Talven lumipeite pienenee ihmisten toiminnan seurauksena – lumen puute voi johtaa kuivuuteen ja sään ääri-ilmiöihin
Tutkimustulos kertoo, että lumipeitteen väheneminen johtuu ihmisten toiminnasta. Muutos tulee luultavasti kiihtymään tulevaisuudessa.
Kun talven keskilämpötila pysyy alle 8 pakkasasteessa, lumen määrä ei juuri muutu. Jos keskilämpötila nousee, lumipeite alkaa huveta kiihtyvällä tahdilla. Kuva: Marja SeppäläLumipeite pohjoisella pallonpuoliskolla on kokenut muutoksia viimeisen 40 vuoden aikana. Nature-lehdessä 11.1. julkaistu tutkimus kertoo, että ihmisten aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat lähes varmasti johtaneet lumen määrän vähenemiseen. Aiempaa pienempi lumipeite puolestaan aiheuttaa lisää ympäristöongelmia.
Kevään tullen lumi sulaa ja täyttää pohjoisen joet vedellä. Siksi pienempi lumipeite talvella voi enteillä kuivaa kesää.
Satelliittidata paljastaa, että talven lumipeite on kutistunut kohti Pohjoisnapaa jo pitkään. Kylmillä ja vähälumisilla alueilla, kuten itäisessä Siperiassa Venäjällä, lumen määrä on kuitenkin saattanut jopa kasvaa.
Todennäköisin syy tähän on, että alueet pysyvät talvisin edelleen pakkasen puolella. Lumisateen runsastuminen voi johtua lähistöllä olevan merijään vähenemisestä, mikä saa meriveden haihtumaan ilmaan ja siten lisää sateita. Pakkasella sateet tulevat maahan lumena.
Arktisten merialueiden jään sulaminen on myös johtanut runsaisiin lumisateisiin Manner-Euroopassa.
Sen lisäksi, että lumen väheneminen heikentää veden saatavuutta, lumipeitteen katoaminen vaikuttaa suoraan alueiden ekosysteemeihin.
Ihmisten toiminnasta johtuvat muutokset ovat vähentäneet lumimassaa vuosien 1981–2020 välillä jokien valuma-alueilla 60º leveyspiirin eteläpuolella. Kyseinen leveyspiiri kulkee Itämeressä Helsingin edustalla.
Sen sijaan Jäämereen laskevien jokien ympäristössä lumen määrä on kasvanut. Se johtuu siitä, että talven keskilämpötilan pysytellessä alle 8 pakkasasteessa lumi ei juuri reagoi lämpenevään ilmastoon. Lumimassan väheneminen kiihtyy, kun keskilämpötila nousee ylemmäs.
Tutkimuksen mukaan on odotettavissa, että lumipeite hupenee entistä nopeammalla tahdilla tulevina vuosikymmeninä. Talven keskilämpötila alkaa lähestyä -8 astetta monissa pohjoisen pallonpuoliskon asutuskeskuksissa. Aiempaa pienempi lumipeite vähentää jokien virtaamaa merkittävästi.
Tutkimustulokset ovat merkittäviä myös arktisen alueen ja muiden harvaan asuttujen alueiden kannalta, sillä arktisen alueen lämpötila nousee neljä kertaa nopeammin kuin muualla, kirjoittaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Jouni Pullainen.
Sen lisäksi, että lumen väheneminen heikentää veden saatavuutta, lumipeitteen katoaminen vaikuttaa suoraan alueiden ekosysteemeihin. Se puolestaan vaikuttaa hiilinielujen tehokkuuteen ja lisää sään ääri-ilmiöiden riskiä.
Lue tutkimus täältä: Evidence of human influence on Northern Hemisphere snow loss
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








