Henrikki Halme aloitti hevostiedon kartuttamisen näistä polveutumiskirjoista ja huutokauppaluetteloista, joita hän alkoi kerätä 1980-luvun alussa.
Hevossukujen yhteensovittaminen vaatii taitoa
Vihdin hevosjalostusillassa keskusteltiin linjajalostuksen mahdollisuuksista, riskejä unohtamatta.
Hevosjalostuksen tueksi kaivataan tutkimusta, joka todistaisi käytännössä havaitun sukujen yhteensopivuuden. Jotkut sukuyhdistelmät siis tuottavat ravureilta haluttuja ominaisuuksia varmemmin kuin toiset. Kuva: Sanne KatainenSukujen yhteensopivuudella on ravihevosjalostuksessa mitä suurin merkitys, laskee hevossukuja tarkasti yli 30 vuoden ajan seurannut vihtiläinen Henrikki Halme.
”On totta, että isän ja emänisän yhdistelmiä on tosi hyviä, tosi huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Mutta on meidän omaa vajavaisuuttamme, jos emme kykene tutkimuksella löytämään tälle yhteyttä.”
Halme ottaa esimerkiksi ori Alf Paleman, joka on tuottanut Euroopassa runsaasti erittäin hyviä juoksijoita varsinkin Tiburin tyttärien kanssa.
Vastaavalla tavalla kolme täysveljestä, Andover Hall, Angus Hall ja Conway Hall, olivat niin omilta urheilusuorituksiltaan kuin varsinkin rakenteeltaan hyvin erilaisia.
”Mutta kuinka ollakaan, ne ovat kaikki onnistuneet Valley Victoryn poikien tyttärien kanssa eli saman sukuisten tammojen kanssa.”
Halme tuntee kiinnostusta käydä läpi mainittujen oriiden ja valleyvictorilaisten tammojen yhdistelmät. ”Pystyisikö sitten niistä tekemään tilastollisesti tarpeeksi ison datan, josta selviäisi, mitkä linjat eivät ole toimineet radalla?”
Hevosjalostuksessa on otettava huomioon useita tekijöitä. Linjajalostus on yksi, joskin kiistelty keino menestymiseen. Etenkin suomenhevosten juoksijasuunnalla kapenevan sukupohjan ja rajoitetun kannan vuoksi on syytä tarkastella sukusiitosastetta kriittisesti.
”Mistään ei tule mitään, jos kaikki toteuttaisivat linjajalostusta. Siksi en suosittele vain sitä. Mukana tulevat riskit, kuten aleneva tiinehtyvyys, perinnölliset sairaudet ja hevosen käytökseen liittyvät huonot ominaisuudet”, Halme painottaa.
Suorasukaiseen tapaansa hän tuumii, että varsinkin Yhdysvaltojen ravihevosjalostuksesta nähdään ongelmat, jotka ovat ahtaan linjajalostuksen seurauksia etenkin yhdistettynä siihen, että sukuja ei tutkita.
”Siellä on kymmenet ja sadat samalla tavalla linjatut, jotka eivät mene mihinkään. Upporikasta ja rutiköyhää pelaaminen siis korostuu.”
Yhdysvaltoihin on hankittu joitain osin ranskalaissukuisia oreja, mutta niiltäkin edellytetään ensin näyttöjä amerikkalaisradoilla.
Se on vaikeaa, koska amerikkalainen kilpailujärjestelmä nojaa hyvin vankasti 2–3-vuotiaiden suurkilpailuihin.
”Jos siis kerrataan, pitäisi valinnassa olla varma näkemys, että varsalle ei kerry vaikeita ominaisuuksia”, Henrikki Halme sanoo.
Sörkän Sälli on poikkeus, joka vahvistaa säännön. 1990-luvun suosituimpiin kuulunut isäori Suikku esiintyy Sällin sukupuussa toisessa ja kolmannessa polvessa.
Oriin periytyivät onneksi ennen kaikkea Suikun juoksijaominaisuudet, eivät suikkulaisten pelätty hankala luonne tai rakenteen heikkoudet. Sen ensimmäisistä jälkeläisistä 46 on kilpaillut, useampi verrattain hyvällä voittosummalla starttia kohden.
”Mutta näitä jalostukseen käytettäessä kannattaa varmaan olla konservatiivinen, ettei tule lisää Suikkua”, Halme varoittaa.
Vihdin hevosjalostusyhdistyksen tilaisuus keräsi kiirastorstain iltana Veikkolaan kartanoon Nummelassa ”täyden salin” eli melkein 40 henkeä.
Lue myös kommentti:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
