Scampi, 11,5, Mönttiselle ja Evijoelle
Leo Mönttisen talli vahvistui tällä kerralla entisellä Stig H. Johanssonin valmennettavalla Scampilla. Kuva: Ville ToivonenHevosmarkkinat eivät lepää koskaan, ja tällä viikollakin on tapahtunut mielenkiintoisia. Lauri Evijoki ja Leo Mönttinen ovat ostaneet Stig H. Johanssonin tallista 11-aikaisen ruuna Scampin, seitsemän vuotta.
Scampilla (Going Kronos) on 36 startista totosijat 7-6-4 sekä 731550 kruunun voittosumma. Sillä oli parhaimmillaan kolmen 100000 kruunun lähdön putki, kun se voitti 75-karsinnan, oli kakkonen finaalissa ja voitti taas 75:ssä uudestaan heti perään vuodenvaihteessa 2015-16.
"Ja se on mennyt kaikkia matkoja, sekä kengät jalassa melkein paremmin", Leo Mönttinen huomautti.
"Evijoen Laurin hanke tämä ennen kaikkea on. Hän soitti, että lähdetkö kimppaan, kun oli hevosen hyväksi arvioinut, ja minähän läksin. Aiemmin Stig H:lta oli tullut minulle Madame Jison, joka meni tallistani hyvin. Ajattelin, että kyllä sieltä uskaltaa ostaa, vaikka tosi tekijämies onkin. Scampi tuli Kari Lähdekorven kautta meille jo sunnuntaina pihaankin, ja tosi kivalta hevoselta se tuntuu kaikin puolin näin alkuun. Tosi hyväsukuinenkin se on, kun emä Gambari on jättänyt jo kolme 10-aikaista tupla- ja triplamiljonääriä kruunuissa, mutta eihän sillä ruunalle nyt niin suurta merkitystä ole."
Kari Lähdekorvella on näppinsä pelissä monessa, ja alkuviikon aikana hän on jo hankkinut hevosarsenaaliinsa lisäystä. Hän osti Stall Labelilta Halmstadista ruunat Gute Bandin, 6, ja Electric Eye AMin, 4. Gute (Orlando Vici) on mennyt 12,7 ja Electric (Credit Winner) 15,9.
"Gutea on aina pidetty kykynä Stefan Perssonilla, ja antaa nyt Johan Untersteinerin kokeilla sillä", Lähdekorpi kertoi.
"Electric Eye AM on jo valmiiksi Johanilla."
Scampin tiedot löydät klikkaamalla tästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


