Ponin lihavuudelle sokeutuu, kunnes se vie jalat alta – näin ennaltaehkäiset vaarallisen kaviokuumeen

Jos ponilla on metabolinen oireyhtymä, heinän sokeripitoisuutta voi alentaa liottamalla ennen syöttöä. Liotus ei ole pitkäaikainen ratkaisu, sillä vesi huuhtoo pois ravinto­aineita. Kuva: Kari Salonen

Metaboliseen oire­yhtymään sairastunut Odin ei voi laiduntaa ja sen heinässä saa olla vain vähän sokeria. Kuvassa näkyvät oireet ovat väli­aikaisia. Ne johtuivat väärän­laisesta heinästä. Odin pyrkii lievittämään kipua nostelemalla etujalkojaan. Kuva: Kari Salonen

Poninpyöreä, poninpullukka. Poneja on totuttu pitämään tukevina, mutta mieli­kuvat voivat olla vaarallisia.

Pahimmillaan ylipaino on hengenvaarallista. Kaviokuume on poneilla yleistyvä elintasosairaus: Kun hevosia vielä käytettiin työntekoon, sairaus oli harvinainen, kertoo eläinlääketieteen tohtori Ninja Karikoski. Hän on tehnyt väitös­kirjansa kaviokuumeesta.

Kivulias sairaus voi aiheuttaa kavioihin pysyvän vaurion.

Kaviokuume – eikös se ole vaiva, joka hevoselle tulee, kun se karkaa ja syö säkillisen kauraa? Kaviokuume voi tulla niinkin, mutta yleensä se iskee huomaamatta, Karikoski kertoo. Tavallisessa tapauksessa poni lihoo hiljalleen ja sairastuu ensin metaboliseen oireyhtymään.

Kun hevosta katsoo päivittäin, lihavuuden kehittymistä voi olla vaikea nähdä, Karikoski sanoo.

Kaviokuumeen oireet alkavat lievinä. Alussa ne voivat ilmetä vain lievänä epäpuhtautena tai jäykkyytenä.

Hämeenkyrössä asuva shetlanninponiristeytys Odin sai kaviokuumeen talvella. Se söi tuolloin pelkkää heinää ja kivennäisiä. Oli ystävänpäivä ja vuosi 2011. Omistaja Johanna Karjalainen viimeisteli lopputyötään ja meni tervehtimään ponejaan.

Odin hiippaili vastaan kipeän oloisena. Kaviokuumeen oireita ei näkynyt.

Ensin sitä hoidettiin selkävaivaisena. Kengittäjä tunnisti sen kävely­tavasta oireet kaviokuumeeksi, vaikka kaviot eivät olleet pihdeillä puristaessa arat.

Kaviokuumeen taustalta löytyi metabolinen oireyhtymä. Sairaus muistuttaa ihmisen II-tyypin diabetesta. Yksi merkki siitä on Odinin ihraniska. ”Hormonitehdas”, Karjalainen sanoo.

Sairaudessa sokeriaineenvaihdunta on häiriintynyt ja insuliini-hormonia on elimistössä liikaa. Se laukaisee kaviossa vakavan kudostuhon ja kiputilan.

Odin oli altis kaviokuumeelle: se oli hevosten kanssa pihattolaumassa lihonut ja kevyessä käytössä.

Hevosten rehut ovat myös vuosikymmenten kuluessa parantuneet. Hyvä rehu voi tehdä karussa ympäristössä vuosisatoja eläneille poneille karhunpalveluksen.

”Pääasiallisesti hevosille annetaan liikaa heinää, joka usein on ravintoarvoiltaan liian hyvää”, Karikoski sanoo.

Nykyisin tarhassa tervehtii huomattavasti hoikempi Odin.

Se ei enää laidunna kesäisin ja sille on suunniteltu liikkumista lisääviä ulkoilualueita.

Karjalainen seuraa ponin painoa tarkasti.

Tutkimusten mukaan omistajat arvioivat hevosensa usein hoikemmiksi kuin ne ovat.

”Kun samaa hevosta arvioi omistaja ja ulkopuolinen taho, omistajan arviot kuntoluokasta ovat alakantissa”, Karikoski mainitsee.

Lihavuutta voidaan pitää toisaalla jopa ihanteena. Esimerkiksi shetlanninponeilla lihavuutta on näyttelyissä suosittu.

”Ravishetlanninponit voivat saada näyttelyarvosteluissa maininnan hoikkuudesta, vaikka se olisi terveyden kannalta järkevin olomuoto”, Karikoski mainitsee.

Odin tulee aina olemaan kavio­kuumeherkkä, mutta hyvällä hoidolla se pärjää vaivan kanssa.

”Koska sairaus on kerran iskettyään krooninen, tärkeintä on sen ennalta­ehkäisy”, Karikoski summaa.

Näin ehkäiset kaviokuumetta

Kaviokuumeen yleisin aiheuttaja (90-prosenttisesti) on lihavuus ja insuliiniresistenssi. Oma silmä voi huijata: Kysy ulkopuoliselta, onko eläin lihava vai ei.

Totuta keväällä hevonen ruohoon vähitellen. Kaviokuumeeseen jo kertaalleen sairastunutta ei kannata laskea laitumelle lainkaan.

Huolehdi säännöllisestä reippaasta liikunnasta.

Kaviokuume iskee usein vähitellen ja voi olla aluksi oireeton. Insuliinitestin teettäminen antaa lisätietoa: kohonnut veren insuliinipitoisuus kertoo kaviokuumeriskistä.

Testaa heinän sokeripitoisuus: Jos pitoisuus on korkea (yli 120 g/kg/ka) ja hevonen on riskiryhmässä, kannattaa mahdollisuuksien mukaan etsiä matalasokerisempaa heinää.

Sokeripitoisuutta voi alentaa liottamalla heinää ennen syöttöä. Liotus ei ole pitkäaikainen ratkaisu, sillä vesi huuhtoo pois ravinto­aineita.

Olki ei sovi heinän korvaajaksi: oljessa on paljon sokeria ja se on usein hygieeniseltä laadultaan hevosenrehuksi kelpaamatonta