Hannu Hietaselle huippuvahvistus – ”Pitää oppia juoksemaan porukassakin”
Laihialla on totuttu paiskimaan hommia. Hannu Hietanen ei kauaa pitänyt "lomaa" ajamisista, vaikka perjantaina kovia Teivossa kokikin. Hän ajoi jo Kokkolassa sunnuntaina kilpaa. Kuva: Ville Toivonen8 starttia, 7 voittoa – kukapa ei haluaisi sellaista hevosta talliinsa?
Tässä tapauksessa mielenkiintoinen sivujuonne on, että kyseinen ”aloittelija” on jo 9-vuotias. Suuren osan starteistaan Merran Tahti on voittanut murskaavilla, yli sadan metrin marginaaleilla. Viimeisin voitto kesäkuun lopulta Killerin Viesker-Cupista oli 5000 euron arvoinen ja yli kaksinkertaisti voittosumman.
”Rahaa alkaa sen verran, että pitää oppia juoksemaan porukassakin”, Hannu Hietanen kommentoi omistaja Tapio Laakson päätöstä.
”Tamma tuli maanantai-iltana. Huomenna (keskiviikkona) käydään vielä tohtorilla varmistamassa, että kaikki on kunnossa, ja sitten vaan eteenpäin. Viime startin jälkeen tamma on ollut laitumella.”
Porukassa Hietasen tallissa pääsee varmasti juoksemaan, sillä hevosia on tällä hetkellä yhteensä noin 25.
”Kun varsat tulee, luku nousee yli 30:n”, Hannu mainitsee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

