Kultadivarissa otetaan kantaa
Yhteenveto: Pelillisesti erittäin mielenkiintoinen kierros; sopiva sekoitus haastavuutta ja alipelattuja, maksavia hevosia, joiden voittaessa voidaan jakaa isoja seteleitä. Kierroksen pankeiksi valikoituivat ensimmäisen lähdön suosikki Even's First Boy sekä tasaisesta Kultadivisioonasta viime vuonna Finlandia-Ajossakin juossut, polvioperaation jälkeen vahvaa paluuta tekevä Nothing But Class. Open-stretch tuo aina oman lisämausteen Åbyn raveihin, ja tilastollisesti Åbyssa nähdään eniten yllätyksiä V75-lähdöissä.
V75-1: Hopeadivisioonan suosikkina starttaa nappipaikalta matkaan lähtevä 2 Even's First Boy. Flemming Jensenin valmennettava esiintyy jatkuvasti hyvällä tasolla, josta kertoo toki myös sen sijoittumisprosentti. Viimeksi se Jägersrossa se kiersi viimeisen lenkin kolmatta rataa tullen vahvasti perille sijoittuen kolmanneksi.
Viimeiset tuhat metriä taittuivat 13,2-vauhtia. Vaikealla kierroksella oikein pelattu suosikki kelpaa Ravinetin ensimmäiseksi tukipilariksi.
8 Emmett Brown on alkanut taas löytää kuntoaan. Färjestadissa se käänsi kolmannesta sisältä toiseen ulos 500 metriä jäljellä ja tuli hyvin maaliin asti.
Viimeiset 600 metriä se tuli 11,0-kyytiä. Voltista sillä on jonkinlainen laukkariski, joskin se lähtee suhteessa varmemmin voltista kuin auton takaa, varsinkin nyt kun sillä ei ole molemmilla puolilla hevosia volttaamassa.
9 Origo Tilly on vähän samaa sarjaa kuin Emmett Brown, se on myös ruvennut jälleen löytämään itseään, mutta se on vielä epävarmempi suorittaja kuin edellämainittu. Valmentaja uskoo hevosen pärjäävän hyvin vaikka joutuisi tekemään raskaammankin juoksun.
1 Diggers Elias ja 7 Lady Lee lähtevät lujaa ja saavat väkisin hyvät juoksut kärjentuntumassa, ensin mainittu juoksee todennäköisesti johtavan takana ja jälkimmäinen parijonossa lähellä kärkeä. Molemmat ovat jonkin verran alipelattuja, ja niitä voi käyttää mukana hajotuksissa tai jos suosikkia haluaa varmistella.
6 Valla d'Estino ei maistu, vaikka paikka ja se seikka että tämä on toinen startti nyt Veijo Heiskaselta puoltavat. Se on mennyt Norjassa hyvin mutta ei varsinaisesti ole esittänyt sellaisia otteita että se tällaisessä tehtävässä ainakaan vielä pärjäisi. Heiskasen omatkaan kommentit eivät varsinaisesti lupaile menestystä ainakaan vielä.
Ranking: A:2 B:9,1,8 C:7,3,5,4
V75-2: 7 M.T. King of Cash on oikeutettu suosikki, joskin se on ylikuumentunut liiaksi ja saa varmistuksia joka systeemissä. Se on tehnyt järkyttävän hyvät esitykset viime startteihin raskailla reissuilla, esimerkiksi viimeksi se rutisti johtaneen Aileronin rinnalta tämän maanrakoon ja voitti selvästi. Sillä on taas luvassa täysi päivätyö, joskin se voi edelleen venyä raskaammallakin juoksulla.
8 Global Signature on heikolta lähtöpaikaltakin päivän maistuvampia rasteja ja nousee Ravinetin pelikohteeksi. Se teki viimeksi aivan käsittämättömän hyvän esityksen ja oli rutkasti sijoitustaan parempi. Se ei alussa löytänyt paikkaa parijonosta ja jäi roikkumaan kolmannelle ensimmäiseksi 700:ksi metriksi, jonka jälkeen se peruutti joukon hännille ja pudotti sisäradalle. Se tuli sisärataa pitkin viimeiset 500 metriä 11,4-vauhtia, ja olisi vapailla väylillä kirinyt vielä ohi nipun hevosia. Tänäänkin reissu voi mennä kasiradalta pieleen, mutta ainakin vielä se maksaa niin hyvin että se kattaa riskin reilusti.
