LUKENUT MIES Kun sankareilta meni hermot
Finlandia-palkinnon jako tuntuu usein arpapeliltä. Vielä sattumanvaraisempaa on Tieto-Finlandian jako. Ummikkojulkkis päättää, onko yhden tieteenalan näennäissensaatio arvokkaampi kuin toisen perustutkimus.
Ville Kivimäen väitöskirjansa pohjalta laatima selvitys suomalaissotilaiden hermojen pettämisestä toisessa maailmansodassa oli aika onnistunut valinta. Aiheesta on paljon juttua mutta vähän tutkittua tietoa.
Yleisen mielikuvan mukaan sotilaiden hermojen pettäminen liittyy kesäkuun 1944 Kannaksen murtumiseen. Muutama vuosi sitten tiedemiehet kiistelivät, kuinka monta vauhkona pakenevaa sotilasta omat ampuivat.
Kivimäki lähtee kauempaa. Pahimpia aikoja oli syksyn 1941 hyökkäysvaihe, jolloin monen kunnioitetun talvisodan taistelijan hermot pettivät.
Yleensä unohdetaan, että elokuu 1941 oli koko jatkosodan verisin. Kunnianhimoiset everstit tapattivat surutta sotamiehiään kilpajuoksussa Äänisen rannoille.
Nuoret asevelvolliset, joista esimerkiksi Tuntematon sotilas kertoo, kestivät kuukausien yhtämittaisen rääkin paremmin. Reserviläiset kysyivät, miksi vanha raja piti ylittää ja miksi edes Petroskoi ei riittänyt? Moni perheellinen romahti.
Mielen terveyden romahduksiin ei oltu varauduttu. Tosin kaikkien haavoittuneiden hoito oli vääjäämättä usein improvisoitua. Sen ajan sielutiede oli perin alkeellista. Psykologeja ei juuri ollut. Sekä tohtorien että tuomarien niskaan hengittivät sotakomentajat vaatien kovaa kuria ja nappituomioita teeskentelijöille.
Teoriassa olisi mahdollista tutkia hermonsa menettäneiden myöhempiä vaiheita siviilissä. Mutta sodissa on muutenkin paljon arkistoihin kätkettyä.
PEKKA ALAROTU
Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden
hermoista 1939–1945.
475 sivua. WSOY.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
