Kymmenenvuotias Sulo-ruuna on Roy Kokkosen tärkein hevonen, sillä se on ollut perheessä maitovarsasta lähtien. Kuva: Jutta Koivula
Roy Kokkosen viikonloput kuluvat estekilpailuja kuuluttaen – ”Olen Suomen kovin ratsastuksen penkkiurheilija tällä hetkellä”
”Hevoset ovat vaikuttaneet aivan kaikkeen elämässäni”, toteaa MT:n Viikon ratsastaja, juontaja-kuuluttaja Roy Kokkonen.
Roy Kokkonen ja Sulo Rider´s Trophy -kilpailussa vuonna 2017. Kuva: Roy Kokkosen albumiRoy Kokkosen ura ratsastuskilpailuiden kuuluttajana alkoi 15-vuotiaana sattumalta. Pekka Larsén oli pyytänyt Kokkosen valmentajaa Håkan Wahlmania kuuluttamaan kilpailuja Ypäjällä, mutta Wahlman ei päässyt ja ehdotti tilalleen Kokkosta.
”Löysin sitten itseni Opistohallin tuomaritornista. Siitä homma on eskaloitunut niin, että nykyään kuulutan ratsastuskilpailuja kisakaudella joka viikonloppu”, Kokkonen kertoo.
Hän toteaa olevansa tällä hetkellä Suomen kovin ratsastuksen penkkiurheilija. Kilpailujen kuuluttamisen lisäksi radiotoimittajaksi opiskellut Kokkonen juontaa erilaisia tilaisuuksia. Päivätyötään hän tekee markkinoinnissa, ja yhdistystoiminta Suomen Ratsastajainliiton Etelä-Suomen jaoston hallituksessa vie osan vapaa-ajasta.
Tulevana viikonloppuna Kokkonen on kiireinen Tampereella, jossa hän juontaa kaksipäiväiset Hevoset-messut.
8-vuotiaana Roy Kokkonen kiipesi alkeiskurssilla ensimmäistä kertaa hevosen selkään.
”Pikkusiskoni halusi aloittaa ratsastuksen ja äitini totesi, että Roy lähtee mukaan. Itse päätin, etten varmasti lähde, mutta satulaan jouduin kuitenkin. Se olikin hauskaa puuhaa! Sillä samalla alkeiskurssilla olen edelleen”, Kokkonen nauraa.
Perheeseen hankittiin äidille hevonen, jota ajan mittaan poika ratsasti niin ahkerasti, ettei äiti useinkaan hevosensa selkään päässyt. Hevosia tulikin lisää. Juniorivuosina Kokkonen kilpaili esteratsastuksessa kansallisia luokkia.
Tällä hetkellä Kokkosella ja hänen äidillään on yhteinen hevonen, 10-vuotias Sulo-ruuna, joka tuli perheeseen maitovarsana.
”Sulo on minulle tärkein hevonen, sillä sen olen kouluttanut itse, toki ammattilaisilta apua saaden.”
Juuri ja juuri täysikäisenä Kokkonen lähti Saksaan töihin: ratsuttajaksi Gestüt Lewitziin, joka on Europan suurimpia talleja. Paul Schockemöhlen yrityksessä on nelisentuhatta hevosta ja yli kaksisataa työntekijää.
”Se ei ollut helpoin työpaikka, mutta kokemuksena tärkeä ja opettavainen.”
Yhden mieleenpainuvimmista hevoskontakteistaan Kokkonen koki Lewitzissä. Hänen ratsastettavakseen tuli hevonen, joka jo nelivuotiaana oli saanut paljon huonoja kokemuksia ratsuttajista ja oli suorastaan vaarallinen.
”Sen kanssa opin, että kun ongelmia tulee, pitää rauhassa hengähtää ja ottaa aikaa hevoselle. Ongelmat saatiin ratkottua rauhassa. Oli voitto, kun sain lopulta hevosen toimimaan ja se rauhoittui ratsastuksessa. Lopulta sitä pystyi ratsastamaan normaaleilla kuolaimilla ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa”, Kokkonen muistelee.
Hevosen ymmärtäminen onkin Kokkosen mukaan asia, jota voi itsessään kehittää aina paremmaksi.
”Mitä enemmän tekee ja on hevosen kanssa, sitä enemmän oppii. Ei niihin ole käyttöohjekirjaa. Ongelmia kohdatessa maltin menetys ei auta. Sama pätee kyllä ihmistenkin kanssa.”
Erityisesti nuoria ratsastajia Kokkonen haluaa kannustaa ajattelemaan isosti ja tavoittelemaan unelmiaan. Esimerkiksi juuri uskaltamalla lähteä ulkomaille hevostöihin.
”Silmät ja pohkeet kiinni! Sellaisella motolla kuvailisin uskallusta hypätä kohti unelmia”, Kokkonen sanoo naurun hyrinä äänessään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
