Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Nato voi edellyttää pian aiempaa suurempia puolustusmenoja – Suomi jää sovitusta ilman uusia hankintoja jo muutamassa vuodessa

    Natossa puuhataan puolustusmenotavoitteen nostoa. Suomen asevelvollisuusmallissa puolustusmenoissa korostuvat hankinnat.
    Hävittäjähankinnat ovat pitäneet Suomen puolustusmenot korkealla viime vuosina. Jo muutaman vuoden kuluttua menot kuitenkin laskevat, jos ei uusia investointeja tehdä.
    Hävittäjähankinnat ovat pitäneet Suomen puolustusmenot korkealla viime vuosina. Jo muutaman vuoden kuluttua menot kuitenkin laskevat, jos ei uusia investointeja tehdä. Kuva: Efe Abugo

    Pitääkö Naton kasvattaa tavoitettaan jäsenmaiden puolustusmenoista? Pitäisikö panostustavoitteen olla kaksi ja puoli, kolme tai jopa neljä prosenttia bruttokansantuotteesta? Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?

    Donald Trumpin valinta uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi on herättänyt paljon keskustelua puolustusmenoista. Trump on toistuvasti moittinut Euroopan maita riittämättömistä puolustusmenoista ja jopa uhannut jättää liian vähän rahaa käyttävät maat oman onnensa nojaan.

    Nykyisen Naton puolustusmenotavoitteen mukaan jäsenvaltioiden tulisi käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin, ja Suomi täyttää tämän tavoitteen selvästi. Tänä vuonna Suomi käyttää puolustusmenoihin noin 2,3 prosenttia bruttokansantuotteestaan.

    Suomen puolustusmenoihin vaikuttavat erityisesti F35-hävittäjähanke, Merivoimien suorituskykyhanke sekä Ukrainan materiaalituen korvaushankinnat. Puolustusmenot alkavat kuitenkin ennusteiden mukaan laskea ensi vuodesta alkaen ja vuonna 2027 ne olisivat puolustusministeriön mukaan enää juuri ja juuri kahdessa prosentissa.

    "Kun strategisten hankkeiden maksuosuudet päättyvät, vuonna 2029 aletaan ilman uusia päätöksiä olla jo kahden prosentin alla," kertoo talousjohtaja Kristiina Olsson puolustusministeriöstä STT:lle.

    Hävittäjähankkeen suurimmat maksuvuodet jatkuvat Olssonin mukaan vuoteen 2028 asti ja viimeiset vuosiosuudet on budjetoitu vuodelle 2031.

    Naton puolustusmenotavoitteessa on nostopainetta, puolustusministeri Antti Häkkänen arvioi.
    Naton puolustusmenotavoitteessa on nostopainetta, puolustusministeri Antti Häkkänen arvioi. Kuva: Petteri Kivimäki

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan näyttää siltä, että Naton nykyinen kahden prosentin tavoite ei jatkossa riitä.

    "Tämä perustuu huolelliseen arviointiin siitä, mitä Natolla pitää olla uskottavan puolustuksen kannalta," Häkkänen sanoo STT:lle.

    Häkkänen arvioi, että tavoitetason nosto noussee esille Naton puolustusministerikokouksessa helmikuussa, kun Trumpin uusi hallinto on ehtinyt aloittaa. Mahdollista uutta prosenttilukua Häkkänen ei kuitenkaan halua nimetä.

    Myös vanhempi tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista uskoo, että puolustusmenotavoitetta tullaan nostamaan. Pesun mukaan taustalla on kaksi suurta syytä, joista ensimmäinen on juuri Trumpin uudelleenvalinta. "Siinä voidaan heti tarjota Trumpille diplomaattinen voitto, jota hän voi sitten kotiyleisölle markkinoida," Pesu sanoo.

    Pesun mukaan vielä enemmän painetta kulujen kasvattamiselle tulee Naton uudistuvasta yhteisestä puolustuksesta ja uusien alueellisten puolustussuunnitelmien tarpeista.

    Suomessa seuraava suuri investointikohde puolustuksessa on Maavoimien uudistaminen, joka Olssonin mukaan ajoittuu 2030-luvulle. Häkkäsen mukaan tarkka ajoitus ja rahoitus ovat vielä suunnittelupöydällä.

    "Maavoimissa tehdään useita eri hankintoja, pääosin kallista kalustoa. Se ajoittuu erittäin pitkälle, lähes 10–15 vuoden ajalle”, Häkkänen sanoo.

    Maavoimien uudistustarpeita esitellään tarkemmin tulevassa puolustusselonteossa, joka pyritään esittämään eduskunnalle vielä loppuvuoden aikana. Jotta vähintään kahden prosentin raja ylittyisi myös kuluvan vaalikauden jälkeen, on päätöksiä uusista puolustusmenoista tehtävä Häkkäsen mukaan vielä tällä vaalikaudella.