1 Carlos Milo on myös nappipaikalta pakkorasteja. Se juoksi viime starttinsa samassa lähdössä kuin Global Signature ja sijoittui kolmanneksi. Se juoksi kierroksen kolmannessa sisällä josta se käänsi viimeiselle puolikkaalle lähdettäessä toiselle ja edelleen kolmannelle. Viimeiset 500 metriä taittuivat sillä aikaan 10,8.
11 Rafiki Frin ravi ei ole kaunista katseltavaa mutta eteenpäin se pääsee silti komeasti. Viimeksi se tuli maltillisin odotuksin lounasravilähtöön, jonka se voitti lopulta täysin ylivoimaisesti. Huomioitavaa oli että sen ravi kyllä parani kokoajan loppua kohden kun vauhti kiihtyi. Ikäluokkatasollakin pärjännyt ruuna voi tässäkin yllättää, kykyjä sillä siihen on.
Vahva junttura 4 Sandsjöns Revenue kuuluu myös lapuille. Vahvoja esityksiä jo pitkään tehnyt ori pääsee nyt hyvältä paikalta matkaan.
Ranking: A:7,8,1 B:11,6,4,2,3 C:5,10,12
V75-3: Ympäripyöreään tammavolttiin voi merkkejä ruksailla oikeastaan niin paljon kuin lompsa kestää. Tasaisen lähdön suosikki olkoon 14 Makera, joka pääsee matkaan takamatkan juoksuradalta ja ottanee paalun hevoset suhteellisen nopeasti kiinni. Se hävisi viimeksi vain Jessica Highnessille ja näytti hyvältä kaikin puolin. Sitä ennen se kukisti tämän lähdön kakkossuosikki 11 Kendra Silvion Halmstadissa.
Kendra Silvio on myös ruksin arvoinen. Viimeksi sillä meni juoksu nappiin ja se voitti ihan hyvätasoisen iltaravilähdön Jägersrossa. 3 Global Seduction pyrkii paalulta karkaamaan takamatkalaisilta. Se ei ole vielä esittänyt mitään kummallista eikä varsinaisesti vaikuta miltään taistelijalta, mutta voi hyvänä päivänään myös tämän lähdön voittaa.
6 Whega kokee positiivisen kuskinvaihdoksen ja kuuluu lapuille. 13 Lonely Star oli viimeksi Ravinetin pelikohteena mutta sammui johtavan rinnalta. Nyt sillä ajettaneen nätimmin ja se on ehdottomasti yksi voittoon kykenevistä.
Ranking: A:14,11,6 B:13,3,9,1,4,7,5,2,10 C:12,15,8
V75-4: Kierros jatkuu toisella tammalähdöllä jossa suursuosikiksi kohoaa 7 Basic. Björn Goopin valmentama 6-vuotias tuntuisi siltä että se kipuaa aivan ylimmälle tammahuipulle saakka. Viimeksi Halmstadissa se voitti varmasti vahvan kirin päätteeksi. Tässä se päässee etenemään keulapaikalle saakka, josta sitä on vaikea kukistaa.
Yksi varmistus napataan mukaan suurempaan systeemiin ja se on 1 Withma. Pitkään jo hienosti esiintynyt väkivahva tamma pilasi viimeksi viimeisen kaarteen laukkaansa luultavasti ainakin totosijan. Se pääsee hyvin matkaan ja juossee tässä kisassa johtavan Basicin takana, josta se voi open stretchiä pitkin kiriä vaikka voittoon asti.
