Suomalaisille tuttu varma
Keväällä Finlandia-Ajon voittanut Propulsion on Ravinetin vihjerivin luottohevonen. Kuva: Ville ToivonenEskilstunan V75-kierroksen luottovaljakko on suomalaisillekin tuttu. Toukokuussa Finlandia-Ajon voittaneen Propulsionin tappiota on vaikea kuvitella.
V75-1: Pelin avaa Pronssidivisioona-karsinta. Suosikkina matkaan lähtee 10 Snabba Cash. Ruuna teki viimeksi hyvätasoisessa 64-lähdössä vahvan esityksen johtaneen Officer C.D:n rinnalta lopettaen viimeiset 700 metriä 09,6-vauhtia. Kilpailee todella kovassa iskussa ja tässä se saanee hyvät asemat, josta voi kuitata kaikki lopussa.
7 Victor A.U starttasi viimeksi ideahevosena 75-lähdössä. Siinä lähdössä ori jäi keulapaikalta kolmanneksi, mutta esitystä ei pääse kovin moittimaan. Tässä ori suunnannee taas keulapaikalle, josta sen pitäisi olla korkealla.
1 Cab Hornline on hevosena hyvä tällaiseen lähtöön, mutta tuntuisi että aivan huippuiskussa se ei ole. Toki oriilla on niin kova luokka, että sen ei täydy ollakaan aivan sataprosenttinen, jotta se tässä pärjäisi. Voltin ykköseltä se saanee pidettyä johtavan selän, josta sillä voi päästä yrittämään ohitusta lopussa.
11 Eder Bob on jäämässä pahasti alipelatuksi, ja sitä kannattaa ottaa mukaan systeemeihin aikaisessa vaiheessa. Veijo Heiskasen valmennettava on juossut viimeisissä tätä kovemmissa lähdöissä ja on "kilometrin" tauluaan paremmassa kunnossa.
Ranking: A:10,7 B:1,11,6,3 C:9,12,8
V75-2: 3 Stronghold on nappipaikalta vahva suosikki ja tätä kannattaa käyttää ainakin kierrätysvarmana jackpot-kierroksella. Ruuna painuu keulaan ja vetää pitkään, todennäköisesti maaliin saakka. Toissa kerralla tuli lähtölaukka, jonka se pudotti nopeasti raville, mutta putosi kuitenkin takajoukkoihin. Stronghold kiri neljännestä ulkoa kolmatta rataa pitkin kuitenkin lähtölaukan rasittamana mukavasti 11,3-vauhtia viimeiset 800 metriä, vaikka jäikin kuudenneksi.
Viimeksi Stronghold starttasi mailin matkalla takarivistä ja ruuna juoksikin viidennessä ja neljännessä parissa ulkona. Se lähti 600 m jäljellä kiriin kolmannelle ja kiri vahvasti kakkoseksi tullen viimeiset 600 metriä 10,8.
9 Mellby Drake on tähän lähtöön hyväluokkainen eikä takarivi ole tasaisesti avaavalle mutta vahvalle jyrälle lainkaan huono paikka. Robert Berghin valmennettava on juossut kaksi viimeistä starttiaan hyvätasoisissa 75-lähdöissä ja ollut niissä hyvä. Viimeksi ruuna juoksi porukan hännillä josta lähti 900 m jäljellä kolmannelle radalle jonoon. Viimeiset 500 metriä taittuivat ulkoratoja pitkin 10,3-kyytiä ja meno näytti mainiolta. Sitä edellisessä Mellby Drake prässäsi itselleen väkisin johtopaikan Conrads Definitiviltä 700 metriä juostuna ja ensimmäinen tuhat metriä mentiin 13,1. Ruuna tuli rehellisesti perille kovavauhtisessa juoksussa vaikka jäikin neljänneksi.
7 Twigs Briard näyttäisi ainakin alustavasti jäävän melko unohdetuksi. Viimeksi se kiri pirteästi kolmatta rataa viimeiset 500 metriä 11,4 ja ohitti selvästi mm. nytkin mukana olevan 6 Mellby Caddyn, joka on varhaisessa pelijakaumassa yli kolme kertaa enemmän pelattu. Jos Twigs Briard löytää sopuisasti paikan parijonosta, voi se
järjestää yllätyksen tähän lähtöön. Mellby Caddy avaa ihan kohtuullisesti, mutta keulaan ei ole asiaa, ja ruuna tuntuukin jonkin verran ylipelatulta.
2 Tuffetto Jet on myös pelihevosia, mikäli lähtöön rustailee enemmän. Hyvältä paikalta voisi päästä jopa johtavan kantaan mikäli ori pysyy ravilla.
