Isor Håleryd hopeadivarissa
Jägersron V75-kierroksen mielenkiintoisimpiin hevosiin kuuluu nelivuotias Isor Håleryd. Viimeksi Breeders Crownissa toiseksi sijoittunut ruuna debytoi hopeadivisioonassa, missä se on heti suosikki.
V75-1: Kierros käynnistyy Klass I:sen karsinnalla, jossa suosikkina starttaa 3 To Be Or Not To Be. Tomas Malmqvistin valmentama 4-vuotias ruuna starttaa nyt yhtä sarjaa ylempänä, mutta kykyjensä puolesta se riittää tässäkin. Viime startissaan Klass II:n finaalissa se kiertyi 1000 metriä juostuna johtavan rinnalle, eikä ollut
lainkaan huono vaikka jäikin toiseksi takaa kirineelle Island Lifelle hävinneenä. En usko myöskään että joulukuussa voimaantulleesta kenkäpakosta on tälle merkittävästi haittaa, vaikka viime startit ovat menneetkin ilman etukenkiä.
Lähes tasapääsuosikkini on 4 Mellby Drake. Robert Berghin suojatti on merkittävästi tauluaan parempi ja voitto roikkuu ilmassa. Väkivahva Viking Kronoksen poika starttasi viimeksi Klass I:sen finaalissa ja teki siinä oikein mallikelpoisen esityksen kirien aivan joukon hänniltä viimeiset 500 metriä 10,4-vauhtia.
Nyt kuski toki hieman heikkenee viime kerrasta kun valmentaja itse hyppää kärryille, mutta Mellby Draken kuuluu silti olla tässä lähdössä lähellä.
8 New Moon Pellini on ollut viime starteissaan epäonnekas. Viimeksi se laukkasi takasuoralla kun törmäsi edellä hidastaneeseen hevoseen, mutta tuli laukan jälkeen aivan "miljoonaa" kirien vielä viidenneksi. Sitä edellisessä startissa Eskilstunassa sillä jäi vielä enemmän jossiteltavaa kun se jäi täysissä voimissa pussiin.
Jos juoksu yhtään onnistuu edes sinnepäin kasiradalta, nähtäneen New Moon Pellini kärkikahinoissa.
5 Uncle Tupelo voisi olla lähdön yllättäjä ylisarjasta huolimatta. Ruuna lähtee reippaasti ja voi saada otettua ensimmäiset keulat. Sen jälkeen se saanee mukavan reissun jommankumman suosikin peesissä. Se sitkisteli viimeksi hyvin perille keskipitkällä matkalla kun se joutui avaamaan suht kovaa ensimmäiset 500 metriä.
Nyt lyhyemmällä matkalla lopun taipumisen vaaraa tuskin on.
1 Face Ribb teki viimeksi samaisessa lähdössä kuin Uncle Tupelo ihan rehdin kirin takapareista lopettaen viimeiset 500 metriä 12,8. On siinä ja tässä saako se pidettyä keulat Uncle Tupeloa vastaan. Jos ei saa, sillä voi tulla tukalat paikat sisäradalla.
Ranking: A: 3,4 B: 8,5,1 C: 6,9,7,10
V75-2: Suosikkini on 3 Bullseye Pellini, joka on yksi kierroksen helmistä, varsinkin jos se jää kakkosuosikiksi kuten varhainen pelijakauma näyttää. Kolmevuotiaana erittäin lahjakkaana pidetty Peter Untersteinerin valmennettava palasi viimeksi miltei kahden vuoden tauolta ja esitys oli siihen nähden loistava.
Ruuna avasi keulaan ja veti melko railakasta tempoa kun ensimmäinen tonnikin mentiin 13,2-vauhtia. Tässäkin se avannee keulaan ja mailin matkan se jaksaa mennä todella kovaa läpi nyt kun sillä on starttikin alla.
Toinen hienossa kunnossa oleva hevonen on Joakim Lövgrenille siirtynyt 7 Iago Zon. Viimeksi Halmstadissa hevonen näytti upealta kun se käänsi 700 metriä jäljellä kolmannesta ulkoa ja eteni heittämällä keulaan. Viimeiset 700 metriä se tulikin aivan ajamatta 11,6-kyytiä ja varaa näytti jäävän paljon.
