Päivän ravit: Astrum tekee uuden valloituksen
Teivo ravaa tiistaina, joka onkin pitempään raviurheilua seuranneiden mielessä Teivon vakiopäivä. Ohjelmassa on peräti yksitoista lähtöä.
Kuvassa Astrum valmentajansa Antti Veteläisen kanssa. Teivossa ratsaille hyppää Miisa Pulkkanen. Kuva: Elina PaavolaIllan pääpelin Toto5:n jälkeen kilpaillaan lämminveristen montén SM-karsinta. Suosikkina kisaan lähtee Vermon kovassa montélähdössä laukkansa mallikkaasti paikannut ja Gamin Jaban jälkeen toiseksi sijoittunut Katapult Avenger.
Mielenkiintoa lisää Astrumin ilmestyminen montékarsintaan. Antti Veteläisen valmentama veteraani on kilpaillut toukokuussa kovissa lähdöissä. Oulun Number Onessa ruuna sijoittui kolmanneksi, mutta Hopeadivisioonafinaalissa ei takapareista ollut asiaa kärkisijoille.
Kylmäveristen kovimman lähdön suosikkina starttaa Villan Hurmuri, jolla on alla kaksi komeaa voittoa. Hyvältä paikalta Tapio Perttusen tavoitteena lienee keulapaikka, mistä on tunnetusti lyhin matka maaliin.
Haastajien joukossa on kyvykäs, mutta omapäinen Tuulen Viljo. Ruuna aloitti kautensa viime viikolla Ypäjän paikallisraveista. Omistaja-valmentaja Petteri Himmelroos kertoo Tuulen Viljon mielenmaisemasta ja kuulumisista MT Hevosissa.
Lämminveristen kovimmassa kärrylähdössä todennäköisin voittaja lienee Maxihill Trot. Tapio Mäki-Tulokkaan suojatti nousi viime vuonna sarjoissaa merkittävästi. Porissa Mika Forss narutteli ruunalla keulavoiton. Teivossa ohjaksiin tarttuu Hannu Torvinen.
Ruotsissa ravataan Skellefteåssa. Suomalaisvalmentajista raveissa ovat mukana Ruotsin puolella valmentavat Petri Salmela sekä Janita Luttunen. Kuskipuolella Ville Pohjolalla on ohjastustehtävä viidessä lähdössä.
Sandra Eriksson on merkittävä tekijä illan Toto64-pelissä. Lämminveristen avoimessa sarjassa starttaa pohjoisten laatulähdöissä tuttu King of Djazz. Kylmäveristen tammalähdössä Tekla on todennäköisesti mukana voittokamppailussa. Maininnan arvoinen on myös suomalaisittain sykähdyttävästi nimetty Jarmo Myllys, joka kilpailee ravien kolmannessa lähdössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


