Talvivaaran jatko pohdittava huolella
Maamme nykyisessä keskusteluilmapiirissä on toivottu laajasti Talvivaaran monimetallikaivokselle jatkoa. Viisas rakentaja laskee koko projektin kustannukset. Näin on syytä tehdä myös Talvivaaran suhteen.
Kaivoksen suunnitelmissa on yli 20 vuoden tuotanto. Koska malmi on köyhää, sitä pitää louhia vuosittain lähes 30 miljoonaa tonnia sivukivineen.
Varsinaista malmikiveä on tarkoitus louhia seuraavan parinkymmenen vuoden aikana yli 500 miljoonaa tonnia. Sivukiveä nousee vähintään samanmoinen määrä.
Kaivoksen malmissa ja sivukivessä, joka sekin on pääosin mustaliusketta, on rikkiä kahdeksan prosenttia. Tämä sisältää toiminnan suurimman sulfaatin lähteen.
Reilun tuhannen miljoonan tonnin mukana nousee esille lähes 100 miljoonaa tonnia rikkiä.
Tämä määrä rapautuessaan muodostaa laskennallisesti vähintään 300 miljoonan tonnin sulfaatin lähteen.
Näin suuri määrä sulfaattia ei tule tietenkään syntymään, mutta koska rapautumisilmiöön perustuvaa reaktiota koetetaan tehdä tehokkaasti kaivoksen bioliuotuskasoissa, voidaan sanoa; toiminta tuottaa kaivoksen aiottuna toiminta-aikana ja mahdollisesti vielä monia vuosikymmeniä sen jälkeen vähintään kymmenien miljoonien tonnien sulfaattikuorman.
Vaikka kaikki raskasmetallit ja muutkin haitta-aineet, mukaan lukien sulfaatti, natrium ja mangaani, saataisiin erotettua kaivoksen vesistä, on niiden säilytys ongelma.
Kaivos tulee tuottamaan kymmenien miljoonien kuutioiden laajuisen suolajärven uraani- ynnä muine sakkoineen kaivoksen alueelle. Minne se pannaan ja kuka sen pitää siellä?
Talvivaaran malmiesiintymä on osa suurempaa kokonaisuutta, joka kulkee Rautavaarasta aina Puolankaan asti. Rautavaaran mustaliusketta on jo koeliuotettu Australiassa.
Talvivaaran kokeilun onnistuminen tulisi tulevaisuudessa rohkaisemaan perustamaan uusia vastaavan tyyppisiä kaivoksia Savo-Kainuuseen. Oulujoen latvavedet ja uudet jokireitit Savon puolella uhkaavat tuhoutua.
Onko tämä se tulevaisuus, jota haluamme? Vastausta voidaan hakea työllisyydestä.
Vuonna 2011, kaivoksen suhteellisen normaalina toimintavuotena, Talvivaarassa louhittiin 11 miljoonaa tonnia varsinaista malmikiveä ja 17 miljoonaa tonnia sivukiveä. Määrä vastasi silloin kaksi kolmannesta Suomen yhteensä 12 metallikaivoksen yhteisestä louhinnasta.
Samaan aikaan Talvivaaran kaivos työllisti vain reilun viidesosan Suomen kaikkien metallikaivosten työllistetyistä.
Tässä näemme köyhän malmion ongelman. Siinä syntyneet työpaikat aiheuttavat suuret ympäristövaikutukset. Tämä hinta on meidän maksettava, jos haluamme nyt louhia köyhiä malmioita.
Tähän ei näytä olevan kuitenkaan tässä maailmanajassa taloudellisia mahdollisuuksia. Ehkä tulevaisuudessa on toisin.
Köyhät malmiot, Sotkamon Talvivaarat ja metsälapin Suhangot on syytä jättää rauhaan parempia aikoja odottamaan. Ehkä silloin teknologinen tietämys ja metallien maailmanmarkkinahinnat ovat toisella tasolla kuin nykyään.
Ehkä siinä maailmanajassa ymmärretään puhtaitten vesien merkitys maallemme selkeämmin kuin nykyisinä aikoina.
Antti Lankinen
Suomen luonnonsuojeluliiton
Kainuun piirin kaivosvastaava
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
