Uutistausta Piraatit Saksassa vahvassa myötätuulessa
Saksan liittokansleri Angela Merkeliltä kysyttiin viime viikolla, mikä häntä eniten häiritsee Piraattipuolueessa. Merkel sivalsi vastakysymyksellä, että miksi asiaa kysytään negatiivisessa sävyssä.
Kun liittokanslerilta tiedusteltiin, mikä häntä piraateissa miellyttää, niin Merkel kertoi että häntä viehättää piraattien mielipiteenmuodostuksen tapa, siis avoin nettikeskustelu.
Saksan Piraattipuolue ylittää jatkuvasti mielipidetiedusteluissa aikaisemmat ennätyksensä.
Viime viikonloppuna puolueen puheenjohtajaksi noussut Bernd Schlömer ilmoitti ensi töikseen, että piraatit tavoittelevat myös hallituspaikkoja. Niin osavaltioissa kuin liittopäivillä.
Schlömer ei ole tyypillinen läppärinörtti tai haihattelija. Hän on Saksan puolustusministeriön hallitusneuvos.
Piraatit on valittu jo Berliinin sekä Saarinmaan maapäiväparlamentteihin. Edessä ovat ensi sunnuntain maapäivävaalit Schleswig-Holsteinissa ja siitä viikon päästä Nordrhein-Westfalenin osavaltiovaalit.
Forsa-tutkimusinstituutti on jo kahdesti mitannut piraateille (13 %) korkeamman valtakunnallisen kannatuksen kuin Saksan vihreille (12 %).
Tämä merkitsee, että ilman puolueohjelmaa touhuava, läppäreitä räpläävä nörttijoukko on Euroopan suurimman maan kolmanneksi voimakkain poliittinen liike.
Varsinainen yllätys on, että myös yritysjohtajat ottavat piraatit mielihyvin vastaan. Talouslehti Handelsblattin teettämän tutkimuksen mukaan joka toinen huippujohtaja suhtautuu piraatteihin vakavasti. Kolmannes johtavista liikemiehistä kertoo haluavansa piraatit mukaan maan korkeimpaan johtoon.
Tutkimuslaitoksen johtaja Manfred Gülnerin mukaan tämä osoittaa, miten saksalaiset yrittäjät ovat poliittisesti kodittomia sekä pettyneitä suhteessa vanhoihin puolueisiin.
Gülner osuu asian ytimeen. TV-kanava ZDF:n barometri osoittaa, että kolme neljästä piraattien kannattajasta on tyytymätön muihin puolueisiin.
Piraattien erikoisala, nettipolitiikka mainitaan kannatuksen perusteeksi vain viidessä prosentissa vastauksista. Tässä on koko Saksan oranssin poliittisen kevään ydin: maan byrokraattinen demokratian malli on jättänyt valtavan joukon kansalaisia kokonaan poliittisen systeemin ulkopuolelle.
Piraateilla ei ole juuri muuta tolkullista poliittista ohjelmaa, kuin kaikista yhteiskunnallisista teemoista käytävä keskeytymätön netissä tapahtuva jäsenäänestys, Liquid Feedback.
Piraatit eivät tarjoa varmoja vastauksia. He uudistavat kysymykset ja kysymisen tavan. Siksi he ovat trendijohtajia. Ja siksi heille voi ennustaa samanlaista tulevaisuutta kuin Saksan vihreille 30 vuotta sitten.
Ai miksikö Angela Merkel ottaa oranssit nettirosvot niin suopeasti vastaan?
Mitä enemmän liikkuvat ja uudet äänestäjät menevät piraattien taakse, sitä huonommat mahdollisuudet puna-vihreällä hallituskoalitiolla on ensi vuoden liittopäivävaalien jälkeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
