Svensk Jakt: Syyttäjä ei nosta syytettä kahden ponin ampumisesta Ruotsissa
Syyttäjä on päättänyt jättää nostamatta syytteet metsästäjää vastaan, joka ampui lokakuussa kaksi ponia uskoen niiden olleen villisikoja.
Shetlanninponi on lähes saman kokoinen kuin iso villisika. Kuvituskuva, poni ei liity tapaukseen. Kuva: Viestimedian arkistoMetsästäjä oli saanut tiedon, että alueella oli villisikoja, joista haluttiin päästä eroon. Metsästäjä teki kohtalokkaan erheen ampumalla kaksi shetlanninponia luullen niitä pimeässä villisikakarjuiksi.
Metsästäjä itse soitti poliisille ja ilmoitti tapahtuneesta. Harvinainen tapaus sai paljon huomiota ruotsalaisissa tiedotusvälineissä.
Metsästäjää epäiltiin vahingonteosta ja eläinrääkkäyksestä. Syyttäjä on kuitenkin nyt päättänyt, ettei tapauksessa ole kyse rikoksesta.
”Kuulusteluissa kävi selväksi, ettei tapauksella ollut tahallinen. Kyse ei myöskään voi olla eläinrääkkäyksestä, koska myös se edellyttää tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Tämä tapahtui pimeässä ja kyse on eläimistä, jotka eivät ole juurikaan isoja villisikoja suurempia”, toteaa puolustusasianajaja Sven Severin Svensk Jaktille.
Molemmilla tapauksessa mukana olleilla metsästäjillä oli takanaan pitkä kokemus. He ovat olleet järkyttyneitä tapahtuneesta.
Esitutkinnan päättyminen ei vielä tuo ratkaisua siihen, miten hevosten menetys korvataan niiden omistajille.
Svensk Jakt: Inget brott när hästar sköts i hage
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







