Maailmalla marssittiin Monsantoa vastaan
Eri puolilla maailmaa vastustettiin torjunta-ainetta ja geenimuuntelua.Sadoissa kaupungeissa ja yli 40 maassa eri puolilla maailmaa osoitettiin lauantaina mieltä kemikaali- ja geenimuunteluyhtiö Monsantoa vastaan, kertoo Yle.
Mielenosoituksissa kritiikin kohteeksi joutui sekä geenimuunneltujen kasvien viljely että Monsanton Roundup-niminen torjunta-aine. Maailman terveysjärjestö WHO on sanonut pitävänsä mahdollisena, että siinä oleva ainesosa glyfosaatti saattaa altistaa syövälle.
Euroopassa tuhannet ihmiset osallistuivat mielenosoituksiin muun muassa Pariisissa sekä sveitsiläisissä Baselin ja Morgesin kaupungeissa, joissa Monsantolla on Euroopan-, Afrikan- ja Lähi-idän päämajansa.
Burkina Fasossa ihmiset vaativat kymmenen vuoden lykkäystä Monsanton geenimuunneltujen siementen istuttamiselle, jotta niiden vaikutukset voidaan ensin tutkia. Monsanto toi maahan geenimuunnellun puuvillan vuonna 2003.
Chilen pääkaupungissa Santiagossa noin tuhat ihmistä vaati Monsanton poistumista maasta sekä geenimuunnellun ruoan tuotannon lopettamista.
Havaijilla mielenosoittajat istuttivat kookospalmuja, perunoita ja banaaneja rohkaistakseen paikallista viljelyä sekä marssivat tuholaismyrkkyjen vaikutuksia vastaan.
Monsanton vastaisia mielenosoituspäiviä on järjestetty myös aiempina vuosina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
