Hamina on päättänyt järjestää Hevoset Bastionissa -tapahtumaviikon kesäkuussa
Hevosia, urheilua ja kulttuuria tarjoavan tapahtuman järjestelyihin osallistuu sekä laaja joukko seudun yrittäjiä, Haminan kaupunki ja Harjun oppimiskeskus Virolahdelta. Tarkka ohjelma valmistuu alkuvuodesta.Haminan suunnitelmat Hevoset Bastionissa -tapahtumaviikon järjestämiseksi ovat edenneet. Tapahtuma onpäätetty järjestää 8.–12.6.2022.
Keskiviikkona kaupungissa järjestettiin seudun yrittäjille ja muille mukana oleville toimijoille starttitilaisuus.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Titta Erkkilän mukaan tapahtuma on kaupungin arvojen mukaisesti rohkea sekä asukas- ja yrityslähtöinen. Erkkilä toimii myös tapahtuman ohjausryhmän vetäjänä.
Tapahtuma tulee pitämään sisällään luonnollisesti urheilua: muun muassa cityravit RUK:n naapurissa Kadettikoulunkadulla ja ratsastuskilpailuja katetussa linnoituksessa eli Bastionissa. Tiedossa on myös erilaisia hevostaidenäyttelyitä, keppihevostelua ja seminaareja. Expo-alueet tarjoilevat lähiruokaa, käsitöitä ja paikallisia tuotteita sekä hevostuotteita kaikille kävijöille.
Tarkempi ohjelma julkaistaan tammikuussa.
Kaakkois-Suomen hevosalan oppilaitos Harjun oppimiskeskus sijaitsee vartin ajomatkan päässä Haminasta Virolahdella. Hevosen ympärillä tehtävää kehitystyötä esitellään viikon aikana asiantuntijafoorumeissa. Lisäksi siellä järjestetään kerroksia ainakin Kiessimuseossa ja aktiivitallilla.
Harjun oppimiskeskuksen toimitusjohtaja Mika Palosara onkin hyvin tyytyväinen siihen, että Hamina päätti elvyttää hevosviikon.
"Tämä on niin sopiva aihe Haminan kaupungin yleisilmeeseen, historiaan ja kokoon. Tämän kokoisessa kaupungissa se saadaan näkymään kaikkialla ja koko alaa tehdään yhteisesti näkyväksi", hän toteaa Haminan tiedotteessa.
Tapahtuman järjestelyjä koordinoi kaksi aiemminkin monenlaisia hevostapahtumia järjestänyttä, tapahtumajohtajana Suvi Louhelainen, joka on jo tehnyt haminalaisten kanssa pohjatyötä kesästä asti, ja tuottaja Mikko Luhtala. Louhelainen on työskennellyt aiemmin Hevosopistolla ja Suomen Hippoksessa, Luhtala taas on tehnyt yrittäjänä töitä muun muassa Helsinki international Horse Shown kanssa ja ollut järjestämässä myös aiempaa Hamina Bastionin hevosfestivaalia.
Mukaan on haettu myös valtakunnallisia hevosjärjestöjä.
Luhtalan mukaan esimerkiksi Suomen Ratsastajainliiton kanssa käydään keskustelua ja suunnittelua siitä, mikä on paras tapa toteuttaa ratsastuskisat poikkeuksellisessa ympäristössä.
"Telttakatos tekee Bastionin areenasta uniikin. Olisi mahtavaa, jos pystyisimme tarjoamaan mahdollisimman monelle mahdollisuuden päästä ratsastamaan siellä", hän toteaa.
Muiden kesätapahtumien tavoin Haminaankin rekrytoidaan vapaaehtoisia mukaan käytännön järjestelyihin. Ilmoittautua voi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


