Panta kuristaa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) suurpetotutkimuksessa panta kuristaa nyt ilmeisesti vähintään yhtä paljon kuin kahden pyyntikauden alussa ammutun karhun kaulassa.

Laitos ”sopi” maa- ja metsätalousministeriön kanssa viime torstaina, että nuorten karhujen pannoitus keskeytetään. Arvaan sopimisen olleen yksipuolisen sanelun tulos.

Rktl on tehnyt hyvää työtä suurpetojen parissa. Karhujen ja muiden suurpetojen elämästä tiedetään paljon pantojen ansiosta. Viimeisin tekniikka mahdollistaa sen, että eläinten reittejä voidaan seurata kätevästi sisätiloissa näyttöpäätteeltä.

Ennen kuin näyttöpääteseuranta onnistuu, pannoitushenkilöstö on kyhjöttänyt metsässä vuorokausikaupalla. Nukutuskiväärillä varustautunut henkilö odottaa yöllä pienessä kopissa, että sopiva karhu tulisi hollille.

Pyyntihäkeillä karhuja ei enää merkattaviksi vangita. Tai mistä sen tietää, suurpetotutkimuksen kenttätöistä kerrotaan vähän jos ollenkaan.

Houkutussyötteinä tutkijat ja heidän paikalliset avustajansa ovat käyttäneet milloin hirven tai sian ruhoja, kalanperkeitä, kekseliäimmät keksejä ja suklaata.

Ainakin Keski-Suomessa on tänä kesänä syötetty myös hevosenruhoja karhuille. Kun lähellä syöttöpaikkaa karhu kävi laiduntavan hevosen kimppuun, paikallinen väki sai aiheen paheksua karhujen opettamista hevosenlihaan – kuolleeseen tai elävään.

Yli sadan karhun kaulaan tutkijat ovat pannan laittaneet. Tänä kesänä jo kahden karhun kaulassa oleva panta on ollut liian tiukalla. Asia on tullut julki vasta, kun metsästäjä on karhun ampunut.

Onko hämärässä tai liki pimeässä nukutusnuolen saanut karhu tulkittu naaraaksi? Kun sitä on päästy tarkastelemaan lähemmin, se onkin pienikokoinen uros. Panta on laitettu, kun on kerran saatu otus käsiin.

Pannan pitäisi pudota pois eläimen kaulasta tietyn ajan jälkeen. Nyt tiedetään, että näin ei aina käy, tekniikka pettää.

Rktl:n mukaan muutamalla muullakin nuorella karhulla on panta, jonka kuristusvoimasta ei ole tietoa. Ne karhut pyritään pyydystämään ja tarkistamaan pannan kireys.

Aikuisenkin karhun pannan tiukkuus vaihtelee vuodenkierron mukaan. Karhusta sanotaan, että se nukkuu puoli vuotta ja toiset puoli vuotta mässäilee, jotta jaksaa taas nukkua. Eläimen paino ja samalla kaulan paksuus vaihtelee suuresti yhdessäkin vuodessa.

Kyyjärven ja Kuhmon tapausten jälkeen nousee varmasti keskusteluun, onko karhujen pannoittaminen tutkimustarkoituksissa enää ollenkaan tarpeen. Eikö karhujen reviirin koko, ravinto, lisääntyminen ja muut asiat ole jo selvillä yli sadan eläimen otoksella?

Susien pannoitusta ilmeisesti jatketaan, jopa tehostetaan. Hyvää on se, että pantasusista voidaan varoittaa esimerkiksi koiran kanssa metsästäviä. Huonoa on se, että pantatietoja saa käyttää hyväksi häirikköeläimen tappamisessa vain Rktl:n oma väki, jos hekään.

Susien merkinnästä monille on muodostunut käsitys, että sillä pyritään estämään luvattomia tappoja. Ei taida toimia. Sudenpantoja on löytynyt puroista ja järvistä, puukolla katkottuina tai kirveellä pilkottuina.

Suurpetotutkimus on viime aikoina saanut kohtuuttomankin kovaa arvostelua eläinkanta-arvioistaan. Pantakarhujen kohtalo ei ainakaan vähennä kritiikkiä.

Entistä avoimempaan suuntaan verovaroin toimivan laitoksen on pakko mennä. Nyt esimerkiksi Suomen riistakeskuksen paikallisorganisaatio riistanhoitoyhdistys ei tiedä, missä päin aluetta tutkimushaaskoja on.

Merkintäpaikoille ei tietenkään voi olla kaikilla pääsyä, eikä karhun nukuttaminen ja pannoittaminen voi olla yleisötapahtuma. Nykykäytäntö on kuitenkin liian salakähmäistä, spekulaatioille on liikaa tilaa.

Lähitulevaisuus näyttää, riittääkö tutkimusmenetelmien vaihtaminen, vai pitääkö myös henkilöitä vaihtaa. Joko huipulla, väliportaassa tai kenttätöissä.

Jos tuotanto- tai lemmikkieläimen kaulaan panta olisi aiheuttanut yhtä pahat jäljet kuin kahdelle karhulle, syytekynnys olisi melko varmasti ylitetty. Metsissä elävien villieläinten kontrollointi on vaikeaa, osa tapauksista ei todennäköisesti koskaan tule julki.

reijo.vesterinen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF