Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Menestysviikonloppu jatkuu Teneriffalla

    Tapio Mäki-Tulokas nousi valmentajaliigan kakkoseksi ohi Antti Ojanperän. Kärjessä on Markku Nieminen, jonka valmentama Lexus Dream voitti Killerillä 4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun.
    Tapio Mäki-Tulokas nousi valmentajaliigan kakkoseksi ohi Antti Ojanperän. Kärjessä on Markku Nieminen, jonka valmentama Lexus Dream voitti Killerillä 4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun. Kuva: Anu Leppänen

    KILLERI. Grainfield Adele ja T.Rex kruunasivat Tapio Mäki-Tulokkaan viikonlopun, ja tänä vuonna talli rikkoi ensimmäistä kertaa kirkkaasti puolen miljoonan euron rajan.

    76-kierros alkoi tammalähdöllä, jossa Mika Forssin ajama Grainfield Adele paahtoi kasiradaltakin vauhdilla kärkeen ensimmäisessä kaarteessa ja piti lopussa helposti pintansa. Edellisstarteissaan 4-vuotisikäluokan parhaita tammoja kohdannut Grainfield Adele otti samalla ensimmäisen voittonsa reiluun kolmeen kuukauteen.

    "Tamma on ollut hyvä edellisiinkin startteihin, mutta lähtöpaikat ovat olleet kurjia ja lähdöt kovia", valmentaja Tapio Mäki-Tulokas muistutti. "Viimeksi olosuhteet olivat pientä hevosta vastaan. Voitto ei sinänsä tullut yllätyksenä, koska hevonen on tuntunut kotona hyvältä ja nyt juoksunkulku oli suosiollinen. Mukava, että tuli onnistuminenkin taas."

    "Sillä ei ole aiemmin ajettu hokeilla kilpaa ja vähän vaikea arvioida, miten se niillä pystyy kilpailemaan. Jos tuntuu, että hokit tekevät ongelmia, sitten voidaan pitää talvitauko. Ei sitä muuten tauolle jätetä, kyllä ne tauot tahtoo tulla ilman suunnitteluitakin."

    Vähintään yhtä kovan tyytyväisyyden aiheutti T.Rex, joka palasi Kultadivisioonassa tauolta ja kamppaili tasapäin voitosta Edward Alen kanssa.

    "Positiivinen esitys ja suuri helpotus itsellekin", valmentaja myönsi. "Hevonen oli treenannut aika nätisti kotona heinä-elokuun vaihteessa tehdyn polvikanavaoperaation jälkeen. Tämä startti tuli tavallaan aika nopeasti ja varmasti olisi tarvinnut yhden pidempikestoisen treenin, kun sillä ei oltu ratahiittejä käyty ajamassa. Lopussa meni vähän hapoille ja kaveri tuli ohitse, mutta esitys oli oikein loistava. Seuraavaan starttiin T.Rex on varmasti vielä parempi."

    T.Rex jatkaa todennäköisesti Seinäjoen 76-finaaleissa joulukuun ensimmäinen päivä. Viime talvena "Pedolla" ajettiin vain pari starttia hokkikengillä, mutta ensi talvelle on enemmän kilpailusuunnitelmia.

    "Jos se vain hokeilla pystyy menemään, ajetaan kilpaa kun kesällä tuli taukoa. Pari starttia se teki viime vuonna hokeilla ihan hyvin. Ollaan positiivisin ja huojentunein mielin. Oli mukava, kun T.Rex suoritti sillä lailla kuin on kotona tuntunutkin. Se on ollut paljon elastisempi ja rennompi, meneminen ei ole ollut väkinäistä."

    Mäki-Tulokkaan valmentamat Mr Big Star ja Ronaldo Malibu voittivat perjantaina Turussa 3-vuotiaiden oriiden ja ruunien molemmat Kasvattajakruunu-välierät. Pelkästään marraskuun aikana talliin on tullut jo yksitoista voittoa ja 56 570 euroa palkintorahoja. Mäki-Tulokas rikkoi tänä vuonna myös ensimmäistä kertaa urallaan puolen miljoonan euron rajan kausiansioissa.

    "Paras vuosi tähän mennessä ja tietysti hevosmääräkin on kasvanut. Kivoja starttihevosia pitäisi olla talveksikin."

    " Madridilla todennäköisesti ajetaan koelähtö puolentoista viikon päästä Vermossa, koska hevonen on letkeän ja terveen tuntuinen kotona ja kelit ovat nyt hyvät. Ajetaan koelähtö pois ja mietitään sitten. Huomasin, että se mahtuu vielä Pronssidivisioonaan. Kaksi vuotta sitten Kouvola-ajossa Madrid meni hokeilla ihan ok ja oli toinen Bacardi Razzin jälkeen. Kotona se napsii takakavioihin hokeilla, mutta katsotaan, miten se pystyy kilpailuissa menemään. Talvella olisi helpompi aloittaa pitkän tauon jälkeen."

    Chief Orlando puolestaan juoksee ensi lauantaina Solvallassa Hopeadivisioona-finaalissa Jorma Kontion ajamana. Chief Orlando ja Attack Diablo lunastivat kaksi viikkoa sitten Rommesta paikat finaalikierrokselle, mutta Attack Diablolla keskitytään kotimaan lähtöihin.

    "Attack Diablo ei matkustanutkaan niin hyvin kuin kuviteltiin vanhasta hevosesta, niin ei oteta mitään riskejä. Chief Orlando juoksee vielä sen startin ennen kuin jää tauolle. Katsotaan, käydäänkö muidenkin hevosten kanssa talven mittaan Ruotsin puolella."

    Ensi lauantain Ruotsin-matkan hoitavat Sami Nummi ja Jenni Mäenpää, sillä valmentaja itse lähtee lomailemaan Teneriffalle.

    "Huomenna on tarkoitus lähteä viikon lomalle. Tulostin kyllä joulukuun Solvallan sarjat netistä ja täytyy niitä vähän tutkailla siellä ja tuumailla, löytyisikö sopivia sarjoja. Nyt jos koskaan pitäisi panostaa Ruotsissa käymiseen, kun parhaat hevoset jäävät tauolle ja kenkäpakko tulee."

    Grainfield Adele oli keulaan päästyään suvereeni. Kuva: Anu Leppänen
    Grainfield Adele oli keulaan päästyään suvereeni. Kuva: Anu Leppänen 

    T.Rexin ohitse kurkotti Edward Ale, joka jatkaa kovaa menoaan kymmenvuotiaana. Olli Koivusen vakioajokki kävi tiukan väännön T.Rexin kanssa ja runnoi niukasti ohitse kauden viidenteen voittoonsa. Tänä vuonna Edward Ale on tienannut jo 53 304 euroa ja on kotimaisten avointen lähtöjen kestomenestyjä.

    "Tällaisia ne huippu-urheilijat ovat parhaimmillaan", valmentaja Tiina Koskinen myhäili voittajahaastattelussa. "Edward Ale on melkein tervein hevonen, joka tallista löytyy. Uran varrella sillä on ollut loukkaantumisia, mutta muuten se on jaloiltaan ja terveydeltään kestävä."

    Koskinen kertoi myös panostaneensa viimeiset kolme kuukautta yksinomaan ravivalmentajan työhön, mutta ammattilisenssiä hänellä ei vielä ole. Koskisella on kaikkiaan kymmenen hevosta treenilistoilla.

    Olli Koivunen lisäsi, että Edward Ale ei ole sattumalta napannut useita voittoja nimenomaan tiukoissa kamppailuissa. Voitontahdon lisäksi 452 003 euroa urallaan tienanneelta ruunalta löytyy kaikki tarvittavat huippuhevosen ominaisuudet.

    "Sillä on lähtönopeutta ja vauhtikestävyyttä - oikeastaan kaikkea, mitä huippuhevoselta voi vaatia", Koivunen kehaisi.

    Tiina Koskinen ja Olli Koivunen ihastelivat kokeneen Edward Alen menemistä. Kuva: Anu Leppänen
    Tiina Koskinen ja Olli Koivunen ihastelivat kokeneen Edward Alen menemistä. Kuva: Anu Leppänen 
    Viime talvena kovan nousun sarjoissaan tehnyt Tee Wee Paroni voitti kotiradalla Henri Bollströmin ajamana. Kakkoseksi taisteli Passiton, joka on taas tuloillaan. Kuva: Anu Leppänen
    Viime talvena kovan nousun sarjoissaan tehnyt Tee Wee Paroni voitti kotiradalla Henri Bollströmin ajamana. Kakkoseksi taisteli Passiton, joka on taas tuloillaan. Kuva: Anu Leppänen 
    Niko Jokela kannusti Antti Mäntymäen valmentaman Excalibur Itin keulasta Pronssidivisioonan voittoon. "Se oli pikkulinstari silloin kun ekoja kertoja ajoin, mutta nyt ei enää sitä tee. Hevoseen on tullut lisää vauhtia ja vauhtikestävyyttä", Jokela kiitteli voittajahaastattelussa. Kuva: Anu Leppänen

    Sami Vehviläisen ajama Cometar ehti ulkoa hyvällä loppuvedolla ohi Melkeristä. Lähtö uusittiin kertaalleen kolarin takia. Kuva: Anu Leppänen
    Sami Vehviläisen ajama Cometar ehti ulkoa hyvällä loppuvedolla ohi Melkeristä. Lähtö uusittiin kertaalleen kolarin takia. Kuva: Anu Leppänen 
    Eero Pajumäen valmentama Nemea Facade onnistui kotiradallaan. Pajumäki on mukana useassa kimppahevosessa ja on mm. Twist Of Faten osakasvattaja, minkä lisäksi hän treenaa muutamaa omaa hevosta Laukaassa. Hannu Torvinen on ajanut Nemea Facadea neljä kertaa ja kolmesti on tullut voitto. Kuva: Anu Leppänen

    Markku Niemisen tallilla työskentelevä Antti Veteläinen ajoi voiton laina-ajokki Liukon Vilillä, jota valmentaa Kai Koskinen. Kuva: Anu Leppänen
    Markku Niemisen tallilla työskentelevä Antti Veteläinen ajoi voiton laina-ajokki Liukon Vilillä, jota valmentaa Kai Koskinen. Kuva: Anu Leppänen 
    Santtu Raitala taiteili Savon Sannin avauslähdön ykköseksi, vaikka laukkakaan ei ollut maalisuoralla kaukana. Onon Nopsaeko säesti hyvänä kakkosena. "Savon Sannalla vielä ajatus harhailee välillä, mutta siitä voi tulla vielä tosi hyvä kilpahevonen", Raitala kuvaili huipputamma Savon Susannan jälkeläistä. Sitä valmentaa Teuvo Nikulainen. Kuva: Anu Leppänen