Kokoomuksen Virolainen haluaa biotalouteen osaamisohjelman
Tulevan hallituksen tulisi laatia tekniikkaan ja luonnontieteeseen keskittyvä osaamisohjelman ja nimetä niihin oma ministeri.Kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolainen haluaa tulevalta hallitukselta osaamisohjelman, jossa keskitytään etenkin tekniikan ja luonnontieteellisiin aloihin sekä ministerin, joka keskittyy tiede- ja teknologia-asioihin. Hän muistuttaa, että ne olivat 1990-luvun nousukaudella keskeisiä työpaikkojen synnyttäjiä ja viennin moottoreita. Sen jälkeen kilpailukykyä on menetetty.
Tuottavuus, talouskasvu ja työpaikat eivät synny tyhjästä. Osaaminen on käännettävä uuteen nousuun. Uusi osaamisohjelman toteuttamisen on oltava selkeästi yhden, tiede- ja teknologia-asioista vastaavan ministerin tehtävänä, lietolainen kansanedustaja vaatii.
Osaamisohjelmaan voitaisiin hänen mielestään ohjata rahoitusta esimerkiksi strategisesta tutkimuksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
