Raviyrittäjyys on kova laji – jaksamisesta aletaan puhua onneksi ääneen
”Yritäpä oikaista kurssia, kun hevoset eivät kulje ja omistajat siirtävät hevosia huonojen tulosten perusteella pois”, toteaa paineista pitkään huipulla valmentanut Kari Lähdekorpi.
Hevosihmiset ovat tunnettuja siitä, että he huolehtivat aina ensin hevosten hyvinvoinnista. Ennen kuin oma pyörä lakkaa rullaamasta, tarvittaisiiin myös ajoissa säätöä. Kuva: Elina PaavolaRuotsin ravivalmentajien eturiviin kuuluva valmentaja ja ohjastaja Peter Untersteiner kertoi jaksamisongelmistaan Aftonbladetille toukokuussa. Parhaimmillaan yli 200 hevosen valmennustallia pyörittänyt halmstadilaisvalmentaja masentui viime syksynä, jonka seurauksena mukaan kuvaan astuivat uniongelmat.
Tämän viikon alussa hän kertoi ottavansa aikalisän ohjastamisesta.
”Ulkopuolinen ei välttämättä ymmärrä minkälaisen paineen alla ravivalmentaja työskentelee. Toki osan paineesta itse kukin asettaa itse. Valmentajana tuntee kuitenkin olevansa vastuussa hevosenomistajille hevosten kilpailusuorituksista”, analysoi aiemmin yhtä Ruotsin suurinta valmennustallia pyörittänyt Kari Lähdekorpi.
”Hevoset eivät suorita entiseen malliin ja siitä syystä hevosia lähtee valmennuksesta. Ei ole helppoa oikaista negatiivista kierrettä takaisin positiiviselle uralle. Sinun olisi kuitenkin pystyttävä tekemään tulosta niillä hevosilla, jotka sinulla on vielä jäljellä”, hän kuvaa ravivalmentajan arjen realiteetteja.
”Yritäpä oikaista kurssia, kun hevoset eivät kulje ja omistajat siirtävät hevosia huonojen tulosten perusteella pois."
Pitkään Ruotsissa vaikuttanut suomalainen Peter Ingves otti myös keväällä aikalisän menestyksekkäästä raviohjastajan urastaan. Urallaan lukuisia suurkilpailuvoittoja Suomessa ja Ruotsissa ohjastanut Ingves kertoi MT Ravinetille kroonisen väsymyksen ottaneen voiton hänestä. Voimat olivat yksinkertaisesti loppuneet.
Suomessa lähes 10 vuoden ajan eturivin valmentajiin kuulunut Kati Lindsberg kertoi keväällä lopettavansa mittavan uransa ammattivalmentajana. Myös hän kertoi MT Ravinetille avoimesti voimien loppumisesta.
”Yhdistyksen puitteissa tarjoamme vuosittaiset virkistäytymis- ja koulutuspäivät. Sen lisäksi olemme olleet mukana järjestämässä kuntotestausta jäsenille. Suomessahan on ongelmana se, että valmennustoiminta ei ole niin laajamittaista, että olisi varaa palkata lisäapua. Niinpä valmentaja ja lähipiiri joutuvat venymään äärimmilleen”, toteaa Suomen Ravivalmentajien toiminnanjohtaja Antti Karhila.
Pauliina Raento käsitteli Karhilan mukaan tämän vuoden keväällä julkaistussa Ammattiravivalmentajat Suomessa -tutkimuksessa ansiokkaasti valmennustoiminnan haasteita Suomessa.
Lue myös:
Peter Ingves alkoi voida huonosti ja otti aikalisän
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