4 Alwaysinblackpedia tulee ensimmäisenä mieleen jos puhutaan voiton lipsahtavan kahden edellämainitun ohitse. Norjassa hyvin juossut tamma juoksi syyskuussa Åbyssa ja kuittasi silloin nelossijan tammalähdössä ajalla 11,0a/1640m. Viimeksi Bjerkessä se oli hyvä kolmas hyvätasoisessa tammalähdössä, ja on todennäköisiä totohevosia tässäkin tehtävässä.
5 Hanna Banker, 11 Steady Brodda ja 3 Gunell Palema kuuluvat hajotusten C-osastoon.
Ranking: A:7 B:1,4 C:5,11,3,2,10,6,8,9
V75-5: Kultadivisioonalähtö on tällä kertaa todella tasainen ja siinä otetaankin kantaa rastaamalla kupongeille vain yksi hevonen. 4 Nothing But Class on ollut polvioperaationsa jälkeen kuin uusi hevonen. Allekirjoittaneen täytyy myöntää etten ole arvostanut tätä hevosta valtaosan lailla ennen kuin vasta nyt. Eihän Nothing But Class mitään maailmanmullistajan elkeitä ole vielä esittänyt mutta silti se on tehnyt vaikutuksen olemuksellaan. Jo ensimmäisessä startissaan seitsemän kuukauden tauolta se teki hyvän lopetuksen ja viimeksi se tuli aivan pelaamattomana tasaisessa rintamassa maaliin.
Ori osaa myös lähteä todella lujaa jonka jokainen voi todeta vaikka viime vuoden Finlandia-Ajon katsomalla kun se aivan nauraen ohittaa Bret Bokon ja Twigs Voicin näiden ulkopuolelta. En pidä lainkaan mahdottomana etteikö se kiihdytyksen mennessä nappiin pystyisi riistämään 2 Art On Linelta johtopaikan. Todennäköistä tämä ei toki ole, mutta joka tapauksessa Nothing But Class saanee hyvän juoksun lähellä kärkeä. Alustavana nelossuosikkina mainio varma!
Mikko Ahon Art On Line lähtee lujaa ja kuten todettua, on todennäköistä että se juoksee keulassa. Suosikkiasemaa ei kuitenkaan voi alleviivata hyvällä tahdollakaan, vaikka se on tällaisia lähtöjä urallaan voittanutkin.
10 Obi Wan voitti viimeksi hienolla kirillä jättiyllättäjänä. Tänäänkin se päässee virittämään kirinsä loppuun ja voi juoksun natsatessa pärjätä taas.
10-vuotias sotaratsu 3 Winmecredit tulee Frode Hamren laatutallista yrittämään Ruotsin kruunuja pois. Hyvin Norjassa pärjännyt ja älyttömällä totoprosentilla kilpaileva ruuna on yksi tasaisen lähdön mahdollisista voittajista.
7 VästerboontheNews teki toissa kerralla älyttömän esityksen johtavan rinnalta mutta pilasi viimeksi lähtölaukkaan. Se lähtee myös lujaa ja sillä ajettaneen tässä porukassa aikaisin eteenpäin. Juoksu voi mennä silti 7-radalta monella tavalla pieleen ja tällä kertaa se on vain haastaja muiden joukossa.
8 Fridericus kävi kokeilemassa Vincennesissä siipiään muttei pärjännyt. Huonolta paikalta Heiskasen valmennettava ei lukeudu pelihevosiin.
Ranking: A:4 B:2,10,3,7,8,9 C:6,1,11,5
V75-6: 1 Can Lane on loistopaikalta suosikki Klass II:ssa. Ruuna pystynee pitämään keulapaikan ja on siitä toki lähdön todennäköisin voittaja, joskin rajusti ylipelattu ainakin alustavassa pelijakaumassa. Se on pärjännyt tätä paljon heikommissa lähdöissä eikä varsinaisesta riittävyydestä tällä tasolla ole vielä todisteita.
8 Qahar Q.C:ta ajaa nyt Torbjörn Jansson, joka voi hyvinkin saada ruunan pysymään raviaskelillaan alusta loppuun. Luokaltaan Stefan Melanderin valmennettava on tämän lähdön paras, ja se on hukannut kasan euroja laukkoihinsa. Toissa kerralla se pysyi askelillaan ja voitti aivan ylivoimaisesti tätä helpomman lähdön.
