Koko maailma seis vaan, vai mitä ahtaajat?

Ahtaajat seisauttivat keskiviikkona viennin koko maan satamista. Outokummulle tavaroita toimittava venäläinen laiva on seissyt saarrossa Torniossa, koska sen henkilöstö ”tekee töitä nälkäpalkalla”.

Saarrosta päättänyt pääluottamusmies sai oman kertomansa mukaan uhkauksen venäläisyhtiön lakimieheltä sähköpostitse.

Tämä riitti muuttamaan saarron kaikkien satamien työnseisaukseksi.

Ammattiyhdistysliikkeen toiminta perustuu solidaarisuuteen. Sen kuuluu tuoda esiin ihmisoikeuksien rikkomuksia työpaikoilla. Jos ay-liike ei sitä tee, yksittäisen työntekijän on usein vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, saada korjausta asioihin.

Sama pätee viljelijöiden ja yrittäjien

edunvalvontaan. Yksittäinen ääni ei kanna, mutta yhdessä toimien voidaan epäkohtia oikoa.

Suomalaiselta ay-liikkeeltä tai ainakin AKT:hen kuuluvilta ahtaajilta näyttää kuitenkin jääneen oppimatta pari asiaa siitä, miten rikkomuksien kanssa menetellään. Työnseisaus ei ole ainoa eikä

oikein kohdistettu ratkaisu kaikkeen.

Ainakin itse ajattelen, että lakko-oikeutta ei tulisi käyttää väärin, koska se on perustavaa luokkaa oleva oikeus, jonka arvo ja uskottavuus tulisi säilyttää.

Uhkailu on vakava asia. Opettajat, (valvonta)eläinlääkärit, terveys- ja sosiaalialan työntekijät, verovirkailijat, pysäköinninvalvojat ja toimittajat kuuluvat poliisien lisäksi ammatteihin, joissa uhkausten kohteeksi voi muun muassa joutua. Valitettavan moni on joutunutkin ihan täällä turvallisessa kotimaassa.

Uhkailut kuuluvat poliisille ja oikeuslaitokselle. Varsinkin suomalaisessa demokratiassa niiden toimintaan voi luottaa. Poliisi selvittää, täyttääkö uhkaus rikoksen tunnusmerkit ja asia etenee sen mukaisesti.

Koska Torniossa uhkaus kohdistui pääluottamusmieheen, rikkomus on totta

kai tavallista työntekijää vakavampi. Mutta senkin ratkoo aikanaan oikeusprosessi.

Parissa päivässä on käynyt selväksi,

että monien muidenkin suomalaisten kuin minun mielestä yksittäisen uhkauksen takia ei silti tarvita työnseisausta. Pitäisi olla näyttöä toiminnan jatkumisesta ja muista työturvallisuuden / työsuojelun rikkomuksista.

Kun sellaista ei ole, työnseisaus näyttää juuri siltä, miksi sen AKT:n edustajat itsekin myönsivät: poliittiselta.

Heiveröisin poliittisin perustein kyhättynä se kääntyi itseään vastaan. Työnantajien vaatimukset lakko-oikeuksien rajoittamisesta saivat nyt lisää kannatusta.

Ahtaajien väitteet, ettei työnseisaus aiheuttanut taloudellisia menetyksiä ovat – no, sitä itseään. Silkkaa omaan napaan tuijottelua.

Ahtaajat voisivat alkajaisiksi kysyä

samaan liittoon kuuluvilta rekkakuskeilta,

mitä kustannuksia hukkaan menneestä työpäivästä, ajoaikataulujen uudelleen järjestämisestä, turhista ajokilometreistä

ja ylimääräisistä yöpymiskuluista aiheutui.

Luulenpa, ettei AKT:n yhden siiven hätäinen irtiotto kohentanut liiton uskottavuutta edes muun ay-liikkeen keskuudessa.

Jos ahtaajien pelisäännöillä mentäisiin, globaalitaloudessa voitaisiin pistää

meidän jokaisen peput penkkiin heti. Kaikki liiketoiminta pysähtyisi, niin

paljon työntekijöiden ja pienyrittäjien oikeuksia valitettavasti loukataan.

Tällä en tarkoita, että pitää hyväksyä rikkomuksia. Meidän pitää järjestelmällisesti toimia vääryyksien kitkemiseksi

ja rummuttaa niistä epäkohdista, joita systeemissä on. Tätähän lobbaus on,

eikö?

Tuloksekasta vaikutustyötä edustaa muun muassa Puhtaat vaatteet -kampanja. Kuluttajia herätetään siihen, millaisissa oloissa ja miten heikosti palkattuna muotiketjujen vaatteita tekevät käsityöläiset työskentelevät.

En kuitenkaan löydä AKT:lta ensimmäistäkään lehdistötiedotetta, jossa se olisi tuonut suomalaisten tietoon, että Outokumpu ostaa rahteja ”orjatyövoimaa” käyttävältä yhtiöltä. Onko siis edes yritetty muita keinoja kuin lakkoilua?

Kun asiaa suhteuttaa niihin maihin, joissa työntekijöiden ihmisoikeudet ovat oikeasti vaarassa, suomalaisten ahtaajien seisaus näyttää valitettavasti enemmän naurettavalta kuin aidolta solidaarisuudelta.

Valittu toimintatapa kuuluu kutakuinkin luokkaan, jossa haet syöpäpotilaalta

myötätuntoa valittaen ”voi h...ti, kun mun päätä särkee”. Ja syynä on itse

hankittu kankkunen.

kaijaleena.runsten@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF