Varmat finaalikierroksen alkuun
Yhteenveto: Solvallan finaalikierros takaa jälleen kerran taattua laatua niin urheilullisesti, kuin pelillisestikin. Kierroksen tukipilarit valikoituivat heti kahdesta ensimmäisestä kohteesta, kun tammaeliitissä Geisha Sund (V75-1) sekä Klass II:n finaalissa Man of Steel (V75-2) vaikuttaisivat olevan onnistuessaan omaa luokkaansa.
Kierros tarjoaa suosikkivarmojen lisäksi mukavia mahdollisuuksia kannanottoihin, kun esimerkiksi kierroksen eniten pelattu Ready Ribb (V75-3) kerää liian suuren kannatuksen, sekä neljännen kohteen suosikki National Prince tuntuu heikolta lähtöpaikalta täysin väärältä suosikilta.
V75-1: Tammaeliitissä 3 Geisha Sund on tehnyt kaksi niin vakuuttavaa juoksua taukonsa jälkeen, että se kelpaa yksinäiseksi merkiksi. Toissa kerralla tauolta paluussaan tamma lopetti neljännestä ulkoa viimeiset 800 metriä 10,5 kolmatta rataa pitkin, eikä antanut 4 Indoor Voicesille mitään mahdollisuuksia ohitukseen. Viimeksi kakkosesta huolimatta esitys oli väkevä, kun edelle jäi vain VästerboontheNews. Tamma aloitti neljännessä sisällä, josta siirtyi toiseen ulos 650 metriä juostuna ja lopetti 09,6-vauhtia viimeisen puolikkaan.
8 Kash Brodda on ollut hieno viimeisissään, mutta toisaalta sarjat ovat nousseet huimasti ja tällä kertaa se kohtaa avoimen luokan tammoja, eikä heikolta lähtöpaikalta ole muutenkaan tällaisessa lähdössä helppo menestyä. Indoor Voices pystyy parhaimmillaan koviin esityksiin, mutta tuoreet näytöt puhuvat tässä tehtävässä enemmän suosikin puolesta.
A: 3 B: 4, 8, 11 C: 2, 5, 9, 7, 10, 1
V75-2: 6 Man of Steel toimi Ravinetin varmana jo toissa kerralla, ja silloin se hallitsikin Klass II:n lähtöä oikein hienoin ottein alusta loppuun saakka. Viimeksi lupaava ruuna otti lähtölaukan, mutta vaikka se kakkoseksi jäikin, teki se upean esityksen lopettaen viimeiset 2000 metriä n. 13,7-vauhtia, ja viimeiset 800 metriä 11-vauhtia kolmatta rataa. Mikäli suosikki tällä kertaa ravaa koko matkan, sille tuskin löytyy pysäyttäjää.
3 Eelis on ottanut helpohkoja keulavoittoja, ja tälläkin kertaa sillä on saumat päästä johtopaikalle, mutta mitenkään varmaa se ei ole, varsinkin kun suosikkikin osaa avata todella rivakasti. Muutenkaan Timo Nurmoksen suojatti ei vaikuta suosikin tasoiselta menijältä, mutta jos Man of Steelillä ei ole paras päivänsä, on Eelis varmasti lähellä voittoa. 1 Tentacles lähtee hyvin ja saa hyvän juoksun jommankumman eniten pelatun peesissä, josta se voisi huippusuorituksella venyä ainakin totosijalle, tuureilla jopa voittoon asti.
A: 6 B: 3, 1, 9, 12, 2, 4, 7, 10 C: 11, 8
V75-3: 9 Ready Ribb on kierroksen pelatuin hevonen, ja on suosikkiasemansa ansainnut. Björn Goopin valmennettavalle sopii matka kuin nenä päähän, ja sillä on hyvät tuoreet näytöt kunnostaan. Viimeksi se pakeni keulapaikalta Coktail Fortunan alta pois, eikä jättänyt jossiteltavaa. Kuitenkin 60%:n kannatus on liikaa, ja jättää monta muuta pelihevosta alipelatuksi.
6 Dani Boko sekä 5 Zeus Karsk klaaraavat molemmat matkan, ja myös molemmilta niiltä löytyy tuoreet näytöt kisakunnostaan. Ensin mainittu teki viimeksi hyvän esityksen saatuaan raskaan juoksun, ja jälkimmäinen hävisi viimeksi pitkällä matkalla vain Antonio Trotille. 10 One Memphis hävisi viimeksi selvähkösti Zeus Karskille, muttei ole sopivan selkäjuoksun jälkeen täysin ulkona ja 2%:n kannatus houkuttelee ottamaan sen mukaan peleihin. 12 Nakoda Goj on tehnyt Nicklas Westerholmille siirryttyään kaksi nousujohteista esitystä, ja luokaltaan se on lähdön kovimpia.
A: 9 B: 6, 5, 12, 10, 15, 4, 2 C: 11, 12, 14, 7, 3, 1, 8
V75-4: Pronssidivisioonan finaali on tasaisesti pelattu, ja me pyrimme selvittämään lähdön kolmella merkillä. Lähtörata-arvonnassa voiton on vienyt 3 Dancelli, joka tuulennopeana lähtijänä juossee jälleen keulapaikalla. Lokakuussa kovan 12,0/2100m-ajan juossut ruuna oli toissa kerralla vakuuttava Bjerkessä keulapaikalta, eikä viimeksikään ollut huono johtavan rinnalta. Kengät jalassa ei välttämättä terävimmillään, mutta jos saa vetää maltilla johtopaikalla, on kiinni voitossa.
Porukan kovin luokaltaan lienee 9 Global Trust. Timo Nurmoksen yksi varsalupauksista alkaa pikkuhiljaa täyttää siihen kohdistettuja odotuksia. Viimeksi se oli mailin matkalla keulapaikalta omaa luokkaansa, vaikka joutui avaamaan ensimmäisen puolikkaan 07,8-vauhtia. Myös vahvalle hevoselle reipas matkavauhti sopisi hyvin. Kokoajan kengät jalassa mennyt 6 Staro Ivy League on alustavasti aivan liian vähän arvostettu, jatkuvasti hyviä esityksiä tekevä ruuna voittaa jälleen pian, ja on meidän kolmas täydentävä rastimme.
A: 9, 3, 6 B: 11, 8 ,4, 5, 7, 12 C: 2, 10
V75-5: Hopeadivisioonassa suosikki-kaksikko 2 Cab Hornline sekä 7 Angle of Attack keräävät leijonan osan peliprosenteista, eivätkä toki suotta. Ensin mainittu saa ykkösvihjeen paikkansa ja monipuolisuutensa takia, ruuna ei juuri kaihda juoksupaikkaa saati matkavauhtia, vaan suorittaa aina rehellisesti loppuun saakka. Kengät jalassa tuskin parhaimmillaan, mutta toisaalta luokkaa vaikka mihin ja voi saada yllättävän hyvän juoksunkin.
Angle of Attack on loisto-iskussa. Ruuna on ottanut kaksi vakuuttavaa keulavoittoa putkeen, eikä ole lainkaan poissuljettua, etteikö katapultti-avaaja voisi saada kaiken mennessä nappiin keulapaikkaa seiskaraiteeltakin. Se on lisäksi mennyt edelliset starttinsa kengät jalassa, joten se seikka ei tuota ongelmia.
1 Jairo ei jää alussa jalkoihin, mutta tuskin pystyisi pitämään keulapaikkaa vaikka haluaisikin. Nyt Peter Ingvesin kärryilleen saava ruuna on kuitenkin suojajuoksulla erittäin vaarallinen. 5 Springover jää nyt alipelatuksi osittain risaisen taulunsa takia. Ori ei ole ollut aivan parhaimmillaan viime starteissa, mutta kykyjä tällaisen tehtävän voittamiseen siltä löytyy. 4 Han Herred juoksi viimeksi johtavan rinnalla, mistä puristi hyvin neljänneksi. Sitä ennen kovissa tehtävissä hienon näköisenä pussissa, eikä oikeanlaisen juoksun jälkeen lainkaan ulkona.
A: 2, 7 B: 1, 5, 4, 3, 9 C: 8, 6, 11, 12, 10
V75-6: 1 Zenit Brick on ehdottomasti ollut yksi vuoden valopilkkuja nousten avoimelle tasolle saakka. Kolme starttia sitten se hävisi 08-vauhtisella lopetuksella vain maailman parhaimpiin hevosiin lukeutuvalle Lionelille. Viimeksi se kiersi ajoissa johtavan rinnalle, josta oli loppusuoralla omaa luokkaansa tätä hieman helpommassa tehtävässä. Ykkösrata ei kuitenkaan ole mieluisin, ja päädymme varmistamaan suosikin.
7 Cruzado dela Noche kiinnostaa edelleen, vaikka viime voitto on elokuulta. Ori on perusluokaltaan lähdön paras, eikä sitä sovi unohtaa viime starttien perusteella. Toissa kerralla se sinnitteli hienosti kakkoseksi johtavan rinnalta, eikä viimeksikään ollut moitittava samalta paikalta Dante Bokon voittamassa lähdössä. Ori pystyy myös avaamaan lujaa, ja tällä kertaa sillä voisi olla saumat päästä jopa johtopaikalle saakka.
3 Digital Ink on kuntoutunut hienosti Robert Berghin treenissä ja kunto vaikuttaisi nousevan kohisten. Voitto tällaisessa kovemmassa lähdössä on lähinnä ajan kysymys, ja nyt se pääsee yrittämään sitä hyvältä lähtöpaikalta. 8 Nadal Broline kärsii lähtöpaikasta, mutta toisaalta ylivauhdin sattuessa Reijo Liljendahlin suojatti kirii lähelle.
5 Rocky Winner on raa’asti aliarvostettu reilun prosentin kannatuksellaan. Toissa kerralla ori lopetti 10,2-vauhtia viimeisen tonnin ollen viides samaisessa Dante Bokon voittamassa lähdössä, ja viimeksi se jäi umpipakettiin väsyvän keulahevosen taakse. Se avaa lujaa ja hyvän juoksun saadessaan pystyy menestymään.
A: 7, 1 B: 3, 8, 5, 4 C: 6, 2, 9
V75-7: Klass I:n finaali on Ravinetin papereissa todellinen revityslähtö. 12 Titan Broddella on korea taulu, ja hevosena ruuna voi olla lähdön paras. 12-rata Solvallassa ei ole kuitenkaan herkkua millekään hevoselle, joten suosikkiasemankin voi kyseenalaistaa.
3 Carmine Am avaa lujaa ja juossee joukon kärkipäässä, luultavasti keulassa. Viimeksi valmentajan ajamana hevosen esitys oli kuitenkin heikko, joka saattoi johtua kengät jalassa juoksemisesta, joten ruuna on tällä kertaa jonkinmoinen arvoitus. 4 Demolition Man F. nousi viimeksi ”kaikkien” ideaksi, ja ruuna täyttikin petsareiden odotukset hienosti voittamalla tyylipuhtaasti keulapaikalta.
8 Track Angle ja 7 Seal Kronos ovat arvottu ulkoradan lähtöpaikoille, mutta toisaalta molempien juoksun totaalisen pieleen meneminen on epätodennäköistä. Kummallakin kunto on kiviaitaa, ja molemmat pystyvät myös tekemään omaa juoksuaan.
6 Rawindski palasi viimeksi tasolleen voittaen hyvällä tyylillä keulapaikalta ylivoimaisesti. Jos vire pysyy samanlaisena, osallistuu voittokamppailuun. 10 Mellby Emeralds on juoksun onnistuessa takarivistäkin vaarallinen, varsinkin jos kärki sortuu kaahotteluun. 5 Ragazzo da Sopra ansaitsisi onnistumisen, siksi hyviä esityksiä ruuna tekee kerta toisensa jälkeen.
A: - B: 3, 8, 7, 4, 12, 6, 10, 5 C: 9, 1, 2, 11
T75-systeemit:
Pieni Systeemi:
3 Geisha Sund (4,8)
6 Man of Steel (3,1)
9 Ready Ribb (6,5)
3,6,9 (11,4)
1,2,4,5,7 (3,9)
1,3,5,7,8 (4,6)
3,4,5,6,7,8,10,12 (9,1)
30 euroa
Suuri Systeemi:
3 Geisha Sund (4,8)
6 Man of Steel (3,1)
5,6,9,10,12 (15,4)
3,6,9 (11,4)
1,2,4,5,7 (3,9)
1,3,5,7,8 (4,6)
3,4,5,6,7,8,10,12 (9,1)
150 euroa
Pelikohteet:
L5 / 3 Geisha Sund – 4 Indoor Voices **
100%
L6 / 6 Man of Steel ***
40% 3 Eelis
30% 1 Tentacles, 9 Doyoucash In
L8 / 9 Global Trust ***
35% 3 Dancelli
25% 5 Staro Ivy League
20% 8 Masterglide, 11 National Prince
L10 / 7 Cruzado dela Noche ***
40% 1 Zenit Brick
25% 3 Digital Ink
20% 8 Nadal Broline
15% 5 Rocky Winner
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