5 Stella Newmen teki viimeksi hyvän esityksen. Se lähti matkaan 15-numerolla, mutta Flemming Jensen istui silti jo 500 metriä juostuna keulassa. Siitä se vastaili varmaan voittoon melko ajamattomana 12,5-lopetuksessa. Tässäkin se edennee johtavan rinnalle, josta se venyneekin korkealle.
6 Caddie Jo on voittoputkessa. Toki voitot ovat tulleet tätä helpommista lähdöistä, mutta jos suosikit kinastelevat matkalla, tämä voi iskeä lopussa.
Ranking: A: 3 B: 7,5,6,10 C: 9,4,2
V75-3: Kolmoskohde on hieno Johan Jacobssonin Muistoajo kolme- ja nelivuotiaille. Niukka kärkirankkaukseni on 4 Stepping Spaceboy. Sille jäi viimeksi Kriterium-revanssissa jossiteltavaa kun se ei lopussa päässyt etenemään vapaasti. Vaikka se ei tilaa 100 metriä saatuaan enää kärkeä kovin tavoittanutkaan, uskon että voimia oli enemmän kuin hevonen antoi ymmärtää. Sitä edellisessä startissa Eskilstunassa Breeders Crownin finaalipäivänä se oli lähdössään loistava keulasta.
Keulajuoksu on todennäköinen tässäkin ja kun se saa 20 metriä etumatkaa pahimpiin vastustajiinsa nähden, voi se johtaa maaliin saakka. Kenkäpakkokaan ei tätä haittaa kun se on mennyt kaikki starttinsa kengät jalassa.
8 Poet Broline on luokaltaan lähdön parhaimmistoa. Viimeksi Åbyn V86-lähdössä se avasi keulaan ja voitti varmasti lopettaen viimeiset 500 metriä 11,4-kyytiä.
Sitä ennen se epäonnistui Breeders Crownin karsinnassa todennäköisesti mutakelin takia. Kenkäpakko on todennäköisesti tälle jonkinmoinen haitta, kun se ei ole puoleentoista vuoteen kenkien kanssa juossut. Luokallaan kuitenkin korkealla.
6 Tango Negro kuuluu joka lapulle vaikka se hävisikin selvästi Åbyssa Poet Brolinelle. Siinä se ei ollut parhaimmillaan. Viimeksi se oli Axel Jensenin Muistoajossa Bjerkessä erittäin hyvä kun se lopetti toisesta sisältä viimeiset 500 metriä 10,8. Ja tuohon vielä täytyy lisätä että kuski joutui ottamaan tätä hieman loppukurvissa
kiinni kun edellä juossut laukkasi. Tuossa lähdössä kolmanneksi jääminen ei suinkaan ole häpeä, kun edellä jäivät Cruzado Dela Noche sekä Twister Bi.
3 Rushmore Facella olisi kykyjä menestyä tässä lähdössä, ja voikin suotuisalla juoksulla olla kierroksen suuryllättäjä.
5 Destiny Am tuntuu ylipelatulta, ja varmasti jääkin sellaiseksi nyt kun Örjan Kihlström istuu rattaille eikä se paljon pelattuna maistu.
Ranking: A: 4,8,6 B: 3,5 C: 10,9,1
V75-4: Jokavuotinen kaksivuotiaiden päälähtö on tänäkin vuonna hienotasoinen. Suurena suosikkina matkaan lähtee 2 Coin Perdu. Svante Båthin valmentama varsa onkin ollut erittäin vakuuttava uransa jokaisessa startissa. Toissakerralla se merkkasi itselleen uuden kaksivuotiaiden Ruotsin ennätyksen, kun maili taittui aikaan 13,0.
Tässäkin se on varmasti vahvoilla, ja on selvästi todennäköisin voittaja, mutta 64% mille tahansa 2-vuotiaalle tuntuu melko hurjalta. Tämän seikan vuoksi lahjakkuus varmistetaan suuremmassa systeemissä. Ehdottomasti silti kierroksen "paino-hevosia" suuren voittotodennäköisyytensä vuoksi.
