Mitä rahapelimarkkinan aukeaminen merkitsee kuluttajille, urheiluseuroille tai ravitaloudelle? MT Hevoset -ohjelman vieraana Jari Vähänen
Suomen rahapelimarkkinat ovat uudistumassa Veikkauksen monopolin loppuessa. MT Hevoset -ohjelman vieraana Jari Vähänen kertoo mitä uudistukset tarkoittavat keskivertokuluttajille sekä ravitaloudelle.Simonkadun toimituksen studion nojatuoleihin istuivat MT:n maataloustiimin päällikkö Laura Ruohola sekä hänen vieraansa, rahapelialan asiantuntija ja konsultti Jari Vähänen.
Pelimarkkinauudistus pyritään saamaan voimaan vuoden 2027 alusta. Vähänen ei kuitenkaan ole varma, että uudistus tulee voimaan heti vuodenvaihteesta 2027.
Asian vaatima lakipaketti on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Uusien lakien on määrä tulla voimaan ensi vuoden alusta, minkä jälkeen on siirtymäaika uuteen malliin.
Joka tapauksessa muutoksen on määrä tapahtua vuoden 2027 aikana.
”Vuoden 2027 aikana jos ei ala, sitten jotain hämmästyttävää on tapahtunut” Vähänen kuvailee.
Muista Pohjoismaista lisenssijärjestelmään on siirrytty jo Ruotsissa ja Tanskassa. Etenkin Ruotsissa rahapelaamisen mainonta räjähti alkuvaiheessa täysin käsiin.
Jari Vähänen olettaa, että Suomessa rahapelaamisen markkinointi voi noin kymmenkertaistua nykytasosta.
”Se voi aiheuttaa sen, että rahapelaamisen maine romahtaa, niin kuin Ruotsissa on käynyt. Ihmiset kääntyvät rahapelaamista vastaan, jos sitä tulee liikaa joka tuutista”, hän arvioi.
Suomalaiset ovat perinteisesti pelanneet paljon. Jari Vähänen mainitsee Suomessa ainakin aiemmin pelatun per asukas kolmanneksi eniten koko maailmassa Australian ja Irlannin jälkeen.
”Vaikka meitä on vain viisi ja puoli miljoonaa ja ollaan vähän Euroopan perällä, me ollaan kiinnostava markkina peliyhtiöille”, Vähänen painottaa.
Suomen markkinoille Vähänen odottaa muutamia kymmeniä peliyhtiöitä. Laajassa mitassa hevospelejä Suomessa tulevat hänen arvionsa mukaan kuitenkin tarjoamaan käytännössä vain Veikkaus sekä Hippos ATG.
Hevospelaajille uudistus voi olla hänen mukaansa hyvä, koska vaihtoehdot kuitenkin tuplaantuvat yhdestä kahteen.
Itse raviurheilun ja hevostalouden suhteen Vähänen ei ole yhtä luottavainen.
”Vähän ehkä heikolta näyttää”, hän summaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





