta.”
Paljain silmin taivalla voi nähdä kerralla tuhatkunta tai kaksi jopa kaksi tuhatta tähteä havaintopaikasta, paikka tai valosaasteen määrä ratkaisevat. Suomessa parhaat tähyilypaikat löytyvät itärajan tuntumasta, Suomenselän alueelta ja aivan pohjoisesta.
”Havaintojeni mukaan paras paikka löytyy Lemmenjoen kansallispuiston pohjoispuolelta, huonoimmat taas Närpiön seudulta, missä kasvihuoneiden valaistus vaikuttaa laajalle”.
Suurten kaupunkien, vaikkapa Helsingin helmoissa voi valosaasteesta huolimatta tehdä kelvollisia havaintoja. Liljeströmin mukaan Linnunradan tähtitihentymän voi havaita niinkin läheltä kaupunkia kuin Suomenlinnasta.
Valosaasteen määrää ja leviämistä omassa tarkkailuympäristössä voi tutkia netissä olevista lukuisista sovellutuksista, kuten Light Pollution Atlaksesta tai Ursan taivaanvahti- sivustolta.
Valon määrän lisääntyminen tekee kevättä kohti tähtitaivaan havaitsemisen mahdottomaksi, mutta ei estä muiden kiehtovien taivaan ilmiöiden, kuten valaisevien yö- ja helmiäispilvien tutkimista.
Ilmakehän jääkiteiden heijastamat valokaaret ja pilarit eli haloilmiöt tarjoavat varsinkin esiintymisenä huippuaikana huhtikuussa henkeäsalpaavia valoleikkejä. Erilaisia halomuotoja tunnetaan tänä päivänä jo yli 70. Kaikkia tuskin on vielä edes löydetty, mikä tuo haloilmiöiden bongaamiseen mielenkiintoa.
Haloilmiö on loihtinut sivuauringot ja halorenkaan talviselle taivalle. Kuva: Erkki MakkonenTähtien harrastamiseen kannattaa Liljeströmin mukaan lähteä liikkeelle varovasti, eikä suin päin rynnätä kaukoputkiostoksille.
”Ihan alkuun voi mennä ulos ja ihan rauhassa alkaa katsella tähtiä ilman, että yrittää löytää hakea jotain kuviota”.
Ensimmäisten joukossa hahmottuu Otavan kuvio ja kohta ehkä Pohjantähti. Sitten taivaalta alkaa löytyä planeettoja.
Seuraavaksi voi harkita kiikarin ostamista, joka avaa jo melkoisesti enemmän näkymiä. Ei kuitenkaan aivan halvinta mallia, joiden optiikan mahdolliset värivirheet voivat sotkea näkymää. Kaukoputken käyttäminen on mukavinta paikalla, josta vaivalla haluttuun kohteeseen kerran suunnattua putkea ei tarvitse siirtää ainakaan kovin kauas.
Tähtitaivaan katselemisen kokemus on sama sukupolvesta toiseen. Sitä on tutkittukin eri aikoina ja kulttuureissa.
”Ihmisten kokemuksia yhdistää tunne, jossa ollaan tekemisissä itseään suuremman kanssa”.
Ammoisina aikoina taivaankappaleiden vaellus yhdistettiin jumalten liikkeisiin. Vaikka nykyihminen ymmärtää tähdistä ja planeetoista paljon esivanhempiaan enemmän, tähtitaivas vetää yhä ihmisen huomiota puoleensa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
