Tulen ja tuulen kukka
Satuin kulkemaan kesällä 1970 Sodankylässä Keivitsan seuduilla juuri horsman kukinnan aikaan: aukeaksi hakattu, kumpuileva maasto oli niin pitkälle kuin näkyi yhtä horsman punaa!
Ajattelin myötätunnolla niitä Outokummun geologeja, jotka joutuivat kulkemaan samalla alueella kuukautta myöhemmin, kun siemenet purkautuivat tuulen kuljetettaviksi.
Uudistusalan ensimmäiset vuodet ovat rajua taistelua elintilasta. Sekä lajisto että ulkonäkö muuttuvat kesästä toiseen.
Metsän myöhemmät kehitysvaiheet näyttävät varsin rauhallisilta ja muutokset ovat hitaita; ne huomaa usein vain puiden kasvusta.
Puuston tuho – olipa syynä myrsky, kulo tai hakkuu – on täydellinen vallankumous: vanhan metsän lajit joko häviävät kokonaan tai säilyvät siellä täällä pieninä laikkuina. Valtaa pitävät avoimen maan pioneerilajit, joista suuri osa on tuttuja niityiltä.
Uudistusalan rehevyys johtuu kahdesta seikasta. Ensinnäkin metsänpohja saa runsaasti valoa, kun puusto on poissa.
Toiseksi hakkuutähteistä ja kuolevista juurista vapautuu runsaasti ravinteita muiden kasvien käyttöön.
Erityisesti typen runsaus saa vatun, horsman ja heinät ryöhäämään.
Uudistusalan ruohot ja heinät ovat metsälajeja siinä kuin puutkin, vaikka joitakin niistä tapaa niityiltäkin.
Mutta pitää muistaa, että aukko on samalla varsinaisten metsälajien lastentarha: paljastuneella maalla itävät myös puiden ja varpujen siemenet.
Mistä kukkivat ruohot ja heinät oikein ilmaantuvat? Vanhassa sammalpohjaisessa kuusikossa niitä ei näy.
Uudistusalan valtauksessa pioneerilajit käyttävät kahta erilaista taktiikkaa: on uinujia, jotka odottavat metsän kätköissä sopivaa hetkeä, ja rynnäköijiä, jotka pölähtävät miljoonaisina joukkoina paljastuneelle maalle. Maitohorsma soveltaa molempia.
Varttuneessa metsässä horsma sinnittelee pieninä, kukkimattomia versoina, jotka keräävät maavarteensa ravintovaroja.
Kun metsä kaatuu ympäriltä, sissi ryhdistäytyy, kasvaa monihaaraiseksi ja pensasmaiseksi kukkapyramidiksi, joka tuottaa kymmeniä tuhansia siemeniä.
Tuuli jakaa siemenet kautta uudistusalan, ja vielä samana syksynä siemenet itävät.
Taimen kehitys kukkivaksi ei sekään hyvissä oloissa kestä kauan, ja niin kolme neljän vuoden kuluttua hakkuusta tai palosta aukko peittyy kauttaaltaan punavioletteihin kukkiin.
Samalla tavoin varttuneessa metsässä kärkkyvät tilaisuuttaan odottaen vattu, metsäkastikka, metsälauha ja sananjalka.
Vatulla, pihlajalla ja muilla marjakasveilla on toinen sovellus uinujista.
Marjoilla herkutelleet linnut ovat vuosikymmeniä kantaneet marjakasvien siemeniä metsään, missä ne ulosteiden mukana ovat karisseet maahan.
Metsänpohjan tasaisen viileissä ja kosteissa oloissa ne ovat uinuneet vuosikausia. Aukon nopeat lämpötilan ja kosteuden vaihtelut herättävät siemenet ja niin uudistusala putkahtaa täyteen taimia.
Haapa, pajut ja koivu luottavat laskuvarjojoukkoihin. Niillä ei ole monivuotista siemenpankkia.
Metsänomistajan kannalta maitohorsma ei ole pahin aukkojen valtaaja.
Karummilla mailla kasvusto on niin harva, että puiden taimet saavat valoa. Maitohorsman varret puutuvat niin koviksi, ettei lumi paina niitä taimien päälle.
Vain kaikkein multavimmilla paikoilla horsmakasvusto on niin tuuheaa etteivät kuusenkaan taimet aina selviä sen alla. Pahempia ovat heinät ja sananjalka, jotka lumi painaa maata vasten, ja samalla litistyvät taimetkin.
Maitohorsma on yleistynyt suuresti viimeisten vuosikymmenten aikana. 1950-luvulla sitä kasvoi joka kymmenennellä koealalla, nyt joka toisella.
Peittävyys, siis kasvien runsaus kullakin kasvupaikalla, on kasvanut vielä enemmän.
Maitohorsma hyötyi suuresti, kun siirryttiin poimintahakkuista nykyiseen hakkuutapaan.
Niin kauan kuin metsä pysyy puustoisena, maitohorsma on niukka.
Yksi syy maitohorsman niukkuuteen 1950-luvun metsissä voi olla karjan metsälaidunnus. Maitohorsma maistui lehmälle ja nimikin on perua siitä, että mehevä maitohorsma viritti karjan parhaaseen maidontuottoon!
Luonnontilaisissa metsissä maitohorsmalle tilaa tekivät myrskyt ja kulot. Tuoreet paloaukeat ovatkin horsman paratiiseja.
Englanniksi horsman nimi on fireweed, paloruoho. Paikoin laitumia tai jopa metsiä on poltettu, jotta saataisiin horsmakasvusto elpymään.
Horsmasta on tullut yleiskieleen mitä tahansa kasvia tarkoittava sana, ruohon synonyymi. Mikä lie horsma saatetaan sanoa tuntemattomasta kasvista.
Irwinin määritelmä maitohorsmasta rentun ruusuna on tahattoman osuva: maitohorsma on kulkuri, joka asettuu sinne, missä milloinkin on ravintoa ja tilaa tarjolla, kukoistaa hetken ja katoaa sitten.
Nyt kun kiinnostus ruokohelpeen hiipuu, olisiko maitohorsmasta ja sen seurassa hyvin viihtyvästä vatusta energiakasveiksi? Typpilannoituksen tarpeeltakin vältyttäisiin, jos kolmanneksi lajiksi löytyisi joku niiden seurassa viihtyvä hernekasvi.
SEPPO VUOKKO
Erityisesti
typen runsaus saa horsman,
heinät ja vatun
ryöhäämään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
