Hannu Rantala lähtee Etelä-Suomen Hevosjalostusliitosta
Hevosten tunnistusskandaali johti jo toisen hevosjalostusliiton toiminnanjohtajan lähtöön. Etelä-Suomen Hevosjalostusliitto tiedotti tiistaiaamuna Hannu Rantalan lähdöstä.
Etelä-Suomen Hevosjalostusliiton tiedotteen mukaan Rantalan lähtöön "on päädytty yhteisymmärryksessä hänen kanssaan".
Koko nyt jo laajemmalle levinnyt tunnistusskandaali lähti liikkeelle Rantalan toimista. Vuodesta 2001 Etelä-Suomen Hevosjalostusliittoa vetänyt Rantala on viime vuosina tunnistanut suomalaisten omistamia varsoja myös ulkomailla merkiten ne kuitenkin Suomessa tunnistetuiksi. Suomen Hippos on perunut Rantalan tunnistusoikeudet vuoden määräajaksi.
Tiedotteen mukaan koko hevosjalostusliiton johtokunta tulee pyytämään eroa huhtikuun lopulla kokoontuvalta vuosikokoukselta, "koska Etelä-Suomen hevosjalostusliitto on ollut tunnistuskohun ytimessä ja johtokunta kokee epäonnistuneensa liiton johtamisessa". Tiedotteessa todetaan johtokunnan olevan yksimielisesti sitä mieltä, että liiton on toiminnassaan noudatettava Suomen Hippoksen ja muita liiton toimintaa koskevia sääntöjä.
Ennen Rantalaa tunnistusskandaalin takia paikkansa oli jo joutunut jättämään Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja Pertti Immonen, joka oli ohjeistanut liiton tunnistuksista vastaavaa henkilöä tunnistamaan varsoja Ruotsissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


