Legendojen lähtö sai arvoisensa sankarit
Kuninkuusraviperjantain huipentanut Raviurheilun legendat -lähtö sai arvoisensa voittajan. Vauhti Tepon ohjissa oli Heikki Torvinen, ja myös ruunan taustajoukot ovat peräti legendaariset.
Heikki Torvinen ja Vauhti Teppo saivat kisan jälkeen ympärilleen Terno Grönstrandin ja Otto Salojensaaren. Vasemmalla Pauliina Torvinen. Kuva: Terhi Piispa-HelistenRaviurheilun legendat -kisan maaliin heittäydyttiin kolmen hevosen rintamassa. Keulassa ravannut suosikki, Aki Antti-Roikon ajama Helmen Humu tippui kalkkiviivoilla toiseksi, kun takaa vyöryttiin ohi. Pisimmän korren kurkotti Heikki Torvisen ajama Vauhti Teppo, jonka haastoi millimetrikamppailuun sen takana kolmannessa sisällä matkannut Ekosalama, rattaillaan Ruotsista Forssaan saapunut Timo Nurmos.
Kisan voittaja Heikki Torvinen , 58, oli legendajoukon kuopus, mutta täysiverinen legenda joka tapauksessa. Torvinen on mm. suomenhevosten Derbyn kolminkertainen voittaja, ja Forssan edellisissä Kuninkuusraveissa vuonna 2006 hän voitti kuningatarkisan mailin I.P. Vipotiinalla.
Tänä kesänä valmennustoimintansa lopullisesti lopettanut Torvinen tunnetaan nykyisin ehkä parhaiten huippuohjastajien Hannu ja Jukka Torvisen isänä.
Ohjastajana Heikki Torvisella oli edellinen voitto vuodelta 2017.
”Ehkä se Parvelan Retun puolelle kallistuu kuitenkin”, Heikki Torvinen vastasi voittajahaastattelussa kysymykseen siitä, jännittäkö hän kuninkuusraviviikonloppuna enemmän legendalähtöä vai Hannun ajamaa kuninkuuskisan suosikkia.
”Kyllä tällaisessakin oma jännityksensä oli, kun itse tuli tauolta ja mukana oli muutenkin paljon harvemmin ajavia. Tiesin, että minulla oli hyvä ja hyväajoinen hevonen, eikä sen takia niin paljon jännittänyt.”
Legendalähdön voittaneen Vauhti Tepon omistaja on S-Talli eli käytännössä Otto Salojensaari, joka on yksi Suomen tunnetuimmista hevoskauppiaista. Salojensaaren käsien kautta on kulkenut lukemattomia huippuhevosia, etenkin suomenhevosia, ja Vauhti Teppo on hänen uusimpia löytöjään. Vauhti Tepon valmentaja Terno Grönstrand on Otto Salojensaaren tyttärenpoika.
Kisan värittäjä oli Timo Nurmos, joka ei antanut itselleen armoa Ekosalaman kolmossijan jälkeen.
”Huonosti ajettu, kun ei voitettu”, Nurmos summasi. ”Ajattelin kyllä, että oltiin ohi, koko ajan se hivutti lähemmäs.”
Suurta menestystallia Ruotsissa pyörittävä Nurmos oli ajanut Suomessa kilpaa viimeksi viisi vuotta sitten. Kuninkuusraveissa Nurmos on kertomansa mukaan ollut viimeksi vuosia sitten.
”Usein nämä sattuvat Ruotsissa kiireiseen saumaan, mutta juuri nyt oli pikkuisen rauhallisempi viikko”, Kuninkuusraveja viikonlopuksi seuraamaan jäävä Nurmos kertasi.
Vaikka legendalähdöstä ei tullut voittoa, Nurmos sai kuitenkin ykkössijan Forssasta. Hänen talliyhtiönsä omistama Stop The Press jatkaa kahden startin jälkeen uraansa tappiottomana. Tapio Perttusen valmentama ruuna oli iltapäivän toisessa lähdössä omaa luokkaansa ajalla 15,6.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



