Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Hevoset

Hevosen loishäädössä ei voi nojata pelkkään lääkitykseen – loisen elämänkierto talliympäristössä katkaistava

Hevosten loislääkkeiden teho on heikentynyt, eikä uusia lääkkeitä ole kehitteillä.
Kari Salonen
Talven tarhakauden jälkeen Katja Hautala kannustaa lääkitsemään hevoset, joiden lannasta löytyy tutkimuksessa madonmunia. Siten voidaan katkaista loisten leviäminen laitumilla. Myös tarhojen säännöllinen siivous on tärkeää.

Siellä missä on hevosia, on aina myös loisia. Viimeisten kymmenen vuoden aikana sekä tietämys hevosten loislääkinnästä että loisten vastustuskyky eli resistenssi käytettävissä oleville lääkkeille ovat lisääntyneet.

Tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Katja Hautala valmistelee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa hevosten loisista Suomessa. Hautala tutkii suolinkaisen resistenssitilannetta ja kehittää nykyistä tarkempaa menetelmää heisimatojen toteamiseen lantanäytteistä.

”Ei ole tiedossa, että lääketeollisuudesta olisi tulossa uutta molekyyliä hevosten loishäätöön”, Hautala sanoo.

Hän huomauttaa, että aikojen saatossa loiset ja hevoset ovat muodostaneet yhteiselon, joka aika usein on hevoselle harmiton.

”Loisten tarkoitus ei ole tappaa hevosisäntiään ja hyvissä olosuhteissa osa hevosista pärjää ilman lääkitystä.”

Ongelmia voi tulla isoilla talleilla, joissa loispaine kasvaa suureksi. Myös oloissa, joissa lantojen siivoamisesta ei huolehdita säännöllisesti, voivat loiset uhata hevosten terveyttä ja henkeä.

”Näin keväällä olisi todella tärkeää tutkia tallin kaikkien hevosten lantanäytteet ja lääkitä ne hevoset, jotka erittävät madonmunia. Näin loisten leviämistä laitumille voidaan ehkäistä”, Hautala toteaa.

Hän muistuttaa, että yhtä tärkeää kuin lääkitseminen, on loislääkkeen tehon seuranta.

”Kaksi viikkoa loishäädön jälkeen otetaan uusi lantanäyte lääkityistä hevosista. Madonmunien aleneman pitää olla vähintään 90 prosenttia, muuten on kyse lääkeresistenssistä”, Hautala kertoo.

”Mikäli loislääkkeen tehoa ei kontrollinäytteellä testata, voi hevosenomistajalle tulla valheellinen käsitys, että olen lääkinnyt hevoseni ja kaikki on hyvin, vaikka todellisuudessa lääke ei olisikaan tehonnut.”

Hän korostaa, että resistenssi tietylle loislääkkeelle on tärkeä tietää tallikohtaisesti, koska se on tallikohtaista ja pysyvää. Kerran tehottomaksi todettua loislääkettä on turha enää käyttää tallilla yhteenkään hevoseen.

Talli- ja laidunhygieniasta huolehtiminen on Hautalan mukaan avainasemassa loisongelman estämisessä.

”Loiset ovat hevosessa, mutta myös hevosen ulkopuolella. On tärkeää päästä katkaisemaan loisen elämänkierto, jotta torjunta ei nojaudu pelkkiin lääkkeisiin.”

Hevosten syöntipaikkojen ja tarhojen säännöllisellä siivoamisella estetään se, että hevoset söisivät madonmunia ja -toukkia. Näin loismäärät saadaan pidettyä pieninä.

”Tuoreesta lannasta loiset eivät tartu, koska munassa pitää kehittyä tartuntakykyinen toukka. Se kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Hyvin lämpimässä toukat kehittyvät nopeammin. Hevosten tarhat ja mahdollisuuksien mukaan myös laitumet on normaalisti hyvä siivota lannasta kerran viikossa, mutta kesähelteillä pari kertaa viikossa”, Hautala ohjeistaa.

Lantojen keräämisen lisäksi kiertolaidunnus olisi Hautalan mukaan hyvä tapa hillitä loispainetta. Tällöin laitumella hevosten kanssa vuorottelisivat naudat tai lampaat.

”Loiset ovat lajispesifejä, eli nautojen ja lampaiden loiset eivät kehity hevosen elimistössä aikuisiksi ja päinvastoin.”

Hevoskohtaiset erot loisten vastustuskyvyssä ovat suuret. Kokemuksiinsa perustuen Hautala kertoo, että tallilla voi vuodesta toiseen olla tilanne, että 80 prosenttia hevosista on lantanäytteen perusteella madottomia ja 20 prosenttia erittää jatkuvasti loisten munia.

”Varsoilla ja vielä 4−6 -vuotiailla hevosilla loisia voi olla paljon, sillä immuniteetti paranee aikuistuessa.”

Varsoilla loisongelma voi muodostua vakavaksi, jos niitä on paljon pienissä tiloissa ja tartuntapaine kova. Mikäli tilojen puhdistuksesta ja loiskontrollista ei huolehdita ja jos käytetään suolinkaisille resistenttejä lääkkeitä, voi seuraukset olla vakavia. Suolinkaistartunnan tyypillisiä oireita ovat yskä, laihtuminen ja huono karvapeite.

”Jos oikein matoinen varsa yht´äkkisesti lääkitään tehokkaalla valmisteella, voi se vaikka menehtyä, kun suoli tukkeutuu kuolleista madoista.”

Yksi madotus vuodessa on kuitenkin edelleen syytä tehdä säännöllisesti aikuisillekin hevosille. Varsat ja nuoret hevoset tarvitsevat loishäätöjä useammin.

”Suosittelen, että syksyisin kaikki hevoset lääkitään heisimatoa vastaan. Heisimato tarvitsee väli-isännän eli laidunpunkin, jonka syönyt hevonen saa heisimatotartunnan. Laitumelta palaavat hevoset lääkitään pratsikvanteelia tai pyranteelia sisältävällä valmisteella.”

Heisimatotartuntojen toteaminen on vaikeaa, sillä heisimato erittää muniaan epäsäännöllisesti ryppäinä. Siksi nykyisellä lantanäytetutkimusmenetelmällä vain noin kymmenen prosenttia heisimatotartuntaa kantavista hevosista jää kiinni.

Hautala pyrkii tutkimuksessaan kehittämään nykyistä tarkemman analyysimenetelmän heisimatotartuntojen toteamiseen. Menetelmälle olisi maailmanlaajuista tarvetta.

”Heisimatotartuntojen toteamisen hankaluus on globaali ongelma, joten toivottavasti paremman diagnostiikan kehittäminen onnistuu. Silloin tiedettäisiin tarkasti, mitkä hevoset pitää lääkitä heisimatoja vastaan ja varmuuden vuoksi annetuilta lääkityksiltä vältyttäisiin.”

Lue myös:

Takanevojen pihatossa pidetään huolta hevosten hyvinvoinnista - perustuu terveyssuunnitelmaan

Hevosten mahavaivat yleinen riesa mutta parannettavissa – kilpaileminenkin mahdollista

MT Hevoset
Lue lisää

HS: Myyräekinokokki leviää Suomeen todennäköisimmin idästä, vaikka loista on jo Ruotsissa

Metsästyskoiran loinen vaaraksi ihmisen terveydelle

Rokottaminen ja maalaisjärki auttavat tallillakin

MT Talkkarissa Antti Pihlström ja ravit: ”Kaiken takana on… !”

MT Hevoset