vierasyliö SDR:stä viljakaupan valuutta
Parisataavuotiseen kokemushistoriaan tukeutuva saksalainen metsätuhotiede kehottaa tarkkailemaan luonnossa koinsidensseja, samanaikaisesti samansuuntaisesti toimivia vaikuttavuuksia. Juuri ne mahdollistavat aika ajoin tuhohyönteiskantojen massiivisen runsastumisen vakavine taloudellisine seuraamuksineen.
Metsien terveydentila on taloudellisesti merkittävä asia, mutta sitäkin tärkeämpiä ihmiskunnalle ovat maapallon ruokahuoltovarmuus ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.
Kumpikaan ei nyt tyydyttävästi onnistu; joka seitsemäs maapallon yli seitsemästä miljardista asukkaasta elää aliravittuna ja luonto köyhtyy.
Rakennemuutoksia tarvitaan, mutta vaikuttamismahdollisuudet voivat olla toisensa mitätöiviä. Vaikuttamispaletti kattaa laajan spektrin myrkkykontrollista reservivaluuttavalintaan saakka.
Väestöräjähdys jatkuu noin 90 miljoonan uuden asukkaan vuosivauhdilla. Elinkeinoelämän vaste tähän on kvartaalitaloushengessäkin häkellyttävä: Kehityksen painopisteen näytetään haluttavan olevan pelien ja myrkkyjen kaltaisissa kohteissa.
Kummassakin korostuu häviäminen ja tai hävittäminen. Pölyttäjinä tärkeiden mehiläisten joukkokuolemat Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ovat nostaneet kasvinsuojeluaineet hävittämisen välineinä ajan kuvastimena kaapin päälle.
Työnjaon mukaan kasvinsuojeluaineiden tehoaineiden hyväksyntä kuuluu Euroopan unionille, kun taas kauppavalmisteiden kauppaan pääsyn ratkaisee kukin jäsenvaltio osaltaan. Globaalimpaa kontrollijärjestelmää odotellessa tämä on kohtuullinen ratkaisu. Tehoainekiinnostus kohdistuu nyt neonikotinoideihin, joilla on vaikuttavuuksia Suomessakin.
Neonikotinoideja on muun muassa rypsien ja rapsien siementen peittausaineissa ja multaan työnnettävissä, pieneliöiden tappamiseen tarkoitetuissa myrkkypuikoissa.
Mehiläiset ovat, kuten todettu, monien hyötykasvien pölyttäjiä. Kysymys on samalla myös biodiversiteetin säilyttämisestä, johon EU:kin on sitoutunut. Vastassa ovat teollisuuden intressit, yhtiöiden oman ilmoituksen mukaan kysymys on miljardibisneksestä.
Rypsin ja rapsin tuotanto varmistaa osaltaan kotimaisen valkuaisen tarjontaa. Varmistus ei kuitenkaan saa tapahtua meillä eikä muualla mehiläisten elintoiminnot invalidisoimalla. Mehiläiset voivat paitsi kuolla, myös menettää myrkyn vaikutuksen alaisena suunnistuskykynsä.
Maapallon ruokahuolto rekisteröi päivittäin muitakin haasteellisia yksityiskohtia. Luomu ”torjuu” säännöillään kuvatunlaisten rakenteellisesti arveluttavien ja kelpaamattomien kemikaalien käyttöä. Maatalouden työkoneissa puupohjainen biodiesel korvaa fossiilista energiaa.
Eurooppaankin rantautuneen pelloilla harjoitettavan siirtomaavaltatoiminnan on pysäyttävä joko kyseessä olevan valtion hallitus, kansannousu tai hankittavissa olevan peltoalan kerta kaikkiaan loppuminen.
Kysymys on kansakuntia koskettavasta asiasta. Sen sai kokea Kiinan uusi presidentti Xi Jinping maaliskuisella Afrikkaan suuntautuneella matkallaan.
