Video: Santeri Revon perheessä koettiin melkoinen yllätys – sekä isä että poika varasivat samaan aikaan koiranpennut toisistaan tietämättä
Pentuja haettiin tarpeeseen, sillä miesten hirviporukassa oli tarvetta uusille koirille.Tohmajärvisen Santeri Revon perheessä koettiin reilu vuosi sitten melkoinen yllätys, kun selvisi, että sekä isä että poika olivat varanneet hirvikoiran pennut.
Tilanne selvisi siinä vaiheessa, kun Revon isä oli lähtemässä hakemaan omaa pentuaan. Tällöin poikakin joutui kertomaan varanneensa pennun.
Pentuja haettiin tarpeeseen, sillä miesten hirviporukassa oli tarvetta uusille koirille.
Katso videolta, kuinka Minttu-jämptin ja norjanharmaa Laten rinnakkaiselo on sujunut.
Kevään aikana 16 jaksoa kalastusta, metsästystä ja muuta eräasiaa - katso eräohjelma MT Jahtikuksa täältä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