    Jos Natossa käydään keskustelua puolustusmenotavoitteiden nostosta, asiaa käsitellään Häkkäsen mukaan Suomessa huhtikuun kehysriihessä.

    Mutta miksi puolustuskykyä mitataan Natossa juuri bruttokansantuotteeseen suhteutettuna? Ja miksi juuri kaksi prosenttia?

    "Erilaisia tapoja mitata puolustuskykyä on ideoitu paljon, ja tällainen karkea kvantitatiivinen mittari on ehkä paras, mitä on keksitty. Se on poliittisesti vakiintunut, ja siitä on tullut tällainen symboli," sanoo Pesu.

    Nato-maiden puolustusministerit sitoutuivat vuonna 2006 käyttämään puolustusmenoihin kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, ja tavoite tarkistettiin vuonna 2014. Pesun mukaan tavoitteen asettaminen kahteen prosenttiin ei varsinaisesti perustu mihinkään sotilaalliseen analyysiin.

    "Vuoden 2006 ympäristössä, jossa puolustusmenot olivat isossa laskussa, se oli sopivan kunnianhimoinen, mutta jossain määrin realistinen tavoite."

    BKT:hen suhteutettu puolustusmenojen mittari ei ole ongelmaton Pesun mukaan. Ensinnäkään se ei kerro, mihin rahat käytetään. Nato onkin lisäksi sopinut, että vähintään 20 prosenttia puolustusmenoista pitäisi käyttää uusiin materiaalihankintoihin.

    Toisekseen BKT-mittari ei palkitse kustannustehokkuudesta. Pesu huomauttaa, että Suomen asevelvollisuuteen perustuva armeija on halvempi kuin monessa muussa Nato-maassa käytössä oleva ammattiarmeija.

    "Meidän mallimme on kustannustehokas verrattuna moneen muuhun. Suomi pystyisi pienemmälläkin bruttokansantuoteosalla tuottamaan sotilaallista kykyä, johon joku toinen maa joutuisi satsaamaan paljon enemmän."

    Toisaalta, Naton rajamaana Suomen myös odotetaan Pesun mukaan tekevän enemmän, sillä tosipaikan tullen juuri tänne tuotaisiin vahvistuksia.

    "Kyllä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa rajamaat kuluttavat varmaan enemmän kuin suojatummassa asemassa olevat maat."

    Tällä hetkellä Naton 32 jäsenmaasta 23 täyttää kahden prosentin tavoitteen.

    Jos Suomi ei jatkossa pystyisi täyttämään puolustusmenotavoitetta, olisi se Pesun mukaan Suomen Nato-politiikan kannalta ongelma, vaikka järjestelmä olisi kuinka kustannustehokas.

    Puolustustarpeet eivät nouse Pesun mukaan pelkästään Naton vaatimuksista, vaan myös ympäristöstä ja suhteista Venäjään.

    "Jos Suomi ei olisi Naton jäsen, ei tämä tilanne varmaan olennaisesti olisi toinen.”

    Keskustelua puolustusmenojen mahdollisesta nostosta käydään vaikeassa taloustilanteessa ja hallituksen suurten säästötavoitteiden keskellä. Asetelma ei ole helppo, Häkkänen myöntää.

    ”Jos suhdanteet eivät eläkään meidän kanssa otollisesti tai työllisyyden kasvuvaikutukset tai yrittäjyyden kasvuvaikutukset eivät realisoidukaan, sitä on sitten joka tilanteessa vähän katsottava, mistä muualta tingitään. Mutta en usko, että Suomessa pitäisi lähteä sellaiselle tielle, että turvallisuuskysymyksistä lähdettäisiin tinkimään.”

    Suomi täyttää velvoitteensa myös silloin, jos Nato nostaa tavoitetasoaan, Häkkänen vakuuttaa.

    ”Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että Suomi ryhtyisi tinkimään kansalaisten turvallisuudesta puolustuksen osalta. Ei kansallisen puolustuksen tavoitteiden, mutta ei myöskään Naton yhteisten puolustuksen tavoitteiden osalta.”

    Naton suositus siitä, että 20 prosenttia puolustusmenoista käytetään materiaalihankintoihin, nousee julkiseen keskusteluun huomattavasti harvemmin kuin kahden prosentin menotavoite.

    Juuri nyt hankintatavoite täyttyy Pesun mukaan Nato-maissa yleisesti hyvin, sillä moni maa on tehnyt Venäjän pelossa isoja investointeja. Jatkossa hän ei kuitenkaan pidä tavoitteen saavuttamista itsestään selvänä.

    Myös Suomi ylittää 20 prosentin rajan strategisten hankkeiden myötä kirkkaasti. Hankintojen osuus on puolustusministeriön Olssonin mukaan tänä vuonna peräti 46 prosenttia puolustusmenoista.

    Häkkäsen mukaan tulevat investoinnit tarkoittavat, ettei hankintatavoitteen saavuttaminen ole Suomessa ongelma jatkossakaan.