Norja Suomen jalanjäljillä – peliyhtiöt yhteen 2021?
Valtiovalta liputtaa Norjassa voimakkaasti peliyhtiöiden yhdistämisen puolesta, mutta raviväki ei ole asiasta yhtä innoissaan.
Turno Di Azzurra juoksee lauantaina ensimmäisen starttinsa Nurmosten tallista. Ori tykitti kaksi vuotta sitten Oslon Energima Cupin voittoon Örjan Kihlströmin ajamana. Kuva: Ville ToivonenNorjan hallitus, tarkemmin sanottuna sen kulttuuriministeriö, on tilannut Oslo Economics –yhtiöltä selvityksen Norsk Tippingin ja Rikstoton mahdollisen yhdistämisen synergia- ja vastuullisuusvaikutuksista. Selvityksen on määrä valmistua tämän viikon perjantaihin 20.12. mennessä. Se on osa käynnissä olevaa isompaa, kulttuuriministeriön ja maatalousministeriön yhteistä selvitystä siitä, miten pelaaminen Norjassa tulisi järjestää Norsk Rikstoton nykyisen toimiluvan päättyessä vuonna 2021.
Ravipelien pitämiseksi raviväen omissa käsissä on väläytelty entistä tiiviimpää yhteistyötä suurten kansainvälisten toimijoiden kuten Ruotsin ATG:n tai Ranskan PMU:n kanssa, mutta se ei tule nykyisen käsityksen mukaan kyseeseen.
”Norjaan suunniteltu pelipolitiikka perustuu yksinoikeusmalliin. Meidän on mukauduttava siihen ja työskenneltävä vain sen eteen, että Rikstoto säilyy lajin omana peliyhtiönä”, Norjan Hipposta vastaavan keskusjärjestön DNT:n (Det Norske Travselskap) puheenjohtaja Knut Weum kommentoi viime torstain Trav Og Galoppnyttissä.
Muitakin huolenaiheita Norjassa riittää. Rikstoton nykyiseen, vuonna 2016 voimaan tulleeseen toimilupaan sisältyy tiukkoja vaatimuksia ravipelaamisen vastuullisuutta koskien. Päiväkohtaisten peli- ja tappioylärajojen pelätään voimaan tullessaan leikkaavan ravipelien vaihtoja ja suuntaavan peliä ulkomaisille peliyhtiöille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


