Orkla säilyttää Taffelin Ahvenanmaalla
Löytyneet säästöt turvasivat tuotannon jatkumisen, yhtiö tiedottaa.
Jatkossakin nämä tuotteet tulevat Ahvenanmaalta. Taffel-tehdas jatkaa toimintaansa. Kuva: Kari SalonenHelmikuussa käynnistyneet yt-neuvottelut perunalastuja ja pakasteita valmistavan tehtaan tulevaisuudesta päättyivät suomalaisten kannalta toivotulla tavalla: Ahvenanmaalla sijaitsevan tehtaan toiminta jatkuu.
Yhtiö tiedotti asiasta hetki sitten.
Taffel kuuluu nykyisin norjalaisen Orklan suomalaisen tytäryhtiön, Orkla Confectionery & Snacks Finlandin omistukseen.
”Olemme nyt tehneet perusteellisen arvioinnin, johon osallistui hyvin laajasti eri sidosryhmiä. Voimme nyt iloksemme todeta, että edellytykset tuotannon jatkamiselle Suomessa ovat olemassa”, toteaa Orkla Confectionery & Snacks Finland Ab:n hallituksen puheenjohtaja Ann-Beth Freuchen.
Neuvottelujen aikana keskusteltiin yhtiön mukaan useista eri vaihtoehdoista. Yksi niistä oli tuotannon siirtäminen muihin Orklan tehtaisiin eli käytännössä pois Suomesta.
Päätös tuotannon jatkamisesta Suomessa perustuu kokonaisvaltaiseen riskien ja kilpailukyvyn arviointiin.
”Saimme rakentavia ehdotuksia henkilöstöltä, tehtaan johdolta, viranomaisilta, tavarantoimittajilta sekä muilta yhteistyökumppaneilta. Edellytykset tuotannon jatkumiselle Ahvenanmaalla ovat parantuneet merkittävästi", sanoo Ann-Beth Freuchen.
Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström tiedotti välittömästi iloitsevansa saavutetusta ratkaisusta.
"Tehtaan säilyminen tarkoittaa, että sata suoraa työpaikkaa pelastuu. Lisäksi epäsuora työllistämisvaikutus maanviljelijöille, kuljetusalalle ja palveluyrittäjille on monta sataa työpaikka, mikä on myös merkittävää."
"Tehtaan johto ja työntekijät, perunanviljelijät, logistiikkaketju, yrittäjät ja poliitikot ovat yhdessä kääntäneet jokaisen kiven ja kannon löytääkseen kilpailukykyä vahvistavia toimenpiteitä, jotta tehdas voisi säilyä. Äärimmäisen tärkeää on ollut myös kuluttajien antamat vahvat signaalit siitä, että he myös jatkossa haluavat ostaa kotimaisia perunalastuja", sanoo Löfström.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
