Leena Manner ja Vappu-tamma kaverikuvassa. Aikuisratsastaja kertoo hevosten paitsi tuovan hyvän fiiliksen, myös opettavan kärsivällisyyttä. Kuva: Leena Manner
Leena Manner aloitti ratsastuksen 56-vuotiaana ja käy tallilla neljästi viikossa – ”Tämä on erittäin hyvä harrastus ikääntyville, koska tasapaino ja keskivartalon hallinta kehittyvät”
Ratsastus sopii salolaisen Leena Mannerin mielestä erittäin hyvin vastapainoksi kiireiselle työelämälle, sillä ratsailla ajatukset keskittyvät vain meneillään olevaan hetkeen.
Turvallisuus on Leena Mannerin mielessä jokaisella ratsastuskerralla, mutta enää hän ei jännitä ennen tunteja. Kuvassa kesäleirillä polskintaa Teerisalon Victorin kanssa. Kuva: Aino Salomaa”Perheen mielestä olen sitä paremmalla tuulella, mitä useammin käyn tallilla”, nauraa Salon Kiskossa asuva Leena Manner.
MT Hevosten Viikon ratsastaja aloitti ratsastuksen 56-vuotiaana ja käy tällä hetkellä neljä kertaa viikossa ratsastustunnilla SJ-tallilla kotipaikkakunnallaan. Hevosharrastus on tuonut hänen mukaansa loistavan vastapainon kiireiseen työelämään yhteiskuntasuhdevaikuttajana. Manner on tehnyt pitkän uran valtionhallinnossa ja yrityselämässä viestinnän ja suhdetoiminnan asiantuntijana.
”Monet tässä iässä suunnittelevat eläkkeelle jäämistä, mutta minulla se ei ole edes käynyt mielessä! Ratsastus on mahtava vastapaino työlle. Hevosen selässä ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Ratsastus on aina täydellinen irtiotto kaikesta”, Manner toteaa.
Mannerin perheessä hevoset ovat olleet mukana arjessa jo paljon ennen kuin perheen äiti oman jalkansa jalustimeen asetti. Nuoremmalle pojalle suositeltiin motorisen kehityksen tueksi ratsastusta.
”Lähdin sitten Espoossa tallille 4- ja 6-vuotiaiden poikieni kanssa, koska isovelikin halusi ratsastamaan. Pikkusisko seurasi veljiään muutaman vuoden sisällä. Lapset ratsastivat säännöllisesti aikuisiksi asti.”
Perhe muutti pääkaupunkiseudulta Saloon 2000-luvun alussa, lapset kasvoivat ja muuttivat pois kotoa. Leena Manner kertoo miettineensä, että joku uusi, rentouttava harrastus voisi olla mahdollista aloittaa.
”Lähistöllämme oli pieni talli, joka mainosti kokeiluratsastuksia. Ajattelin, että no, yritetään. Pidin lajista heti ja aloitin monta kertaa viikossa ratsastamisen.”
Manner kertoo miettineensä, että kun 56-vuotias ihminen aloittaa ratsastuksen ilman merkittävää liikunnallista taustaa, ei kerta viikossa riitä kehittämään ratsastuksessa tarpeellisia taitoja.
”Ratsastus on erittäin hyvä harrastus ikääntyville ihmisille. Koska se kehittää keskivartalon hallintaa ja tasapainoa, uskon, että minulle on parempi vanhuus tiedossa. Todennäköisesti ja toivottavasti liukastelen vähemmän.”
Manner toteaa, että ratsailla ollessa pitää pystyä tekemään yhtä aikaa useita asioita.
”Ratsastus pitää aivotkin vireänä!”
Ratsastajan alkutaipaleellaan Manner kertoo pelänneensä usein ennen ratsastustuntia. Katastrofiajattelu nousi helposti pintaan, pelko putoamisesta kuristi kurkkua.
”Nykyään en enää pelkää. Enkä ole kertaakaan harkinnut ratsastuksen lopettamista, vaikka putoamisiakin on ollut. Olen todennut, että olen aika hyvä putoamaan.”
Manner toteaa olevansa kärsimätön ihminen, jolle hevoset ovat opettaneet paljon.
”Jos itse on kärsimätön tai vihainen, se tarttuu hevoseen, josta tulee vähintäänkin levoton. Jos taas itse pysyy rauhallisena, voi rauhoittaa hevosenkin.”
Yhteiskuntavaikuttaja kun on, Manner toteaa, että jokaiselle murrosikäiselle pitäisi yhteiskunnassamme antaa mahdollisuus toimia hevosten kanssa.
”Olisi hienoa, että nuoret pääsisivät hevosen kanssa opettelemaan rauhoittumista ja yhteyttä. Sitä, miten toinen osapuoli vastaa omaan käytökseen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
