Kouvolassa esiteltiin automaattista radankastelujärjestelmää
Eilen Kouvolan raviradalla annettiin näyttöjä yhdestä mahdollisesta automaattisesta kastelujärjestelmästä, jonka hankintaan radalle on luvattu investointitukeakin. Paikalla oli muun muassa Kouvolan uskollinen ratavalmentaja Marko Heikari.
Yli 20 vuotta Kouvolan ratavalmentajana toiminut Marko Heikari oli keskiviikkona mukana Kouvolan radankastelujärjestelmän esittelyssä. Heikari kommentoi asiaa MT Ravinetille. Kuva: Anu LeppänenHeikari oli pyydetty asiantuntijaksi Kouvolan radan valmentajakunnan edustajana. Kyseessä ei siis ollut valmis kastelujärjestelmä, vaan lähinnä kaluston esittelyä yhdeltä valmistajalta.
"Homma vaikutti kyllä ihan lupaavalta", Heikari kommentoi.
"Kuitenkaan mitään ostopäätöstä ei tietääkseni ole tehty suuntaan eikä toiseen. Erilaisia kastelujärjestelmiähän on ollut maailman sivu, mutta raviradan ovaalimuoto tuo haasteita. Miten saada alue koko alaltaan tasaisesti kasteltua? Todella hyvä sellainen järjestelmä kyllä olisi meille käyttäjille ja kilpailijoille sekä vaikkapa ympäröivien asuinalueiden ihmisille. Jos rata saadaan tasaisesti kasteltua - mieluiten yöaikaan - olisi siitä valtavasti hyötyä ihan hevosten terveyden kannalta sekä kilpaillessa että treenatessa, tulostason ja monen muun asian puolesta. Tulisihan siinä säästöä radan muussa kalustossakin sekä henkilökunnan työajassa."
Järjestelmähän voisi olla hyvä ratkaisu useammallekin raviradalle?
"Nimenomaan. Kouvolassa vesi on otettava vesijohtoverkosta, mutta monella raviradallahan ovat vesivaratkin omasta takaa. En osaa vastata tosiaan, selvitäänkö haasteista eli saadaanko tuollainen järjestelmä mitoitetuksi raviradan alueelle optimisti, ja mitä kaikki maksaa? Mutta tosi hyvä sellainen olisi ehdottomasti. Kyse on tosiaan huomattavan tärkeästä asiasta, vaikka tietoisuus ja ymmärrys on tullut pikkuhiljaa. Melkein vaarallisin yhdistelmä juoksijalle on, jos on kasteltu ihan vain pintaa, jotta ei pölyäisi, ja alla on kuivaa. Vain pinnassa parin sentin lohkeava märkä kerros. Kaikkeen tällaiseen kunnon kastelu läpikotaisin toisi ratkaisuja."
Kymi GP:tä koskeviin tiedusteluihin Kouvolan raviradan johto ei halua vastata.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