Ranking: A:3 B:9,7,2,6 C:13,5,12,8,15
V75-3: Suursuosikkina starttaa Veijo Heiskasen valmentama nelivuotias 4 R.K. King. Ruuna on ollut häikäisevä aloitettuaan Veijolla, ja todennäköisesti meno jatkuu tänään samansuuntaisena. Debyytissään Veijolta se laukkasi pahasti lähtöön mutta kiersi upeasti vielä kaikki. Viimeksi ruuna otti todella helpon keulavoiton ja meno näytti jälleen upealta. Tässäkin se päässee suosiolla keulaan, ja ilman epäonnea tai piilevää sairautta, ruuna jatkaa voittoputkeaan. Jackpot-kierroksella suuremman potin toivossa ruuna kuitenkin isommassa systeemissä varmistetaan.
2 Feeka S.E saanee huippuasemat suursuosikin takaa, ja on suosikki nappaamaan kakkosrahat. Tamma viihtyy pikamatkalla ja jos suosikilla syystä tai toisesta ei ole paras päivänsä, voi tämä yllättää lopussa.
1 New Moon Pellini teki viimeksi hyvän esityksen hyvätasoisessa 75-lähdössä, mutta tässä ykkösradasta voi koitua liikaa ongelmia voittoa ajatellen.
Mahdollinen jättiyllättäjä voisi olla 6 Charming Soldier. Maharajahin poika on suorittanut viimeisiin hyvällä tasolla, ja sekin kyttäilee tässä suosikkien epäonnea.
Ranking: A:4 B:2 C:1,6,11
V75-4: Melko ympäripyöreä keskipitkän matkan voltin suosikki on 5 Sambuco. Peter Untersteinerille siirryttyään Love Youn poika on suorittanut hyvin. Viimeksi olikin jo voiton vuoro, kun kengät riisuttiin pois. Ruuna kiri neljännestä ulkoa rehdisti ykköseksi lopettaen viimeiset 800 metriä 12,1. Tässä se päässee
etenemään keulapaikalle, josta olisi vahvoilla.
Jörgen Westholmin laatutallista tuleva 1 Alorac Mathbell on vahva haastaja suosikille. Se jää alussa mutta pystyy väkivahvana menijänä runttaamaan pitkänkin kirin.
8 Blutyng Am on mennyt jo pitkään hyvin. Viimeksi Solvallassa ruuna kiri synkältä lähtöpaikalta hyvin loppua, mutta se ei aivan riittänyt. Sitä ennen Bollnäsin lauantai-illan 65-raveissa se voitti johtavan rinnalta lopettaen viimeiset 500 metriä 11,0.
9 Picasso Tilly sinnitteli viimeksi kovatasoisessa stayer-lähdössä hyvin perille johtaneen Tellmewhattodon peesissä. Torbjörn Janssonin treenattava on tässä jäämässä alipelatuksi.
14 Wellino Avenuen voittoputki katkesi viimeksi Åbyn 75-lähdössä ja tälläkin kertaa murheena on kehno lähtörata.
11 Vidivici C.C on myös yllätysvalmis hyvältä lähtöradalta, ja on kierroksen mahdollisia suuryllättäjiä joka kannattaa poimia aikaisin kupongeille.
Ranking: A:5,1,8,9 B:14,11,12,15 C:6,13,3,7
V75-5: Päivän pankin vuoro. Örjan Kihlström, maailmanluokan hevonen ja keulapaikka. Siinä aikalailla selkeät pankin ainekset. 4 Propulsion on noussut ilmiömäisellä tavalla maailman huipulle saakka saavuttuaan viime syksynä Ruotsiin Daniel Redenin talliin. Tänä vuonna vasta avoimella tasolla debytoineen oriin meriittilistalle
on saanut lisätä niin Finlandia-Ajon, Norbottens Stora Prisin kuin Hugo Åbergs Memorialinkin voitot, eikä oriin suorituksia Elitloppetissa tai Åby Stora Prisissäkään päässyt moittimaan. Nyt kun matkana vielä on 2100 metriä, pitäisi keulapaikalle pääsyn olla selviö, josta oriin on vaikea, miltei mahdoton, nähdä häviävän.
2 Nadal Broline on myös todella kovan luokan omaava ruuna, ja jollei mukana olisi Propulsionin kaltaista hirmua, olisi se varmasti selvähkö suosikki loistopaikalta.
3 Explose de Vie on noussut karmeaan iskuun, josta kertovat mm. Jubileumspokalenin kakkossija Nuncion jälkeen, sekä viitossijat UET Trotting Mastersin finaalissa että Yonkers International Trotissa.
9 Volstead voitti viimeksi niukasti Rommen Kultadivisioonalähdön johtaneen Coldtownin ulkopuolelta. Tässä se jäänee alussa sen verran kauas, että tehtävästä voi oletetussa taktiikkajuoksussa tulla liian hankala.
