
Video: Pamela-lammas suuttuu, jos ei pääse raveihin: ”Tämä ajattelee olevansa ravien päätähti”
Ahvenanmaanlammas Pamela sulloutuu mukaan traileriin, kun Softiksen ja Villin Viksun omistaja ja valmentaja Reetta Tervonen lähtee raveihin.
Omistaja Reetta Tervonen kuvailee innokasta raveissakävijälammastaan ”suureksi persoonaksi”, jolla riittää myös huumorintajua. Kuva: Reetta TervonenSuomenhevostammojen Softiksen ja Villin Viksun omistaja ja valmentaja Reetta Tervonen sai pari vuotta sitten idean. Hän päätti ottaa sosiaalisen ja hevosten kanssa viihtyvän lampaansa, Pamelan mukaan raveihin.
”Lammas nautti valtavasti. Se ei vaikuttanut olevan matkustamisesta moksiskaan”, Tervonen muistelee.
Siitä lähtien lammas alkoi tuppaantua mukaan raveihin. Tervosen tarvitsee vain ottaa traileri pihaan ja avata lastaussilta. Lammas kirmaa heti traileriin, kun kuulee lastaussillan narahdusäänen.
”Herkuilla sitä ei ole tarvinnut lahjoa mukaan. Jotenkin se on itse keksinyt, että tämä on hyvä juttu.”
Kesäravit ovat Pamelan suosikkeja. Se rakastaa tapahtumia, joissa on runsaasti ihmisiä ja pääsee syömään trailerin ulkopuolella vihreää. Pamela kuvattiin Softiksen ja omistajansa Reetta Tervosen kanssa suomenhevosten työmestaruuskilpailuissa vuonna 2021. Kuva: Rami MarjamäkiVirroilla asuva Tervonen huomasi, että omat hevoset matkustivat rauhallisemmin, kun Pamela oli mukana. Etenkin Villin Viksu on ollut huono matkustamaan. Softiskin oikein hörähtää, kun lammas köpöttelee trailerin kyytiin.
Hevoset vilkuilevat ja nuuhkivat lammasta, joka matkustaa trailerissa etupuomilla ja puukehikolla erotetulla puolella.
”Pamela kuvittelee olevansa yksi ravihevosista.”
Jos lammas ei pääse trailerin kyytiin, omistaja kuvailee sen ääntä ”hyvin pahaksi”. Se määkii, pyörii Tervosen jalkojen ympärillä ja pahoittaa selvästi mielensä.
”Pamela ilmaisee, että nyt jotain tärkeää unohtui.”
”Herkuilla sitä ei ole tarvinnut lahjoa mukaan. Jotenkin se on itse keksinyt, että tämä on hyvä juttu.”
Raviväessä Pamela on herättänyt paitsi hilpeyttä myös ihastusta. Usein sille tuodaan herkkuja.
”Monet ovat sanoneet, että tuollainen pitää hankkia. Jotkut ovat muistelleet nähneensä raveissa joskus vuohen tai kyytön.”
Myös muut hevoset ovat osoittaneet kiinnostusta sitä kohtaan. Hevoset eivät hätistä lammasta pois.
Raveissa Pamela odottelee joko narussa trailerissa tai sen ulkopuolella. Jos Tervosella on toinen ihminen mukana, niin lammas on hänen kanssaan esimerkiksi valjastuskatoksessa.
Softis hörähtää tyytyväisenä, kun Pamela köpöttelee traileriin sen kanssa. Kuvassa matka työmestaruuskisoista kotiin oli alkamassa. Kuva: Reetta TervonenPamelan älykkyys ja tilannetaju on yllättänyt Reetta Tervosenkin. Kerran hän otti Seinäjoen iltaraveihin kaverinsa, joka ei ollut aiemmin käynyt raveissa varikon puolella. Ravirata oli tuttu Pamelalle. Tervonen jäi purkamaan hevosta kyydistä ja hänen kaverinsa otti Pamelan talutushihnaan.
Sitten tapahtui jotain ihmeellistä: Pamela vei kaverin sisäänkirjoituksen ovelle, koska oli oppinut, että siellä käydään aina ensimmäisenä kun tullaan raveihin.
Pamela osaa myös rauhoitella raviväkeä. Tervosen mieleen muistuu eräs hetki Mikkelin raviradalta, jossa volttilähtö meni monta kertaa uusiksi. Hevoset kävivät jo kuumana radalla, valmentajat ja taustajoukot olivat hermona kaarteessa. Tervonen oli silloin valmentajan roolissa ja lammas oli varikkokurvissa talutushihnassa.
Sitten Pamela tepasteli muutaman portaan ylöspäin yleisön joukkoon. Se hakeutui muutaman hermostuneen oloisen ihmisen luokse. Lammas laski päänsä heidän syliinsä ikään kuin sanoen: ”Ei ole mitään hätää. Minua voi rapsuttaa.”
”Pamela osaa myös rauhoitella raviväkeä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