3 Avec Wine oli hyvä viimeksi V75-lähdössä kun se laukan jälkeen kiri vielä toiseksi. Se avaa lujaa ja saa hyvän juoksun kärjen läheisyydessä. 2 Magic Happens on lupaava aloittelija, jolla on lähdön vähiten rutiinia, mutta kykyjä silläkin on tämä lähtö voittaa. 11 Bowling Triple X voitti Mantorpissa V75- lähdön keulasta mutta pilasi viimeksi laukkoihin. Kuski paranee kun Björn Goop nousee rattaille. 6 Persimmon Face on voittoputkessa ja kuuluu kaikille lapuille.
Täysin ulkona eivät myöskään ole aivan pelaamattomat 5 Nonstop Cheri ja 7 Cash Converter.
Ranking: A:8,1,3,2 B:11,6,5,7 C:10,9,4,12
V75-7: Rivin päättävässä upeatasoisessa Pronssidivisioona-lähdössä rankingkärjeksi nousee 2 Hades Håleryd. Peter Untersteinerin valmentama ruuna kilpailee erittäin vahvassa vedossa ja on lähellä tässäkin johtaa koko matkan. Mitään helppoa kävelyretkeä se tuskin keulassa saa, mutta se on näyttänyt että se kuuluu tälle tasolle - ja ylikin.
1 Digital Archive on niinikään loistopaikalta aivan ehdoton rasti. Viimeksi voittoputki katkesi, mutta esityksessä ei ollut mitään vikaa. Kovassa V75-lähdössä johtavan rinnalla juokseminen ja siitä pärjääminen ei vaan ole niin yksinkertaista, ei näinkään hyvälle hevoselle kuin Digital Archive on. Se nujersi kuitenkin keulassa juosseen Queer Fishin helposti ja hävisi vain takaa tulleille ja paremman juoksun saaneille. Nyt se saanee sisärata juoksun suosikin peesissä ja voi kiriä siitä iloisesti loppusuoralla.
Yhden kaikkien aikojen kovimman ruunan Commander Crowen täysveli 5 Master Crowe lukeutuu aina pelihevosiin kun se vain viivalla on. Harvakseltaan starttaava 7-vuotias vaikuttaa siltä että se voisi nousta ihan avoimelle tasolle. Nytkään sen voitto ei ole millään tavalla poissuljettua, muttei se myöskään helpolla tällä kertaa tule.
9 Aron Palema teki varsinkin ilman kenkiä älyttömän hienoja juoksuja syksyllä. Viime startissaan voittoputki katkesi Brysselin voittamassa lähdössä joulukuussa. Niinikään sarjoissaan nouseva ruuna tuskin tässä pärjää tauon jälkeen, mutta tuskin se kovin kauaksikaan kärjestä jää.
4 Valentino Strix ja 3 Västerbo Hard Cash ovat kumpainenkin hyviltä paikoilta varottavia.
Ranking: A:2,1 B:5,9,4,3 C:8,7,6,11,12,10
VIHJESYSTEEMIT:
Pieni Systeemi:
2 Even's First Boy
1,4,7,8,11
1,3,4,6,7,9,11,13,14
7 Basic
4 Nothing But Class
1,2,3,5,6,7,8,11
1,2
36 euroa
Suuri Systeemi:
2 Even's First Boy
1,4,7,8,11
1,3,4,6,7,9,11,13,14
1,7
4 Nothing But Class
1,2,3,5,6,7,8,11
1,2,3,4,5,9
216 euroa
PELIKOHTEET:
L6 / 8 Global Signature **
55% 7 M.T. King of Cash
25% 1 Carlos Milo
15% 4 Sandsjöns Revenue, 11 Rafiki Fri
L8 / 1 Withma-7 Basic **
100%
L9 / 4 Nothing But Class ***
25% 2 Art On Line, 3 Winmecredit, 7 VästerboontheNews, 10 Obi Wan
PÄIVÄN DUO L10&L11 **
8-1,2 35%
3,6,11-1 10%
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

