Syksy tuo tarhaongelmat

Lämpökäsitelty purutarha oli mitä mainioimmassa kunnossa vuotta, kahtakin perustamisen jälkeen. Kuvassa 15 kuukautta ruunalauman käytössä ollut, päivittäin siivottu tarha. Kuva: Kati Susi

Muutama syksy sitten kaikki oli lähes täydellistä. Hevosten oleskelu- ja ruokailualueille oli perustettujen ja osin suoraan metsäisten maapohjien päälle levitetty sata kuutiota lämpökäsiteltyä purua. Kerros oli yli kymmenen senttiä paksu ja eläimet silminnähden onnellisia kuivina pysyvistä, mukavista oleskelu- ja ruokailualueistaan.

Tallinomistajakin oli iloinen pitkään. Kaksi paatunutta hiekanmussuttajaa on toistuvasti kuvattu vailla muruakaan maa-ainesta sisuksissaan. Muutaman tuhannen euron investointi tuntui hyvältä.

Vielä runsaan vuoden kuluttua purupohja oli hyvä, tiivistynyt ja kimmoisa. Hevoset lepäsivät mielellään ulkona pohjan päällä hyvillä säillä. Irtokenkien määrä oli olematon.

Toinenkin kokonainen vuosi meni hyvin, mitä nyt rinnetarhassa oli rankkojen sateiden jälkeen nähtävissä, että puru valui veden mukana tarhan alaosaan ja jäi paikoin vettyvälle kasalle. Kolmantena vuotena lämpökäsitelty puru alkoi maatua.

Tässä vaiheessa olisi pitänyt olla hereillä: kaapia huono puru pois ja vaihtaa uusi pintamateriaali. Koronavuosien hyvä tuottavuus oli kuitenkin jo aikaa sitten tuuleen kadonnutta, sota toista vuotta käynnissä, hinnat tapissa ja kansalaisten ostovoima kutistunut. Ei yksinkertaisesti ollut enää varaa tilata uutta satakuutioista kuormaa lämpökäsiteltyä purua.

Tänä kesänä tarhoista kaavittiin purunjämät pääosin pois. Vielä olisi siinäkin tehtävää, mutta suurin pulma on tuleva pintamateriaali. Tilatako soraa vai ei?

Kelpaa tässä ulkona lekotella, tuumi laiskanpulskea tamma purutarhassaan alkutalvesta. Kuva: Kati Susi

Ehdin jo tottua siihen, että hevosten ruokahalu keskittyy automaattiannosteltuun heinään ja pihattojen olkeen − mitä nyt joku yksilö välillä maistelee johonkin tarpeeseensa muiden kakkakasoja.

Nyt on siis punnittava, altistaako maanmutustelijat hiekkapinnalle vai tehdäkö päätös uudesta purupinnasta, joka rahteineen maksaa nykytilanteessa varmaan hulppeasti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla.

Kun muistan, miten onnellisia hevoset pitkään purutarhoissaan olivat, sanoo tunne, että näin pitäisi uudelleen toimia. Järki sieltä takaraivosta kyselee, että aiotko elää marjoilla ja sienillä koko talven. Siinäpä pulma. Ongelman tilanne: ratkaisematon.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntä