Esa Holopaiselle nuori ja avoimia lähtöjä kolkutteleva ranskalainen Good Morning - ”Lumi vain pöllyää”
Holopaisten perheyritys on saanut mielenkiintoisen ranskalaisasukkaan Hollolaan, kun tallin tuli Good Morning.
Good Morning Finland & Hollola! 5-vuotias ranskalaisori Good Morning saapui uuteen kotitalliinsa lauantaina. Kotiutumisprosessi on alkanut sujuvasti. Kuva: Ville Holopainen5-vuotias Good Morning liittyi lauantaina Esa Holopaisen tallin muonavahvuuteen. Holopainen ja hänen pitkäaikainen hevosenomistajansa Hannu Viika hommasivat oriin Deauvillen huutokaupasta tammikuun lopulla. Hinta nousi 40 000 euroon.
”Good Morning meillä oli alunperin kiikarissakin. Hevosenomistajamme olisi ollut valmis tarjoamaan hieman enemmänkin, mutta aika lailla budjetin raameissa mentiin”, Esa Holopainen kertoo.
Good Morning valloitti Vincennesin kaksivuotiaana, ja kaiken kaikkiaan ura käsittää kuusi voittoa ja kuusi muuta totosijaa. Startteja on takana 38. Voittosumma on karttunut 145 860 euron edestä. Ennätys kirjataan lukemin 12,4.
Viime kaudella Good Morning voitti 13:sta kisastaan kolme ja otti yhden kakkosen sekä yhden kolmosen. Kaikki täysosumat tulivat alkukaudesta Cagnes-sur-Merin radalta. Tällä tallenteella nähdään, kun Good Morning voittaa noin vuosi sitten Prix Henri Callierin Franck Nivardin ohjastamana.
Ni Ho Ped d'Ombreen poika on kilpaillut koko uransa Sylvain Rogerin treenissä. Ensimmäiset päivät uudessa kotimaassa ovat sujuneet mukavasti.
”En ole itse asiassa hevosta vielä nähnytkään, kun olen ollut viikonlopun kilpailumatkalla Oulussa ja Kuopiossa. Mutta kotoa lähetettyjä videoita olen katsellut, ja lumi vain pöllyää, kun Good Morning on painellut tarhassa. Ori on kuulemma oikein kiltti ja miellyttävä hevonen”, Holopainen valaisee.
Hänen mukaansa tulokkaaseen tutustutaan rauhassa, ja tulevaisuutta suunnitellaan ajan kanssa.
”Ori ei luonnollisesti ole hokeilla ennen kilpaillut. Se on nuori hevonen, ja se siinä takana olikin, että kiinnostus heräsi.”
Hannu Viikan ja Holopaisen yhteinen menestyshevonen on Viktor Kärppä. Oriin paluu pitkältä paussilta epäonnistui Kouvolassa 25. tammikuuta. Hylkäys loppusuoran laukasta tiesi sitä, että Viktor Kärppä joutuu hakemaan vauhtia koelähdön kautta. Ori olikin jo ilmoitettu viime torstaille Lahteen koelähtöön, mutta Viktor Kärppä jäi lopulta pois.
”Ajoin Kouvolan kisan vähän hätäisesti, kun koelähtöuhka painoi päälle. Viktor Kärppä oli raskaassa treenibalanssissa, ja ori näytti huonolta. Startin jälkeen hevonen tuntui kotona tosi hyvältä, mutta sitten etukavio lämpeni, ja saa nähdä tuleeko sieltä mätä ulos. Tällä hetkellä kenkäkin on tuosta kaviosta pois. Seurataan tilannetta, mutta muuten ori on kyllä hyvällä mallilla”, Holopainen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


