Fortum myy valtaosan yhtiön pohjoismaisten tuulivoimalaitosten omistuksesta
Kauppaan sisältyy kolme toiminnassa olevaa tuulipuistoa, joista kaksi on Norjassa ja yksi Ruotsissa sekä rakenteilla oleva Kalaxin tuulipuisto Närpiössä Pohjanmaalla.
Fortumin myymistä tuulipuistoista kaksi sijaitsee Norjassa ja yksi Ruotsissa. Niiden mukana myydään myös rakenteilla oleva tuulipuisto Varsinais-Suomen Närpiössä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAAEnergiayhtiö Fortum myy valtaosan yhtiön pohjoismaisten tuulivoimalaitosten omistuksesta. Credit Suisse Energy Infrastructure Partnersin (CSEIP) hallinnoimat rahastot ostavat laitosten omistuksesta 80 prosenttia.
Kauppaan sisältyy kolme toiminnassa olevaa tuulipuistoa, joista kaksi on Norjassa ja yksi Ruotsissa. Kauppaan kuuluu myös rakenteilla oleva Kalaxin tuulipuisto Närpiössä Pohjanmaalla.
Fortum säilyttää 20 prosentin vähemmistöosakkuuden sekä vastaa edelleen laitosten rakentamisesta ja operatiivisesta toiminnasta. Myytävän osuuden velaton kokonaisarvo on arviolta noin 250 miljoonaa euroa, Fortum kertoo.
Kaupan lisäksi osapuolet ovat sopineet, että CSEIP hankkii 80 prosentin osuuden myös Norjaan rakenteilla olevasta tuulipuistosta, kun puisto on otettu käyttöön. Koko puisto on tarkoitus ottaa käyttöön syyskuun 2020 loppuun mennessä.
Osapuolet ovat myös asettaneet tavoitteeksi rakentaa myöhemmin uusi tuulipuisto Ruotsiin. Kun rakenteilla olevat hankkeet valmistuvat ja jos suunniteltu projekti toteutuu, puistojen yhteinen kapasiteetti olisi noin 500 megawattia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
