kirja Kun Suomessa kuoltiin nälkään

Vajaat 150 vuotta sitten luonto näytti suomalaisille nurjimmat kasvonsa. Säät olivat koetelleet viljelijöitä jo muutamana aiempana vuotena, mutta 1867 vielä kesäkuussa ajettiin reellä sisämaan järvien jäillä. Kun syksy toi aikaiset pakkaset, sato menetettiin monin paikoin kokonaan. Maa suistui nälänhätään. Tuohon talveen sijoittuu Aki Ollikaisen (syntynyt 1973) esikoisromaani Nälkävuosi.

Korpelan torpassa jaetaan viimeiset pettuleivän palaset. Isä tekee kuolemaa. Marja-äiti yrittää pelastaa kaksi lastaan lähtemällä heidän kanssaan kerjuulle. Mutta ankaran talven lumisilla teillä vaeltaa jo ennestään laumoittain nälkäisiä. Vellitilkasta ja makuusijasta lämpimässä taistellaan. Moni tuupertuu tuiskun haudattavaksi.

Ollikainen ei tyydy kirjaamaan historiaa, hän antaa kasvot ja tunteet kärsiville. Hänen eläytymisensä Korpelan perheen kohtaloihin ja muihin hädänalaisiin välittyy lukijalle.

Pienoisromaani katsoo Suomen tilannetta myös hyväosaisten silmin. Senaattori kehittelee alaisensa Lars Renqvistin kanssa rautatietä Pietariin. Hanke työllistikin suuret joukot köyhiä, mutta nälkiintyneessä väkijoukossa taudit nopeasti levisivät ja tappoivat. Larsin lääkäriveljellä Teolla on tarinassa olennainen rooli. Hänellä on läheinen kosketus kansaan; hän rakastuu auttamaansa huoraan.

Marjan mielessä kangastelee ”kevään kellanvihreä Pietari”, sinne hän haluaisi lapset kuljettaa. Matkanteko vertautuu traagisuudessaan Cormac McCarthyn elokuvanakin nähtyyn romaaniin Tie (WSOY 2008), jossa isä ja pieni poika vaeltavat tuhkaan peittyneessä maailmassa etsien kellareihin jäänyttä ruokaa ja paikkaa jossa voisi jatkaa elämää.

Ollikainen näyttää – McCarthyn tavoin – että ääritilanteet tekevät ihmisistä petoja toisilleen, mutta ei kaikista. Aina on niitä, joitten ihmisyys säilyy kaikissa olosuhteissa viimeiseen hengenvetoon. Nälkävuosi noussee ehdolle, kun vuoden parhaita esikoisia nimetään.

ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

Aki Ollikainen: Nälkävuosi.

140 sivua. Siltala.

Avaa artikkelin PDF