Yliö Entisistä kouluista kylän sydän

Kouluja on lakkautettu aina 1960-luvulta lähtien, useammassa aallossa. Viimeisin lakkautusaalto kiihtyi vuonna 2006, kun valtio lopetti niin sanotun kuntien pienkoululisän.

Vuosien 1990 ja 2012 välillä Suomesta hävisi noin 1 500 alle 50 oppilaan koulua, suurin osa kyliltä, eikä tahti ole nykyisessä taloustilanteessa ainakaan hiipumaan päin.

Oppilaita sijoitetaan uusiin suurempiin kouluihin, mutta mitä tapahtuu entisille kyläkouluille?

Kunnille on jäänyt koulujen lakkautusten yhteydessä melkoinen kiinteistömassa. Joissakin kunnissa elätellään toiveita, että kiinteistöstä saataisiin markkinoilta kunnon korvaus.

Toki kouluja on myyty yksityisasunnoiksi ja yritystoimintaan ja silloin hinta saattaa kohota kohtuulliseksi. Etenkin vanhemmat koulukiinteistöt ovat usein esimerkiksi energiaremonttien tarpeessa ja muutenkin hiljaisilla kiinteistömarkkinoilla tämä ei välttämättä ole mikään valtti.

Maaseutukunnissa päädytäänkin usein sellaiseen inhimilliseen ratkaisuun, että koulukiinteistöä tarjotaan paikallisille toimijoille ostettavaksi tai pitkäaikaisella vuokrasopimuksella vuokrattavaksi.

Potentiaalisia ostajia ovat etenkin kyläyhdistykset, mutta kouluja on päätynyt myös muille kolmannen sektorin toimijoille, kuten urheiluseuroille.

Moni entinen kyläkoulu on vaihtanut omistajaa muodollisella summalla, mutta käytännössä uusi omistaja on usein joutunut toteamaan, että käyttökustannukset ovat se todellinen ongelma.

Talo saattaa olla monenlaista kunnostusta vailla, ja sähkö- tai öljylämmityslasku voi helposti olla 10 000 euroa vuodessa. Tarvitaan parannusta talon energiatehokkuuteen ja myös lisää maksavia käyttäjiä ja asiakkaita.

Kyse on usein ainakin paikallisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kiinteistöistä, joiden säilyttämisellä on monia ulottuvuuksia rakennus- ja kulttuuriperinnöstä alueen yhteisöllisyyteen asti.

Koulu on monesti kylän viimeinen julkinen palvelu, jossa on koulutoimen ohella järjestetty monenlaista paikallista harrastustoimintaa. Se on paikka, joka on synnyttänyt monenlaisia kokemuksia erilaisille käyttäjäryhmille.

Monet entiset kyläkoulut ovat jatkaneet elämäänsä kylän sydämenä, kylätaloina. Mikäli koulun lakkautusprosessi ja kiinteistön siirtyminen kyläyhteisön hallintaan on pystytty hoitamaan avoimessa ja rakentavassa hengessä, ei koulun lakkautus automaattisesti johda kylää apatiaan ja toiminnan hiipumiseen.

Lasten hyvinvoinnin ja kylän yhteisöllisyyden tukemisen tulisi olla kantavia periaatteita kaikissa kouluverkkokeskusteluissa.

Kylätalojen, jotka siis usein ovat entisiä kyläkouluja, kunnostukset ovat yksittäisistä maaseudun kehittämishankkeista yleisimpiä.

Leader-ryhmät ympäri Suomea ovat tukeneet vuosittain miljoonilla euroilla kylätalojen yleistä kunnostusta.

Usein tähän on liittynyt keittiöiden ajanmukaistuksia, av-laitteiden hankkimista, lämmitysmuodon vaihtamista uusiutuvaan energiaan, ja muita sellaisia toimia, joiden avulla sekä jatketaan kiinteistön käyttöikää että mahdollistetaan sen entistä monipuolisempi käyttö.

Jatkossa olisi pyrittävä siihen, että kylätalon kunnostuksen tukena olisi aina monipuolinen kylätalon käyttösuunnitelma tai peräti liiketaloussuunnitelma. Tällöin vältetään ne tilanteet, joissa yhdistys omistaa huippukuntoisen talovanhuksen, joka kuitenkin seisoo tyhjillään suurimman osan aikaa.

Kylätaloja pitää markkinoida ja tuotteistaa: talot pitää löytää, palvelut pitää olla määritelty ja hinnoiteltu, vastuut selvillä ja turvallisuusasiat kunnossa.

Käyttäjäkuntaakin pitäisi miettiä entistä laajemmalla otteella.

Yhdistykset ja perhejuhlat ovat perinteisiä tilojen käyttäjiä, mutta entäpä jos keittiötä ja luokkatiloja vuokraisivat myös paikalliset catering- tai kokouspalveluyrittäjät?

Yhteisölliset työtilat voivat löytyä koululta, bändien treenitila ja vaikkapa terveydenhoitajan tai hierojan palvelupisteet, ehkä pakettien noutokin. Kunta voi myös tuottaa tiloihin omia palveluitaan. Esimerkiksi sivukirjasto ja nuorisotila sopivat hyvin saman katon alle.

Saksassa olen törmännyt myös kylätaloon, joka katon aurinkokennoistaan jakoi sähköä talon omien tarpeiden ohella muillekin kylän kiinteistöille.

Kylän monipalvelupiste voi tarjota myös arjen turvaa. Kylätalo voi olla evakuointipaikka, jossa on tarjolla lämpöä ja sähköä myrskytuhojen jälkeen. Osa kylätaloista lämpiää puilla ja edistykselliset kyläyhdistykset ovat hankkineet kriisitilanteita varten talolle kylän yhteisen aggregaatin.

Ylipäätään kylätalolle voi keskittyä monenlaista turvavälineistöä ja kriisi-infoa.

Tyhjenevien rakennusten säilymisen elinehto on uuden käyttötarkoituksen keksiminen. Koulurakennukset säilyvät kun niissä on elämää. Pahinta kyläläisten kannalta on, jos entinen koulu jää kokonaan vaille käyttöä.

Sadat vanhat kyläkoulut kylätaloina muodostavat huomionarvoisen kiinteistömassan, jonka hyödyntäminen on tuottanut huikeita sosiaalisia innovaatioita.

Niiden potentiaalisi tulisi oivaltaa entistäkin paremmin erilaisilla paikallisilla sektorirajat ylittävillä kumppanuuksilla. Sama pätee myös edelleen toiminnassa oleviin kyläkouluihin.

Tauno Linkoranta

Kirjoittaja on Varsinais-

Suomen kyläasiamies.

Avaa artikkelin PDF