Kakkossuosikin nimeäminen ja muutenkin voimasuhteiden arvioiminen tälläisessa lähdössä on melko hankalaa.
Silti kakkosrankiksi nousee Jerry Riordanin valmentama 3 Vanquish Kronos, joka niinikään vaikuttaa erittäin lahjakkaalta tapaukselta vaikka sen otteet ovatkin vielä melko varsamaiset. Viimeksi se tuli rehdisti perille saakka voittaen melko varmoin ottein. Ei lähde lujaa mutta jaksaa kiertää.
4 Dats Caballo oli viimeksi ylivoimainen ja sekin jatkaa uraansa tappioitta.
Joakim Lövgrenin valmentama 6 Executive Caviar hävisi viimeksi selvästi Dats Caballolle mutta voitti sitä edellisessä Björn Goopin ajamana Örerbro Svampenin ja on tässäkin
yllätysvalmis suosikkien epäonnistuessa.
Ranking: A: 2 B: 3,4,6 C: 9,10,5,12
V75-5: Pronssidivisioonakarsinta ja jälleen jättisuosikki. Hank Von Hålerydin jäätyä pois 5 Tjacko Zaz toki ansaitsee suuremman todennäköisyyden mitä alkuun sille kaavailin. Pahin vastustaja on takarivissä ja keulapaikka on selviö. Viimeksi se voitti hyvään tyyliin keulasta tätä hieman helpomman lähdön. Todennäköisyys ei ole 75% luokkaa niinkuin varhainen pelijakauma näyttää, mutta kyllä Tjacko Zaz tämän n. kaksi kertaa kolmesta voittaa ja on hyvä vaihtoehto ainakin kierrätysvarmaksi hajoituksiin.
9 Snabba Cash tekee aina vahvaa työtä maileilla ja on hyvässä iskussa. Viimeksi se taisteli hienosti toiseksi kovan Napoleon C.D:n rinnalta. Lopullinen juoksupaikka tälle on todennäköisemmin 2.-3. ulkona ja tämä osaa kyllä selästä käännettäessä kiriä pätkän todella lujaa.
8 Ottens Casher on mailille synkällä paikalla, mutta ei tuhkimojuoksun saadessaan ole tässäkään lähdössä täysin ulkona.
3 Blue Star Champion ei ole niin nolo tähän mitä peliprosentit näyttävät, huippupaikalta kuskinvaihdoksen myötä hevonen voi yltää yllättävän korkealle.
Ranking: A: 5 B: 9 C: 3,8
V75-6: Kierroksen toinen pankki starttaa kuudennessa kohteessa. Kyseessä on tämän vuoden 4-vuotisikäluokan top3-hevonen 2 Isor Håleryd. Vaikka sillä on toistaiseksi kokemusta vain ikäluokkalähdöistä, ovat ne tänä vuonna olleet niin kovia että ne eivät kalpene lainkaan tälle hienotasoiselle Hopeadivisioona-karsinnalle.
Viimeksi Breeders Crownin finaalissa se teki voitavansa johtaneen Target Kronoksen rinnalta ja oli suorastaan loistava merkaten kovan syksyisen ajan 12,8 täydelle matkalle. Sitä ennen BC:n karsinnassa se ei ollut yhtään huonompi, jollei jopa parempi kun se laukkasi alussa pahoin mutta kiri vielä uskomattomasti toiseksi.
Tässäkin se joutunee töihin mutta paras mahdollinen lähtörata auttaa paljon, vaikka se ei keulaan pääsisikään.
6 Tripolini V.P on ollut hienossa kunnossa jo pitkään. Viimeksi se voitti Bjerkessä Hopeadivisioona-lähdön niukasti keulasta, sitä ennen epäonnistui Ranskassa, mutta sitä ennen teki loistoesityksen Hampurissa. Se mahdollisesti valtaa tässä keulapaikan ja on ehdottomasti totohevosia.
3 Bartender In oli viimeksi hyvä tätä helpomassa lähdössä lyhyellä matkalla, ja jääkin nähtäväksi aikooko Johan Untersteiner ajaa täydellä matkalla keulasta.