Ranking: A:4 B:2 C:2,9
V75-6: 2 Shellby Glide laukkasi viimeksi mahdollisuutensa, mutta kunto on kohdallaan. Johan Untersteinerin valmentama nelivuotias teki sitä edellisessä 75-lähdössä väkevän loppuvedon saatuaan kiritilaa myöhään. Tässä se ei todennäköisesti pääse keulaan, mutta loistopaikalta lähdön oletetusti paras hevonen on nostettava ranking-kärjeksi.
6 Brothers In Am avaa tässä todennäköisesti keulaan, josta tekee selvästi parhaat esityksensä. Viimeksi ruuna juoksi 2. sisällä, josta sai loppusuoralla tilaa ja kiri hyvin. Viimeiset 500 metriä taittuivat 10,2-vauhtia.
4 Hawk Cliff ei avaa lujaa, mutta voimavaroja riittää. Tässä on vaarana jäädä alussa kiertelemään ulkoradoilla, mikä tälläisessä lähdössä voi maksaa lopussa liikaa.
Jari Kinnusen valmentama 3 Pascha Tilly on nappipaikalta pelihevosia. Ulf Ohlssonin taakseen saava vahva menijä saa tuolta lähtöpaikalta makoisat asetelmat loppukiriä silmällä pitäen, eikä Ready Cashin poika ole tässä aivan ulkona.
10 Pokemon Ås saa Örjan Kihlströmin rattailleen, eikä ole juoksun mennessä nappiin täysin ulkona. Helppoa se ei tule olemaan kymppiradalta tasaisten avaajien takaa, mutta ripauksella tuuria ruuna voi onnistua.
Ranking: A:2,6 B:4,3,10 C:1,5,7,9,11,8,12
V75-7: Todella hienotasoinen Hopeadivisioona-karsinta päättää jackpot-kierroksen. Suosikki on todennäköisesti keulaan ampaiseva 5 Bravo Navarone. Ori epäonnistui viimeksi Skellefteåssa lähtölaukan muodossa, mutta valmentaja Marcus Lindgren epäili sen johtuneen pitkästä reissaamisesta sekä pieleen menneistä varustekokeiluista.
Nyt palataan todennäköisesti aiemmissa starteissa olleisiin varusteisiin, ja jälki voi olla sen mukaista. Ennen viimeistä epäonnistumista ori teki jatkuvasti rajuja esityksiä, ja samanlaisena ollessaan voivat muut olla helisemässä.
11 Carabinierilla voisi olla aika voittaa. Kovaluokkaisella oriilla vaikuttaisi olevan kuntopiikki huipussaan, ja menestys on oikeastaan vain ajan kysymys.
Tässä sen murheena on ikävä lähtöpaikka, joka voi vielä tällä kertaa pilata menestyshaaveet. Viimeksi se lopetti viimeisen kierroksen 10,8 ja näytti hienolta.
3 Djali Boko on ottanut viimeiset voittonsa melko heppoisissa porukoissa tähän verrattuna, mutta hevosen kyvyt piisaavat kyllä tähänkin tehtävään.
6 Usain Henna on näiden keskipitkien ja pitkien matkojen spesialisti, joka on myös nousukunnossa. Oriilla kierretään tässä todennäköisesti varhaisessa vaiheessa johtavan rinnalle, josta väkivahva menijä kyllä parhaimmillaan ollessaan pystyisi menestymään.
1 Hero Sjöhammar voisi rakettiavaajana pystyä pitämään johtavan selän, josta se voisi ripauksella tuuria pystyä järjestämään jymy-yllätyksen.
Ranking: A:5,11 B:3,6 C:1,4,2
VIHJESYSTEEMIT
Pieni Systeemi:
1,7,10,11
3 Stronghold
4 R.K.King
1,5,8,9,11,12,14,15
4 Propulsion
2,3,4,6,10
3,5,11
24 euroa
Suuri Systeemi/porukkapeli:
1,7,10,11
3 Stronghold
1,2,4,6,11
1,5,8,9,11,12,14,15
4 Propulsion
2,3,4,6,10
1,3,5,6,11
200 euroa
PELIKOHTEET:
L5 / 7 Victor A.U **
50% 10 Snabba Cash
25% 1 Cab Hornline, 11 Eder Bob
L6 / 3 Stronghold ***
33% 2 Tuffetto Jet, 7 Twigs Briard, 9 Mellby Drake
L10 / 2 Shelby Glide **
33% 3 Pascha Tilly, 6 Brothers In Am, 10 Pokemon Ås
PÄIVÄN DUO L10&L11:
2-5 30%
2-11 20%
2-3 20%
3-5 10%
6-5 10%
10-5 10%
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


