Ympäristöön pääsevä hevosenlanta vesistöjen vihollinen – tallien ympäristövaikutusten hallintaan on laadittu opas

Hevosten laitumilta ja ulkoilualueilta valuu ravinteita vesistöihin. Kuormituksen vähentämisen keinoista on laadittu käytännön opas talleille. Kuva: Kati Susi

Hevosilla on myönteisiä vaikutuksia ympäristöön luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä ja hiilensidonnan edistäjinä. Kuitenkin hevosalan toimintaan liittyy myös ympäristöhaasteita erityisesti vesistöille ja maankäytölle. Näiden haasteiden ratkaisemiseen keskittynyt valtakunnallinen hevostallien vesistöille tuottamia ympäristöriskejä mallintava Simuhepo-hanke on tuottanut tietoa ja simulaatiomalleja avuksi haasteisiin.

Kuluneella viikolla hankkeen loppuseminaarin yhteydessä julkaistiin käytännön opas hevosenlannan aiheuttamien vesistökuormitusten hallintaan. Hevosenlanta ja sen käsittely on merkittävä ympäristöhaaste ja lisäksi lantahuolto huonosti toteutettuna voi vaarantaa hevosten hyvinvointia ja terveyttä.

Yleisterminä lanta tarkoittaa hevosen sonnasta ja virtsasta sekä kuivikkeesta muodostuvaa kokonaisuutta. Lannan pääravinteina ovat typpi ja fosfori. Näiden ravinteiden valuminen hevosten tarhoista ja laitumilta huuhtoutumaan vesistöihin aiheuttaa rehevöitymistä, mikä lisää esimerkiksi sinilevän esiintymistä järvissä ja merissä. Lisäksi rehevöityminen yksipuolistaa luonnon eläin- ja kasvikuntaa.

Tallinpitäjiä vesistövaikutusten vähentämiseen motivoivassa Simuhepo-hankkeessa oli mukana pilottitalleja, joilla otettiin haltuun vesistöihin kohdistuvia ympäristöriskejä.

Simuhepo-hankkeen pilottitallilla Valkeakoskella kerättiin näytteitä laidunalueen lähteistä ja purosta. Kuva: Satu Lindstedt

Yksi piloteista oli valkeakoskelainen Hevostaitokoulu Satula. Yrittäjä Satu Lindstedt toteaa, että hankkeeseen osallistuminen vahvisti jälleen kerran hänelle, että se, mikä on hyväksi ympäristölle ja ihmiselle, edistää myös hevosten hyvinvointia. Hän on jo aiemmin perehtynyt ympäristövaikutuksiin käydessään Hämeen ammattikorkeakoulun Ympäristövastuullinen hevostalli -opinnot.

”Oli mukava saada kuulla nyt hankkeen asiantuntijoiden arvio siitä, että ympäristöasioihin ja erityisesti hevosten hyvinvointiin oli heidän mielestään kiinnitetty meillä hyvin huomioita”, Lindstedt toteaa.

Hänen tallillaan ravinnekuormitusta ehkäiseviä tekijöitä olivat muun muassa vähäinen hevosmäärä suhteessa pinta-alaan, laitumien syöttäminen lohkoina, laitumien metsäisyys ja uusi haketarha.

”Ympäristönäkökulmasta kuitenkin oli huono juttu, että hevosilla on laitumella suora pääsy lähteille ja purolle juomaan. Se luettiin ravinnekuormitusta lisääväksi tekijäksi. Hevoset vaikuttavat juovan mieluummin lähdevettä kuin saaviin kannettavaa vesijohtovettä ja ne myös mielellään uittavat kavioitaan vedessä villihevosten tapaan. Hevosten aitaaminen pois veden ääreltä oli kuitenkin hankkeen toimenpide-ehdotus.”

Lindstedt kertoo olleensa jo etukäteen huolissaan vesialueiden äärellä laiduntamisen vaikutuksesta lähivesistöjen ravinnekuormitukseen.

”Näytteiden perusteella fosfori- ja typpipitoisuudet vastasivatkin erittäin rehevää järveä. Arvot olivat kuitenkin samaa luokkaa puron yläjuoksulla, jonne hevosilla ei ole koskaan ollut pääsyä, eli ravinteet tulevat veteen jostain muualta kuin laitumilta tai tallialueelta. Se oli huojentava tieto”, hän sanoo.

Laidunalueiden läheinen vesi oli hygieeniseltä laadultaan uimavedeksi hyväksyttävää. Ennen ensi kesää Lindstedt kertoo pohtivansa, aidatako hevoset pois veden ääreltä.

”Eli ajatellako tämän asian suhteen ympäristöä vai hevosia ensin.”

Hevostallien ulkoalueilta valuvien ravinteiden määrään vaikuttavat useat tekijät, joiden hallintaan verkosta ladattavissa oleva opas tarjoaa neuvoja. Ravinnekuormitus keskittyy erityisesti ruokinta-, juotto- ja makuualueiden lähiympäristöön. Sade- ja sulamisveistä vesistöihin arvioidaan valuvan jopa 40−65 prosenttia.

Suuret valumat pitäisi talleilla ehkäistä erilaisilla suodatusmenetelmillä, joista osaa testattiin hankkeessa. Menetelmiä ovat laskeutusallas, suodatuskaista, kosteikko, kemiallinen puhdistus, maasuodatus, imeyttämö, pienpuhdistamo, juurakkopuhdistamo tai biohiilisuodatin.

Erityinen riskitekijä ravinnevalumille on suuri eläintiheys. Siksi oppaassa on annettu suositukset tarhojen koosta: tarhoissa hevosta kohti 500 neliömetriä ja useamman hevosen tai ponin tarhoissa 200−250 neliömetriä eläintä kohti. Laiduntarhoissa opas suosittaa vähimmäiskooksi 0,1 hehtaaria per hevonen, ja hyvällä viljellyllä ja lannoitetulla peltolaitumella 0,5 hehtaaria hevosta kohti. Luonnonlaitumilla aluetarve voi oppaan mukaan olla hehtaari tai enemmän hevosta kohti.

Oppaassa muistutetaan, että mikäli lantoja ei säännöllisesti kerätä tarhoista, aiheuttaa pitkiksi ajoiksi hevosten oleskelualueille jäävä lanta haittaa hevosten terveydelle. Kovin lantaisissa tarhoissa hevoset eivät pääse liikkumaan kunnolla. Mudan ja lannan sekaiset pohjat voivat vaikuttaa haitallisesti hevosen ihoon, kavioihin ja vuohisiin.

Sonnassa on lisäksi sisäloisten munia, jotka leviävät helposti hevosten elimistöön likaantuneen rehun mukana ja vaikeuttavat loisresistenssin hallintaa. Myös hevosille annetut lääkeaineet voivat lannan mukana levitä ympäristöön ja vesistöön ja aiheuttaa haittaa eläimille sekä kasveille.

Opas hevostallien vesistöllisten ympäristövaikutusten hallintaan -opas on ladattavissa ilmaiseksi verkosta

Testaa hevostallisi ympäristöystävällisyys