Kotiseutuhenki järkkyy kuntaliitoksissa
Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo on kotoisin Kärsämäeltä. Nykyisin hän asuu maaseutumaisessa ympäristössä Kirkkonummella. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoSuomeen on syntymässä kuntaliitosten kautta poikkeuksellisen suuria kuntia.
”Ne eivät enää ole ihmisten identiteettiyksikköjä, vaan palvelu- ja hallintoyksikköjä. Ihmiset eivät niihin sitoudu”, Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja Janne Vilkuna arvioi.
Vilkuna valittiin liiton valtuuston puheenjohtajaksi elokuussa. Hän on Jyväskylän yliopiston museologian professori, jonka isoisä Kustaa Vilkuna oli liittoa perustamassa ja toimi sen luottamustehtävissä vuosikymmeniä.
Kotiseutuhenki tai identiteetti on rakennemuutoksia pysyvämpi olotila. Vilkuna ottaa esimerkiksi Hämeenlinnan, jossa on nykyään monta uutta kaupunginosaa.
”Vanhojen kuntien asukkaista ei tule pitkään aikaan identiteetiltään Hämeenlinnan kaupunginosalaisia. Lammilaiset pysyvät lammilaisina ja hauholaiset hauholaisina.”
Kotiseututoiminta vanhojen kuntien alueilla pitää Vilkunan mukaan hyväksyä uudessa kunnassa ja tukea sitä mahdollisuuksien mukaan. Alueiden omaleimaisuus ei katoa liitoksissa eikä sen pidäkään kadota.
”Meillä on surullisia esimerkkejä, kuinka järjestelmällisesti on yritetty tuhota vanhat kuntanimet. Se on historiatonta hommaa.”
Historian kunnioituksesta lähtevä työ voi suurissakin kunnissa kantaa hedelmää. Seuraava sukupolvi saattaa Vilkunan mukaan samaistua kuntaansa, jos se on tehnyt kotiseututyönsä hyvin.
”Paikallinen taso säilyy aina, koska ihminen oppii aika rajallisesti tuntemaan toisia ihmisiä.”
Kotiseutuliitossa syyskuussa aloittanut toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo arvioi, että kotiseutuhenki on kuntauudistusten keskellä voimavara eikä vastus.
”Kotipaikkaansa sitoutuneet ihmiset ovat joka tapauksessa halukkaita kehittämään asuinympäristöään.”
Kotiseutu tarkoittaa monelle samaa kuin oma kunta. Siksi asukkaiden tuntoja on Vanhatalon mielestä tärkeä kuunnella.
”Asukkaat kannattaa ottaa mukaan kuntamuutoksia koskevaan keskusteluun. Monissa kunnissa osallistuminen on vielä lapsenkengissä.”
Vanhatalo suosittelee kuntien neuvottelukumppaneiksi kotiseutuyhdistyksiä ja alueen muita kansalaisjärjestöjä jo siinä vaiheessa, kun kuntaliitoksia aletaan kaavailla.
”Kannattaa yhdessä pohtia, miten kulttuuriperintöä ja paikallisia erityispiirteitä jatkossa säilytetään.”
Vaikka uhkakuvat nousevat kuntaliitoksissa usein päällimmäisenä esiin, kunnan rajan muutos ei Vanhatalon mukaan välttämättä olekaan se pahin juttu.
”Ihmiset ovat huolissaan kuntaliitoksista usein siksi, että he ovat huolissaan palveluista, esimerkiksi terveydenhuollosta ja kouluista. Moni miettii, miten käy isommassa kunnassa palveluille, joita tarvitaan päivittäin.”
Vanhatalo siirtyi Kotiseutuliittoon Ylen Isosta pajasta, jossa hän työskenteli kulttuuriohjelmien tuottajana. Hän haluaa kehittää etenkin jäsenyhdistysten palvelua, viestintää ja kotiseutuopetusta kouluissa.
Kotiseututyön jatkuvuus on Vilkunan mukaan järkevä varmistaa liitosneuvotteluja koskevissa asiakirjoissa. ”Jos mitään ei kirjata paperille, kaikki unohtuu seuraavan puolen vuoden aikana.”
Vanhojen kuntien vaakunat ja postinumerot pitäisi Vilkunan mukaan ehdottomasti säilyttää. Liitoskunnan tulisi myös jatkaa tukeaan kotiseutuyhdistystensä paikallisille perinteille, kuten museoiden ylläpitämiselle ja pitäjäjuhlille.
Paikallisen yhteisön tuntemus on Vilkunan mukaan tärkeää, vaikka nykypäivän ihminen joutuukin muuttamaan asuinpaikkaa työn perässä.
”Siinä kotiseutuliike pystyy auttamaan esimerkiksi perinnekirjojen ja museoiden avulla. Myös kotouttamisprojekteilla autetaan ihmistä pääsemään perille siitä, missä hän oikein on. Tämä koskee yhtä lailla maassamuuttajia ja maahanmuuttajia.”
TARJA HALLA
Suuret kunnat
eivät enää ole
ihmisten identiteettiyksikköjä, vaan
palvelu- ja
hallintoyksikköjä.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
