Tässä ovat kuninkuussarjoihin ilmoitetut – Forssaan pyrkii 17 tammaa, kuninkuuskisasta karsitaan yksi ori
Ilmoittautuminen Forssan Kuninkuusravien pääsarjoihin on päättynyt.
Lauantaina Suurmestaruuden voittanut Parvelan Retu on matkalla ensimmäiseen kuninkuuskisaansa. Myös Suurmestaruuden muut totohevoset, etualan H.V. Tuuri ja ulkoa kirivä Evartti ovat kuninkuuskisan listoilla. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKuninkuuskilpailuun ilmoitettiin määräaikaan mennessä 13 oritta, jokisasta jää rannalle yksi hevonen. Tammojen puolella karsituksi tulee viisi hevosta, kun mukaan ilmoitettiin 17 tammaa.
Pääsarjoihin on ns. pimeä ilmo, eli mukaan ilmoitettujen hevosten nimet eivät näy julkisesti. Sarjoihin ilmoitetut ohjastajat kuitenkin ovat näkyvissä, ja niistä on helppo päätellä mukaan pyrkivät valjakot.
Kuninkuuskisaan ilmoitetut hevoset ovat Enon Vilppi (ohjastaja Markku Hietanen), Evartti (Santtu Raitala), Herra Heinämies (Ville Pohjola), H.V. Tuuri (Iikka Nurmonen), Kujanpään Jyräys (Ari Moilanen), Parvelan Retu (Hannu Torvinen), Rokin Maxi (Teemu Okkolin), Sheikki (Arto Hammar), Säihkeen Sähinä (Jukka-Pekka Kauhanen), Uljas Suomalainen (Antti Teivainen), Veeran Poika (Jarmo Saarela), Vixeli (Tapio Perttunen) ja Välkyn Tuisku (Kimmo Taipale).
Pistejärjestelmän mukaan kymmenen eniten pisteitä kerännyttä hevosta pääsee varmuudella mukaan kilpailuun, mutta sijoilla 11 ja 12 olevien hevosten suhteen Kuninkuusravien päätoimikunta voi käyttää harkintavaltaansa. Kuninkuusrankingin perusteella varahevoseksi jää Säihkeen Sähinä. Sijoilla 11 ja 12 rankingissa ovat H.V. Tuuri ja Uljas Suomalainen.
Kuningatarkisaan ilmoitettiin B. Riitu (ohjastaja Jukka Torvinen), Ciiran Tähti (Esa Holopainen), Hetviina (Iikka Nurmonen), Hulluduunari (Antti Teivainen), Lakan Leija (Santtu Raitala), Liisan Tulilintu (Harri Kotilainen), Lily (Mikko Huttunen), M.A. Piste (Kari Rosimo), Naputus (Jarmo Saarela), N.P. Liitotähti (Ari Moilanen), Piskon Pouta (Jarkko Kervinen), Suven Sametti (Tapio Perttunen), Taksvenla (Hannu Torvinen), Tutun Impi (Antti Ala-Rantala), Varjonova (Olli Koivunen), Varoitus (Jouni Heimala) ja Vennelmon Varma (Janne Räisänen).
Kuninkuusravipisteytyksen perusteella kuningatarkisasta ovat tulossa karsituiksi B. Riitu, Tutun Impi, Naputus, Varoitus ja Piskon Pouta. Tammojen pisteytyksessä sijalla 11 on Varjonova ja sijalla 12 Liisan Tulilintu.
Hevosvalinnat julkistetaan keskiviikkona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



