KOULUPÄIVÄKIRJA Lukuvuoden tilinpäätös
Oppilaat ovat nyt kotilaitumilla. Voisi sanoa, että kokovuorokautisessa vanhempien ja huoltajien hoidossa. Juuri tämä aika, lapset aina kotona, tuo vanhemmillekin ajatuksen, miten tärkeä paikka koulu sittenkin on. Samoin opettajat saavat heille kuuluvan arvon, kun kullanmurujen kaikkinainen huolto ongelmineen lankeaakin sinne, minne se pääasiallisesti kuuluu. Kotiin.
Mutta mikä oli tämä koulun lukukausi? Ehkä pitäisi sanoa kuin Britannian kuningatar kerran vuosipuheessaan parlamentille, että tämä oli hirveä vuosi. Taisivat kruununperilliset juuri sinä vuonna hiukan riehua.
Vain muutaman kerran opettajaurani aikana jouduin kirjoittamaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä päiväkirjaani, että toivottavasti, kun syksyllä aloitan taas, on tilanne toinen.
Mitähän kirjoittaisin nyt suvivirren jälkeen? Ei se koulun vuosi ihan hirveä ollut. Mutta varsinkin kevytmedia haki siitä yksityiskohtia, joilla sitten herkutteli ja merkkautti koko kouluelämän.
Eivät nämä kaivetut brutaalit yksityiskohdat kuvanneet koko kouluelämän sisältöä ja henkeä, mutta ne löivät koko kansansivistykseen ikäviä leimoja. Nimenomaan koko kansan sivistykseen, sillä sitähän koulu on merkinnyt aikojen alusta saakka.
Ikävien koulusattumien jälkeen jätettiin Pisa-hehkutus hetkeksi ja otettiin esille lukuvuoden päätökseen tutut koulujen rankinglistat. Nämä kouluvertailut eivät tee oikeutta valtakunnan monimuotoiselle kouluverkolle.
Onneksi vastavalittu opetusministeri Krista Kiuru topakasti ilmoitti, etteivät kouluvertailut ole kannatettavia. Mutta hän sai heti päällensä tutun jankutuksen, että tasapäisyyttäkö hän ajaa, muka. Toivottavasti uusi opetusministeri jatkaa yhtä räväkästi ja sanoo kirkkaita ajatuksia koulun kehittämisestä. Alamaissa elävä koulu kaipaa niitä juuri nyt.
Itse halusin ainoan lapseni, tyttäreni, mahdollisimman tavalliseen kouluun, vaikka opettajatovereilta kuulin, että he valitsivat lapsilleen hyvinkin erikoisia kouluja. En sano, miten monta ällää tyttäreni aikoinaan kirjoitti, mutta yli kuusi kuitenkin.
Tässä tulee mieleen päiväkirjan kohta, kun erään tunnetun jääkiekkoilijan opettaja kertoi, kuinka tämä kiekkopoika ei oikein koulussa matematiikassa pärjännyt. Mutta annas olla, kyllä hän dollarimiljoonia osaa laskea.
Olen kunnioittanut niitä monia vitosen kuutosen saaneita oppilaita, jotka sitten olenkin tavannut oman yhtiönsä työssä tai jonkun erityisalan spesiaalina hoitajana. Tai kodin ja perheen rakentajina parhaimmista päistä.
Ei meidän kaikkien tarvitse joka aineessa olla hyviä. Opettajan tulisi nähdä jokaisessa oppilaassa jokin positiivinen vire tai taito. Sillä emme aina arvaakaan, millainen muusa (ymmärtäjä) opettaja saattaa olla monille tällä elämämme tiellä. Ei siihen eliittikouluja tarvita. Oikeansuuntaista kohtaamista kuitenkin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
