Korjattu 4. kpl: Valio ylsi ennätystulokseen
Valio-konserni ylsi ennätystulokseen vuonna 2011, vaikka maitomäärä laski.Valio-konserni kasvatti myyntiään 6 prosenttia 1 929 miljoonaan euroon vuonna 2011.
Liikevaihto kasvoi, vaikka Valion vastaanottaman tuottajamaidon määrä laski 1,5 prosenttia 1 870 miljoonaan litraan.
Maitotuotto nousi kaikkien aikojen parhaimmaksi. Valio kehitti tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan tuottoa omistajiensa tuottamalle maidolle ennätykselliset 45 senttiä litraa kohti, kun se vuotta aiemmin oli 41,1 senttiä litralta.
Maitotuotolla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon liikevaihdosta jää jäljelle poistojen ja muiden kulujen jälkeen. (Tiistaina 7.2. uutiseen oli virheellisesti kirjoitettu, että maitotuottoa varten liikevaihdosta vähennettäisiin edellisten lisäksi myös osakasmeijereille maksettu tuottajahinta ja osakaslainan korko.)
Valioryhmän osuuskunnille maksama tilityshinta jälkitili huomioiden nousi 44,1 senttiin vuonna 2011, kun se vuotta aiemmin oli 40,9 senttiä litraa kohti.
Tuloksentekoa vauhdittivat muun muassa merkkituotteiden hyvä menekki sekä viennin kannattavuuden parantuminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