Tausta on tyly. International Land Coalition (ILC) -järjestön mukaan vuosina 2000–2011 myytiin tai vuokrattiin kansainvälisin sopimuksin arviolta 200 miljoonaa hehtaaria maata kaupallisiin tarkoituksiin. Tällä viljelyalalla voitaisiin tuottaa ravinto miljardille ihmiselle. Nyt neljä kymmenesosaa siitä on käytetty biopolttoaineiden tuottamiseen ja vain neljännes ruokakasvien viljelyyn.
Euroopan unionin sisämarkkinoiden ylikansallisuus avaa monenlaisia kehityskulkuja. EU ottaa osansa jäsenvaltioiden kantamista veroista. Maataloustuottajaveronmaksajille osa heidän maksamistaan veroista palautuu tukien muodossa.
Eräiden jäsenmaiden, ei Suomen, maataloustuottajille muodostuu tuista ja muista tuotoista siinä määrin runsas voitto, että ne ovat ryhtyneet ostamaan pilkkahintaan peltomaata EU:n uusimmista (köyhistä) jäsenvaltioista ja myymään sitä edelleen maanmiehilleen.
Jos siirtomaavallaksi ryhtynyt EU-valtio oli perustellut omaa EU-tukitarvettaan perheviljelmätaloudella, niin kuvatussa uudessa bisnesketjussa hedelmä putoaa luvattua kauemmaksi puusta.
Edellä kerrotusta seuraa, että kansallisen tason edunvalvonta tuskin helpottuu vuoden 2020 jälkeistä aikaa silmällä pitäen. On syvästi valitettavaa, että perheviljelmäargumentaatio alkaa kuulostaa hälyääneltä.
Arkitodellisuus näyttää muutoinkin olevan kovan edessä. Tarkoitan ennustettua valuuttasotaa, johon voitaneen vielä vaikuttaa.
Suomen maataloudessa valuuttasota näkyisi erityisesti ostopanoksissa.
Taistelukenttää on jo pohjustettu monella tavoin. Vuonna 2013 kiihtynyt yhteisöverokilpailu ruineeraa valtioiden tulopohjaa, mikä Euroopan unionin jäsenvaltioissa vaikeuttaa kansallisten tukiosuuksien rahoittamista. Yhdysvallat, Japani, Kiina ja Sveitsi terävöittävät parhaillaan omaa vientiteollisuuttaan tukevaa rahapolitiikkaansa.
Euron vahvistuminen suhteessa Yhdysvaltain dollariin vaikuttaa hyvin eri tavoin eurovaltioihin Saksan ja Kreikan edustaessa ääripäitä. Edellinen kyllä selviää, jälkimmäinen tuskin muuten kuin ”kantamalla jälleen kerran kaveriveroa” muilta euromailta.
Hätärahoituksen tarpeessa ovat akuutisti ainakin Kypros ja Portugali, ehkä Slovenia ja Irlantikin.
Jos tarkoitus on, että vastaisuudessa yhä vaihtelevampi osa maatalouden alkutuotannon tuotteista tulisi pörssien kasinopelikohteiksi, Yhdysvaltain dollari olisi syytä korvata noteerausvaluuttana Kansainvälisen valuuttarahaston reservivaluutalla, erityisnosto-oikeudella, SDR:llä (Special Drawing Right).
Arvon määritys koostuisi silloin mainitun dollarin lisäksi eurosta, Japanin jenistä ja Englannin punnasta. Tässä akuutissa tilanteessa Quantitative Easing (QE)- eli setelirahoituselvytysvaltiot olisivat silloin automaattisesti mukana.
On muistettava, että köyhillä valtioilla, monilla yhteisöillä ja yksittäisillä tuottajilla ei ole puskureita, jotka lieventäisivät valuuttaturbulenssien vaikutuksia.
ERKKI PULLIAINEN
Kirjoittaja on emeritusprofessori
ja tietokirjailija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
