Saksassa yhdeksän ihmistä on kuollut ampumisissa – epäilty ampuja on löydetty kuolleena, motiivista ei tietoa
Useiden kerrotaan myös haavoittuneen.Saksassa useita ihmisiä on kuollut kahdessa ampumisessa, kertovat paikallisviranomaiset Deutsche Wellen mukaan. Poliisi ei Guardianin mukaan ole vielä vahvistanut iskujen määrää. Hessenin osavaltion poliisi kertoo, että yhdeksän ihmistä on kuollut Hanaun kaupungissa. Lisäksi useiden kerrotaan haavoittuneen. Paikallismedioiden mukaan ainakin osan haavoittuneista tilan kerrotaan olevan vakava.
Poliisi kertoo Twitterissä, että epäilty hyökkääjä ja toinen ihminen on löydetty kuolleena asunnosta. Poliisin mukaan ei ole viitteitä siitä, että tekijöitä olisi useampi.
Aikaisemmin useat mediat kirjoittivat, että tekijöitä olisi mahdollisesti enemmän kuin yksi.
Epäillyn motiivista ei ole tietoa.
Medioiden mukaan tuli avattiin vesipiippukahvilassa Hanaussa, noin 25 kilometriä Frankfurtista Hessenin osavaltiossa. Paikallismedioiden mukaan kaupungissa tapahtui toinenkin ampuminen toisessa vesipiippukahvilassa.
Poliisi kertoo, että kaupungissa kuultiin keskiviikkona useita laukauksia kymmeneltä illalla paikallista aikaa.
Ensimmäisen ampumisen kerrotaan medioiden mukaan tapahtuneen Midnight-nimisessä vesipiippukahvilassa paikkakunnan keskustassa ja toisen ampumisen Kesselstadtin naapurustossa sijaitsevassa Arena Bar & Cafessa.
Silminnäkijöiden mukaan tumma auto ajoi pois paikan päältä.
Saksalaislehti Bild kertoo Guardianin mukaan, että osalla uhreista olisi kurditaustaa.
BBC kertoo, että poliisit ja helikopterit partioivat molemmilla alueilla. Toiselta alueelta julkaistujen valokuvien perusteella vaikuttaa siltä, että paikan päällä on ollut käynnissä suuri poliisioperaatio.
Hanaun pormestari Claus Kaminsky sanoi, ettei kauheampaa yötä voi kuvitellakaan. Hän pyysi, että kansalaiset eivät osallistuisi spekulaatioihin. Myös poliisi tviittasi, että spekulaatiot eivät auta tilanteessa.
Saksalaislehti Bild kertoi aikaisemmin, että yksi ihminen oli pidätetty. Myöhemmin lehti siteerasi paikallismediaa ja uutisoi, että kuvissa näkynyt kiinni otettu ei liity ampumisiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

