Yksittäinen maa ei voi kaataa ilmastosopimusta, mutta maaryhmä voi

Harri Laurikka ja Kimmo Tiilikainen neuvottelevat ministeriryhmässä, joka sumplii kehitysmaiden ja teollisuusmaiden rahallista vastuunjakoa. Kuva: Katja Lamminen

Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka ympäristöministeriöstä istuu täyttä päivää ministeriryhmässä, jossa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on vetovastuussa. Työn alla ovat ratkaisut kehitysmaiden ja teollisuusmaiden väliseen vastuunjakoon eli paljonko kukin maa maksaa ja kenelle.

Molemmat herrat näyttivät tänään pirteiltä kun ministeriryhmän neuvotteluita oli käyty puolitoista päivää.

Todellinen rypistys on edessä, sillä yhteenveto tuloksista pitäisi suoltaa huomisiltaan mennessä. Viiden eri ministeriryhmän neuvottelujen pohjalta solmitaan tai jätetään solmimatta Pariisin ilmastosopimus.

Muut ryhmistä ratkovat teknologian siirtoon ja toimintavalmiuksien tukemiseen liittyviä näkemyseroja, ilmastonmuutokseen sopeutumista, sopimuksen pitkän aikavälin tavoitteiden määrittelyä ja seurantaa sekä ilmastotoimien tehostamista jo ennen vuotta 2020.

Tiilikainen huomauttaa, että tehostaminen on erittäin tärkeää, koska aikaa ei ole hukattavaksi. Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen alle kahteen asteeseen vaatii jo suuria ponnisteluja.

Osa maista on liikenteessä ristiriitaisin viestein. Toisaalta vaaditaan lämpötilan nousun rajoittamista jyrkästi, muttei olla itse valmiita toteuttamaan päästöleikkauksia.

Ongelma on, että osa vaurastuneista kehittyvistä maista haluaa pitää kiinni kehitysmaastatuksestaan.

"Kehitysmaista 30 kappaletta on per capita rikkaampia kuin EU:n kolme köyhintä jäsenmaata", Tiilikainen kertoo. Vanha kahtiajako köyhiin ja rikkaisiin maihin ei siis vastaa enää tätä päivää.

Ministeri ei kuitenkaan halua osoittaa syyttävällä sormella mitään tiettyjä maita. Osa kuulemma pysyttelee neuvotteluissa poteroissaan ja osan asenne on rakentava.

Laurikan mukaan muun muassa Latinalaisen Amerikan kehittyvät maat ovat olleet edistyksellisiä ja ilmaisseet halunsa kantaa vastuuta.

Saudi-Arabia vaatii neuvotteluissa hyvityksiä taloudellisista tappioista, joita öljyteollisuuden asteittainen alasajo tulisi aiheuttamaan. Öljyssä roikkuva Saudi-Arabia vallittiinkin lauantaina päivän fossiiliksi yhdessä Venezuelan kanssa. Kyseenalaisen palkinnon saajan äänestää päivittäin ympäristöalan toimijoista koostuva Climate Action Network.

Laurikan mukaan yksi tai kaksi poikkiteloin heittäytyvää maata ei pysty kaatamaan neuvotteluita, mutta esimerkiksi 15–20 maasta koostuva maaryhmä pystyy. Sellainen voisi pahassa tapauksessa olla esimerkiksi samanmielisten kehitysmaiden ryhmä.

Ilmastokokouksen tiedotustilaisuudessa Tiilikainen lehteili lauantaina syntynyttä sopimusraakiletta. Yli 40-sivuinen teksti vilisee vielä hakasulkeita ja vaihtoehtoja, joten nyt tarvitaan linjauksia ja rajauksia. Lopullisen sopimuksen tulee olla huomattavasti tiiviimpi.

Viikon loppupuolella mahdollisesti syntyvä sopimus sisältää kaksi osaa: pidemmän aikavälin raamit ja toimeenpanevan osan. Jälkimmäistä voidaan päivittää YK:n vuosittaisissa COP-kokouksissa. Pariisi on järjestysluvultaan 21. COP eli osapuolikokous.

Sopimuksen pohjaksi 186 maata on antanut kansallisen sitoumuksensa päästöjen vähentämiseksi.