Jos tällä ajetaan johtavan takaa, on sillä jonkinmoiset saumat, vaikka se tuntuukin nyt hieman ylipelatulta.
8 Napoleon C.D tuntuu taas hieman alipelatulta, vaikka paikka onkin synkkä. Ori avaa kuitenkin niin lujaa, että ripauksella tuuria se voi saada hyvän paikan parijonosta.
1 Even's First Boy on skrälliehdokkaita. Sekin avaa lujaa ja saanee elokuvaretken jossain 2.-3. sisällä.
Ranking: A: 2 B: 6,8,3 C: 1,5,7
V75-7: Melkoisen avoin Kultadivisioona päättää kierroksen. Niukka kärkirankkaus on 7 Nahar. Se teki kuin tekikin viimeksi hyvän esityksen palattuaan Kanadan reissultaan. Se teki hyvän kirin jättäen taakseen mm. Ivar Sånnan, Thai Broadwayn sekä nytkin mukana olevan Fire To The Rainin. Nahar ei lähde lujaa ja matkasta voi tulla liiankin raskas, joten varmistuksia suositellaan.
8 Takethem on siitä mukava pelihevonen, että siitä voi olla joka kerta varma, että tämä tulee perille saakka. Toissastartissa, C.L. Mullersin Muistoajossa se teki vahvan esityksen keulasta, vaikka jäikin kolmanneksi. Se meni kuitenkin 2640 metrin matkalla ajan 11,9a, kun voittaja On Track Piraten kuittasi itselleen ME:n
ajalla 11,7a/2640m. On tältäkin paikalta lähellä, vaikka kengällisyys tuokin pienen kysymysmerkin.
10 Fire To The Rain oli hyvä edellämainitussa lähdössä minkä Nahar voitti. Ohjastaja Örjan Kihlström sanoi lähdön jälkeen että olisi todennäköisesti voittanut lähdön ilman loppusuoran pientä laukkaa. Jää nähtäväksi johtuiko pieni piristyminen verrattuna aikaisempiin startteihin juuri kuskinvaihdoksesta, mutta joka tapauksessa hevosen otteet tuossa lähdössä olivat paremmat kuin aikaisempiin.
2 Je'Taime Express on mielenkiintoinen kortti tässä kisassa, kun sen kuski Peter Untersteiner pitkälti määrittelee miten juoksunkulku tässä menee.
Todennäköisin vaihtoehto taitaa olla että sillä annetaan keulat pois, kun taukoa on alla miltei pari kuukautta.
1 Dreams Take Time oli edellämainittuun C.L. Mullersin Muistoajoon tipsihevonen, mutta se oli pettymys siinä, vaikka juoksukaan ei mennyt lainkaan nappiin. Tässä sille voisi olla tarjolla jälleen mukava suojajuoksu, ja on yksi mahdollisista lähdön yllättäjistä. Se etu sillä on pahimpiin vastustajiin nähden, että se on mennyt
kokoajan kengät jalassa.
Ranking: A: 7,8,10 B: 1,2,9 C: 3,11,12,4
VIHJESYSTEEMIT:
Pieni Systeemi:
1,3,4,5,6,7,8,9,10
3 Bullseye Pellini
4,6,8
2 Coin Perdu
3,5,9
2 Isor Håleryd
1,2,7,8,9,10
24,30 euroa
Suuri Systeemi/Porukkapeli:
1,3,4,5,6,7,8,9,10
3 Bullseye Pellini
3,4,6,8
2,3,4,6,9
3,5,9
2 Isor Håleryd
1,2,3,4,7,8,9,10,11,12
270 euroa
PELIKOHTEET:
L6 / 3 Bullseye Pellini ***
40% 7 Iago Zon
25% 5 Stella Newmen, 6 Caddie Jo
10% 10 Sadik Amerika
L7 / 4 Stepping Spaceboy **
40% 6 Tango Negro, 8 Poet Broline
20% 3 Rushmore Face
L11 / Dreams Take Time **
30% 8 Takethem, 10 Fire To The Rain
20% 2 Je'Taime Express, 9 Västerbo Loveboat
PÄIVÄN DUO L10&L11 **
2-8,10 25%
2-1 20%
2-2,9 15%
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


