Tukes määräsi perniöläisen ratsutilan lopettamaan ratsastustuntien ja ratsastusleirien pitämisen toistaiseksi – palvelu todettu asiakkaille vaaralliseksi
Perran ratsutila Ky:n toimintatavat eivät Tukesin selvityksen mukaan mahdollista turvallisten ratsastustuntien tai ratsastusleirien järjestämistä.
Tukesin mukaan ratsutilan toimintatavat ja tilat eivät mahdollista turvallisten ratsastusleirien tai ratsastustuntien järjestämistä. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kieltänyt toistaiseksi perniöläistä Perran ratsutila Ky:tä pitämästä ratsastustunteja ja järjestämästä ratsastusleirejä. Tukes on kieltänyt toiminnan, koska ratsutilan tarjoama palvelu on tällä hetkellä sen tekemien selvitysten ja valvontakäynnin perusteella asiakkaille vaarallinen.
Tukesin mukaan ratsutilan toimintatavat ja tilat eivät mahdollista turvallisten ratsastusleirien tai ratsastustuntien järjestämistä. Lisäksi asiakkaille annetut tiedot ja opastus eivät sen mukaan ole riittäviä. Tukes huomauttaa myös, ettei palvelu ei täytä kuluttajaturvallisuuslain vaatimuksia.
Tällä hetkellä tapaturman riski Perran ratsutilalla on liian suuri erityisesti nuorille ratsastusleiriläisille. Ratsastuksessa tyypillisiä tapaturmia ovat hevosen selästä putoaminen, tallautuminen ja hevosten potkut.
Viraston mukaan Perran ratsutilan toiminta saa jatkua sen jälkeen, kun ratsutila on korjannut puutteet ja Tukes on arvioinut korjaukset riittäväksi.
Tukes ohjeistaa leirin tai ratsastustunnin varanneita asiakkaita olemaan yhteydessä ratsutilaan mahdollisten maksujen palauttamiseksi. Tarvittaessa asiakas voi olla yhteydessä myös kuluttajaneuvontaan.
Tukes on valvonut ratsastusleirejä tehostetusti vuosina 2017 ja 2019. Valvontahavaintojen perusteella suurin osa ratsastusleirien järjestäjistä toimii vastuullisesti ja huolehtii asiakkaiden turvallisuudesta.
Tukesin päätös ei liity Perniössä samassa osoitteessa toimivan Perniön ponitallin toimintaan, vaan Perniön ponitallilla leirit ja tunnit jatkuvat normaalisti.
Lue lisää:
Juttua muokattu 6.6.2020 kello 13.20: Lisätty loppuun huomautus Perniön ponitallista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


